Sosialismin ja kapitalismin käsitteiden suhteen tilanne näytti kylmän sodan maailmassa selkeältä. Idässä oli sosialistinen leiri, ja lännessä olivat kapitalistiset maat. Luonnehdinnat sopivat kummallekin osapuolelle sekä oman identiteetin että vihollisen nimeämiseen.
Kylmän sodan ajan yksimielisyys ei kuitenkaan ollut koskaan täysin rikkumaton. Aina oli intellektuelleja, jotka sanoivat, että nimikkeet kapitalismi ja sosialismi kuvaavat huonosti tai täysin virheellisesti kylmän sodan osapuolia ja että vakiintunut käytäntö tekee vaikeaksi tai suorastaan mahdottomaksi antaa missään järkevässä merkityksessä sisältö noille käsitteille.
Tiettyä epävarmuutta heijasteli myös Neuvostoliiton johdon väite: ”Me edustamme joka tapauksessa reaalisesti olemassa olevaa sosialismia.” Se oli yritys vaientaa lännen vasemmistointellektuellien huomautus, että Neuvostoliittoa ja muita ”sosialistisia” maita ei voida mitenkään pitää sosialistisen liikkeen alkuperäisten ihanteiden mukaisesti sosialistisina.
Sosialismin käsitettä ei olisi koskaan tullut sementoida talousjärjestelmän nimeksi.
Sosialismi-sanan kohtaloa lännessä kuvaa hyvin, että kylmän sodan alkuvuosina Neuvostoliitto ja sen leiriin kuuluvat maat olivat valtamediankin mukaan vain ”sosialistisia”. Lainausmerkit antoivat ymmärtää, että ”sosialistiset” maat käyttivät s-sanaa falskisti. Kun aikaa kului, lainausmerkit vähitellen katosivat. Kylmän sodan osapuolten yksimielisyys täydellistyi.
Syntynyt ”kielipoliittinen” tilanne oli kiusallinen etenkin lännen sosiaalidemokraateille. Heistä useimmat kuittasivat asian ajattelemalla (ja sanomalla), että sosialismi ei ole enää ajankohtainen tavoite – yhteiskunnallinen kehitys on ajanut sen ohi. He eivät kuitenkaan luopuneet vanhan ja arvovaltaisen kansainvälisen järjestönsä nimestä. Tänäkin päivänä on olemassa Sosialistinen Internationaali.
Mutta tilanne oli kiusallinen myös lännen muille sosialisteille eurokommunistit mukaan lukien. Suomen SKDL:ssä tilanne oli poikkeuksellisen omituinen. SKP oli kieltänyt alusta lähtien SKDL:ltä oikeuden käyttää itsenäisesti sosialismin käsitettä. Vain SKP oli oikeutettu tietämään ja tulkitsemaan sanan merkityksen. Tilanne muuttui vasta 1960-luvun lopulla, kun SKP:n enemmistö omaksui myöhemmin eurokommunistiseksi nimetyn ideologian. 1980-luvulla sosialismi mainittiin SKDL:n uudessa puolueohjelmassa.
Mutta ”kielipoliittisesti” tilanne säilyi lännen sosiaalidemokraattien ja sosialistien kannalta ongelmallisena, koska valtavirtaisen tulkinnan mukaan sosialismi tarkoitti yhteiskunnan kaikkien tuotantovälineiden valtiollista omistusta. Sellaiseen oli mahdollista päästä – ja sellaista oli mahdollista ylläpitää – vain Neuvostoliiton mallin mukaisessa epädemokraattisessa ja totalitaarisessa yksipuoluejärjestelmässä.
Käytännössä lännen sosialistit – sosiaalidemokraatit ja eurokommunistit mukaan lukien – olivat demokraattisten hyvinvointivaltioiden innokkaimpia rakentajia. Aina mainitessaan sosialismistaan he kuitenkin ottivat riskin tulla syytetyksi Neuvostoliiton mallin mukaisen yhteiskunnan tavoittelemisesta. Tässä ”kielipoliittisessa” merkityksessä asia ei ole muuttunut vieläkään kovin paljon, vaikka Neuvostoliiton kuolemasta on jo kulunut yli neljännesvuosisata. Sana ’sosialismi’ on edelleen ongelmallinen.
Ongelman alku juontuu Saksan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen ja aikaan ennen ensimmäistä maailmansotaa, jolloin Neuvostoliiton olemassaolosta ei vielä tiedetty mitään. SPD oli paisunut kannatukseltaan valtavaksi liikkeeksi. Se oli samalla sosialistisen ajattelun ja politiikan johtotähti kaikkialla maailmassa.
SPD:n keskenään kiistelevät ideologiset voimamiehet Karl Kautsky ja Eduard Bernstein olivat samaa mieltä siitä, että sosialismi on tuotantovälineiden yhteiskunnallista omistusta. He olivat samaa mieltä myös siitä, että tavoitetta kohti on edettävä rauhanomaisesti ja demokraattisesti. Bernstein oli kuitenkin sitä mieltä, että tärkeämpää kuin päämäärä on tie, itse asiassa asteittaiset reformit. Kautsky taas uskoi SPD:n saavan ehkä jo lähitulevaisuudessa kansan suuren enemmistön kannatuksen, jolloin voidaan toteuttaa täysin demokraattisesti ”sosialistinen vallankumous”.
Lenin nojasi ideologisesti Kautskyyn ja nimesi Bernsteinin luopioksi. Näin sosialistisen liikkeen kohtalokas sisäinen riita oli valmis käynnistymään. Liike jakautui sosiaalidemokraatteihin ja kommunisteihin. Asiaa ei parantanut, että Kautsky moitti kuolemaansa saakka Leniniä siitä, että lokakuun vallankumous tehtiin aivan väärin.
Axel Honnethin viime vuoden puolella ilmestynyt kirja Sosialismin idea ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kirjoitus, jossa sanotaan, että sosialismin idea on koko historiansa ajan käsitetty, ei täysin väärin, mutta virheellisesti – sosialistien itsensä tappioksi. Sosialismin käsitettä ei olisi koskaan tullut sementoida talousjärjestelmän nimeksi vaan liberalismin ihanteisiin nojaavaksi, mutta samalla liberalismin ylittäväksi yhteiskuntateoriaksi ja filosofiaksi, joka pyrkii monin keinoin kaikkien ihmisten sosiaalisen vapauden edistämiseen.
Keskustelu on avattu. Sanaa sosialismi ei voida hylätä. Se on välttämätön, jotta aikamme aatehistoria voidaan ymmärtää oikein. Se on välttämätön myös siinä ideologisessa kädenväännössä, jota maailmassa käydään juuri nyt. Sanan merkitys on vain tulkittava uudelleen.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva tutkimus- ja viestintäjohtaja. Hän kirjoittaa KU:n sivuilla Kirjavia ajatuksia -blogia.