Tampereen Työväen Teatteri/Kari Sunnari

Oliko näytelmä suuren kirjailijan taiteellinen testamentti ja vallan syvällinen analyysi samassa paketissa?

William Shakespearen (1564–1616) useissa näytelmissä historia toistaa itseään siten, että eri aikakausina näyttelijät ja roolit vaihtuvat, mutta tilanne pysyy samana.

Vallankaappaukset eivät ole kuninkaiden yksinoikeus, myös muitakin kuin prinssejä vaivaa vallanhimo. Vallankaappauksesta seuraa kostonhimo, ja näin historian kierto pitää itsensä liikkeessä vallanhimon voimalla.

Ainoa helpotus on narrin ilveily. Narrin tehtävänä on sanoa totuus päin kuninkaan naamaa ja näytellä aina se tilanne, joka on kuninkaan yksinoikeus.

Vallan voima ja sen heikkoudet ovat pääosissa myös Tiina Puumalaisen sovittamassa ja ohjaamassa Tampereen Työväen Teatterin Myrskyssä.

Shakespeare kirjoitti Myrskyn vuonna 1611 ollessaan 47-vuotias. Myrsky jäi Shakespearen viimeiseksi näytelmäksi, jonka hän kirjoitti kokonaan itse. Oliko taiteen taikavoima jo pakenemassa kirjailijan sulkakynästä ja edessä oli paluu arkeen ja vanhuuteen?

ILMOITUS

Myrskyä voi siis pitää myös kuvauksena eläkkeelle jäämisestä. Kuten kuningas Lear aikoo madella hautaan ilman taakkoja, Prospero luopuu taikasauvastaan ja maagisista kyvyistään ja palaa takaisin tavallisten kuolevaisten elämään, ilman magian tarjoamaa turvaverkkoa. Hänestä tulee ihminen kuka tahansa.

Prosperon vapaaehtoinen ”eläkkeelle” jääminen muistuttaa Shakespearen omaa ratkaisua palata vuonna 1611 Lontoosta takaisin synnyinseuduilleen Stratfordiin. Tässä mielessä Prosperon siirtyminen ”eläkkeelle” on paluuta kotiin ja samalla moraalinen voitto. Ehkä parasta kuninkuutta on luopua kuninkuudesta ajoissa.

Autio saari teatterilavana

Milanon herttuana Prospero (Pentti Helin) halusi uppoutua salatieteiden tutkimiseen ja laiminlöi asioiden hoitamisen. Pyrkyriveli Antonio (Aimo Räsänen) anasti häneltä vallan yhdessä Napolin kuninkaan Alonson (Juhani Laitala) kanssa. Prospero ajettiin tuuliajolle pienen Miranda-tyttärensä (Maija Lang) kanssa.

Prospero haaksirikkoutui tyttärensä kanssa autiolle valtameren saarelle, jossa hän taikavoimiaan käyttämällä otti orjakseen karkean epäsikiön, Sykorax noidan pojan Calibanin (Verneri Lilja) ja sai valtaansa tuulenhenki Arielin (Jaana Oravisto).

Ariel on enkeli, pyöveli ja Prosperon käskyjen toimeenpanija, Caliban on eräänlainen villi-ihminen.

Näytelmä alkaa, kun kohtalo ja Prosperon omat maagiset taidot tuovat vanhat viholliset hänen saarelleen. Vallan anastanut veli Antonio, hänen liittolaisensa Alonso sekä joukko heidän seuralaisiaan ovat Prosperon käsissä.

Proseperon yksinvaltiaana hallitsemalla saarella ei ole sääntöjä. Se tarjoaa oivan tilaisuuden tarkastella puhdasta valtaa. Tämä velhon valtakunta on samalla teatteri paljaine näyttämöineen ja avoimine kokeiluineen.

Teatterin maailmassa mikä tahansa on mahdollista. Kuvaako Myrsky samalla myös 1600-luvun siirtolaisuutta uusille mantereille, jossa suuret aarteet odottavat ottajaansa?

Myrsky oli Shakespearen viimeinen hänen kokonaan itse kirjoittamansa näytelmä. Monet Myrskyyn liitetyt kysymykset ovat edelleen avoimia, lopullista vastausta vailla. Oliko se suuren kirjailijan taiteellinen testamentti ja vallan syvällinen analyysi samassa paketissa?

Nuoret eivät näe maailmaa vaan ainoastaan toisensa

Napolin herttuan poika Ferdinand (Saska Pulkkinen) ja Proseperon tytär Miranda ovat historian tapahtumien ja valtataistelujen ulkopuolella. He ovat maailman nuoriso, mutta he eivät näe maailmaa. He näkevät vain toisensa, he katsovat vain toisiaan, eivätkä näe, mitä heidän ympärillään tapahtuu. He ovat toistensa lumovoiman vallassa. Miranda näkee ensimmäisen kerran vieraita ihmisiä ja hän huudahtaa:

Ihmeellistä.

Noin paljon ihania olentoja!

Noin kaunis siis on ihminen. Oi maa

täyttämä tämän kansan.

Miranda ei viattomuudessaan ja kokemattomuudessaan huomaa, että hänen edessään on roistokopla. Yksi heistä on riistänyt hänen isänsä kruunun 12 vuotta aikaisemmin, toinen on valapatto, kolmas on juuri yrittänyt surmata veljensä.

Prospero vastaa tyttärelleen:

”Sinulle tämä on uutta.”

Onko elämä sittenkin vain hupsun tarinoima kertomus, täynnä ääntä ja tuulta, tarkoitusta vailla?

Juopporatti Stephano (Samuli Muje) ja narri Trinculo (Jyrki Mänttäri) suunnittelevat yhdessä Calibanin kanssa Prosperon tuhoamista, mutta tämä suunnitelma hukkuu yleiseen humalaiseen örvellykseen. Juopporatti Stephano uhoaa Calibanille ja Trinculolle:

”Hirviö, minä tapan sen miehen. Hänen tyttärestään ja minusta tulee kuningas ja kuningatar. Jumala varjelkoon meidän majesteettiamme. Ja Trinculo ja sinä tulette varakuninkaiksi.”

Alonson hyväsydäminen hovimies Gonzalo (Matti Pussinen-Eloranta) on näytelmän viisastelija, samalla uskollinen ja rehellinen, sekä naiivi ja naurettava. Gonzalo kertoo tarinan onnellisesta valtiosta, jossa ei ole esivaltaa, kaikille ilman hikeä ja vaivaa maa tarjoaa antimiaan, ja petos ja vilppi ovat kiellettyjä. Antonion mielestä Gontzalon yhteiskunnan loppupää ei muista alkua.

Unen ja todellisuuden välinen kuilu

Näytelmän alussa laivan kannella juhlivat henkilöt eivät huomaa myrskyn nousemista. Valitettavasti he jäävät myös esittelemättä. Heistä muodostuu kautta esityksen epämääräinen, jopa kiusallinen ryyppyporukka ja samalla jää epäselväksi, kuka mitäkin valtapyydettä edustaa.

Narri on kuninkaan viihdepäällikkö, mutta Puumalainen on kirjoittanut Myrskyn sisälle ”pikkujoulunäytelmän”, joka on irrallaan muusta kokonaisuudesta.

Humalaisen suomalaisen merkonomin sökellys ei ole Shakespearelle soveliasta seuraa enempää kuin TV:stä tuttu loputon naaman vääntely. Narrin nokkela sanatykitys katoaa porukkaörvellykseen.

Pentti Helin on surumielisyydessään ilmetty, petoksen kohteeksi joutunut Prospero. Hän havainnollistaa, millainen kuilu unen ja todellisuuden, ihmisessä piilevien mahdollisuuksien ja hänen kohtalonsa kurjuuden välillä on. Myrskyn kuuluisin lause sisältyy Prosperon monologiin:

Samaa kudelmaa

me olemme kuin ovat unelmatkin;

ja uni kietoo pientä elämäämme.

Sinisessä työtakissaan Ariel leijuu välillä tuulen lailla ilmestyen paikalle kuin tyhjästä. Vallan synkän mustat hahmot Antonio ja Alonson petollinen veli Sebastian ovat tunnekylmyydessään vakuuttavia.

Miranda niin sanotusti tynnyrissä kasvaneen viattomuudessaan herättää sympatioita, Saska Pulkkinen prinssi Ferdinandina uhkuu nuorta raikasta elämänvoimaa.

Lavastus tuo näytelmän nerokkaasti nykyaikaan muoviaaltojen ja saaren rannalla lojuvan muovijätteen avulla. Lavastus toimii kaikissa kohtauksissa ja luo shakespearemaisen maagis-mystisen noitamaisen tunnelman osoittaen, että vallan lähteiden silmät ovat mustia, toisin kuin Runebergin runossa.

Myrsky on yksi Shakespearen arvostetuimmista ja esitetyimmistä näytelmistä. Siitä on tehty näytelmäversioiden lisäksi ainakin 46 oopperaversiota, orkesteriteoksia, joista yhden sävelsi Jean Sibelius. Se on ollut innoituksena lukuisille runoille ja kuvataideteoksille. Vuonna 2010 julkaistussa elokuvaversiossa Prospero muutettiin Prosperaksi ja roolin näytteli Helen Mirren.

Suomessa Myrsky on esitetty yli 20 kertaa. TTT:ssa se esitettiin edellisen kerran 1972–73 Kellariteatterissa.

Tampereen Työväen Teatteri, Suuri näyttämö: William Shakespearen Myrsky. Sovitus ja ohjaus: Tiina Puumalainen, lavastussuunnittelu; Teppo Järvinen, pukujen ja hahmojen suunnittelu; Teppo Järvinen ja Tiina Puumalainen, valot ja videot; Eero Auvinen, musiikin sävellys; Pekka Siistonen, äänisuunnittelu; Pekka Siistonen ja Rauli Roininen, kampaukset ja maskit; Pepina Granholm, tuottaja; Arja Ahrens, apulaistuottaja; Elise Richt. Rooleissa: Pentti Helin, Jaana Oravisto, Maija Lang, Saska Pulkkinen, Verneri Lilja, Samuli Muje, Jyrki Mänttäri, Miia Selin, Juhani Laitala, Aimo Räsänen, Janne Kallioniemi, Matti Pussinen-Eloranta, Jari Ahola. Ensi-ilta oli 24.1.2019.