Lehtikuva/Mesut Turan

Suomalaisten merenkulkuammattilaisten korvaaminen halpatyövoimalla on johtanut työvoimapulaan.

Suomen öljy- ja kemikaalikuljetuksista huolehtii tänä päivänä enää vain viisi tankkeria ja kolme hinaajaa. Ne muodostavat niin sanotun huoltovarmuuslaivaston.

Merimies-Unionin mukaan alukset ovat vanhoja ja päätöksiä niiden korvaajista pitäisi tehdä pian, sillä muuten Suomen öljykuljetukset ovat uhkassa vaarantua.

Lisäksi tankkilaivoilla esiintyy huutavaa pulaa työvoimasta. Alalle voisi hakeutua enemmän nuorta polvea, jos heillä olisi tiedossaan työtä vuosiksi eteenpäin Suomen lipun alla.

Huoli meriliikenteen huoltovarmuudesta esitetään myös lippuamiraali Bo Österlundin väitöskirjassa, joka tarkastettiin perjantaina 18.1. Maanpuolustuskorkeakoulussa.

OSM Ship Management Finlandin pääluottamusmies Turo Ihalainen toteaa Merimies-Unionin tiedotteessa, ettei väkeä löydy enää te-toimistostakaan, kun jäänmurtajat ovat lähteneet liikkeelle. Ne, joilla olisi tankkereilla vaadittavat pätevyydet, ovat töissä myös jäänmurtajilla. Pulaa on tuuraajista kannella, koneessa ja keittiössä.

ILMOITUS

Suomalaista työtä ulosliputettu

Ihalaisen mukaan varustamot käyttävät nykyistä työvoimapulaa osasyynä lisätäkseen ulkomaalaisen miehistön määrää suomalaisilla kauppa-aluksilla. Hänen mielestään huoltovarmuutta ei saa vaarantaa markkinatalouden ehdoilla.

– Varustajat haluaisivat päästä kaikessa helpolla. Se on niin helppoa huudella, että ei ole suomalaista työvoimaa, vaikka he itse ovat olleet pääarkkitehteja suomalaisen merenkulun osaamisen alasajossa, Ihalainen sanoo Merimies-Unionin mukaan.

Tilanne on muuttunut radikaalisti muutamassa vuodessa. Vielä vuonna 2013 Neste Shipping- varustamolla oli 11 tankkilaivaa. Samana vuonna se ilmoitti luopuvansa varustamotoiminnastaan ja ulkoistavansa jatkossa miehitys- ja hoitovarustamotoimintansa.

Myös maailman suurin jääluokitettu öljytankkeri, M/t Stena Arctica, ulosliputettiin elokuun lopussa 2013. Aluksella työskenteli tuolloin noin 20 hengen suomalaismiehistö. Ulosliputuksen myötä heidän työpaikkansa hävisivät. 2017 M/t Stena Arctica liputettiin takaisin Suomeen, mutta suomalaista työvoimaa oli korvattu aluksella halvemmalla ulkomaalaisella työvoimalla.

Kuka tulee ja millä hinnalla poikkeusoloissa?

Merenkulkuammateissa toimi vuonna 2017 yhteensä noin 9 500 eri henkilöä Suomessa.

Suomalainen kauppalaivasto on niin pieni, että tuonti ja vienti joutuvat välittömästi vaikeuksiin poikkeusoloissa, käy myös ilmi Bo Österlundin väitöstutkimuksesta. Sen perustava viesti kuuluu, että mikäli Suomessa halutaan kehittää meriliikenteen huoltovarmuuden turvaamista ja kasvattaa Suomen lipun alla purjehtivan tonniston kuljetusosuutta, on ryhdyttävä toimenpiteisiin ja ohjattava tarvittavat resurssit konkreettisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

– Kyllä pitää olla paljon taaloja pöydässä, että ulkomaalaiset laivat ja niissä seilaavat ulkomaalaiset miehistöt toisivat Suomeen polttoaineita, kemikaaleja ynnä muuta tavaraa ja ruokaa esimerkiksi sotatilassa, pääluottamusmies Turo Ihalainen toteaa Merimies-Unionin tiedotteessa.