”Ei kakata ja pissata sänkyyn, vaan vessanpönttöön”, lukee mustalla tussilla nopein viivoin piirretyssä kuvassa.
– Tämä on meidän arkea, sanoo kuvataiteilija Anna Seppälä.
– Poikani Asko hyötyy kuvakommunikaatiosta. Jos hänelle piirtää kuvasarjan, niin hän ymmärtää ja muistaa asiat paremmin.
Aihe on niin henkilökohtainen, että Seppälää jännitti töiden laittaminen esille.
Seppälän nuoremmalla lapsella on autismi ja kehitysvamma. Seppälä toimii tämän omaishoitajana. Tätä tehtävää hän kuvailee elämänsä tärkeimmäksi ja haastavimmaksi.
Galleria Huudon näyttelyn tussipiirrokset kertovat heidän arjestaan.
”Käytiin rauhanmarssilla.”
”Ostettiin hiilihappopullo. Asko kantoi pullon junalle ja kotiin.”
”Ei saa syödä kotiloita.”
Kun uusi sana on valtava ilo
Arki erityislapsen kanssa on vuoroin rutiineja ja yllätyksiä. Seppälän lapsi tarvitsee kotona jatkuvasti aikuisen läsnäoloa ja ohjausta.
– Niitä autististen lasten vanhempia, joita tunnen, yhdistää syrjässä olon tunne, Seppälä sanoo.
– Tuntuu ettei kukaan ymmärrä sitä meidän arkea, joka on joka tavalla niin erilaista verrattuna normaaliin lapsiperheeseen.
– Minun täytyy olla koko ajan samassa huoneessa ja seurata mitä poikani tekee.
– Hänelle saattaa tulla ihan mitä vaan päähänpistoja ja toisaalta ei ole mitään estoja toteuttaa niitä. Hän on myös todella ketterä kiipeämään ja nopea liikkeissään. Kun harkintakyky on ihan pikkulapsen tasolla, siitä seuraa aika kiinnostavia tilanteita.
Kun Seppälä lukee lehdistä lastenpsykiatrien kasvatusohjeita, ne tuntuvat niin kaukaisilta, että naurattavat.
Ongelmat ovat erilaisia, mutta niin ovat Seppälän mukaan myös ilon aiheet ja onni.
– Vaikka se, että lapsi oppii uuden sanan, voi olla valtava asia. Kun mikään ei ole itsestään selvää, osaa olla onnellinen sellaisista hetkistä.
Arkiseen aiheeseen sopii
kevyt luonnosmaisuus
Näyttelyssä on esillä myös kuvapäiväkirjaa, jota ei ole alunperin tarkoitettu taiteeksi vaan kommunikaatiovälineeksi.
Seppälä piirtää lähes joka päivä pojalleen kouluun mukaan asioita, joita he ovat yhdessä tehneet.
– Kuvien avulla hän osaa luokassa kertoa, miten vaikka viikonloppu on sujunut.
– Mietin voiko näitä laittaa gallerian seinälle, mutta toisaalta nämä kertovat arjestamme ehkä parhaiten.
Seppälä tekee yleensä kollaaseja, joissa hän yhdistää maalausta ja piirtämistä.
– Tähän aiheeseen sopi mielestäni aika kevyt ja luonnosmainen ote. Jonkinlainen avoimuus ja keskeneräisyys.
Koska aihe on niin henkilökohtainen, Seppälää jännitti töiden laittaminen esille.
– Nyt kuitenkin tuntuu, että jotain on välittynyt, ihmiset ovat kiittäneet, olleet vähän liikuttuneitakin.
Silmät ovat auenneet erilaisuudelle
Yhdessä kuvassa on Uuden lastensairaalan värikäs ”kulta-akvaario”, kuten Asko sitä nimittää.
Vaikka onkin harmillista, ettei sen kirkkaassa vedessä saa uida, toimii se silti vetonaulana mennä sairaalaan, kertoo Anna Seppälä.
Vesi on Seppälän pojalle tärkeä elementti. Yksi hänen lempipaikoistaan on kodin lähellä sijaitseva Longinojan puro. Sinne pitäisi päästä päivittäin.
”Mentaiskö Longinojalle? Haluisitsä Longinojalle?”, kysellään sarjakuvamaisessa piirroksessa iltapalalla, jokaisen suupalan välissä.
Seppälä sanoo kärsivällisyytensä kasvaneen vuosien mittaan. Silmät ovat auenneet ihmisten erilaisuudelle laajemminkin.
– En pidä itsestäänselvänä, että kaikki ovat norminmukaisia tai pystyisivät esimerkiksi toimimaan väkijoukoissa.
Anna Seppälä: Erityisarki 27. tammikuuta saakka, Galleria Huuto, Eerikinkatu 36, Helsinki.