Pirkanmaalla on hehkutettu ”Pirkanmaan työllisyysihmettä”. Tämän ihmeen kokeneena voin todeta, että ihmeellinen se olikin. Luonto- ja ympäristöryhmä nimeltään ”Pitkospuita pitkin työelämään” on kuntouttavaa työtoimintaa. Neljä tuntia viikossa kymmenen ryhmää, noin viisitoista työtöntä ryhmässä, osallistui tähän kuntoutukseen. Tai heidän oli osallistuttava, etteivät he saisi karenssia.
Mukaan lähtö sinetöitiin allekirjoittamalla TE-palveluille sähköinen viesti: aloitan kuntouttavan työtoiminnan ”työmarkkinatilanteeni ja elämänhallintani parantamiseksi”.
Elämänhallintani puutteista en ole maininnut TE-toimiston virkailijoille mitään, sillä niitä minulla ei ole, ainakaan mainittavasti. Eikä näkemykseni mukaan muillakaan ryhmäni jäsenillä. Toiseksi voin nyt hyvällä syyllä sanoa, ettei työmarkkinatilanteeni ole parantunut sen parrun pätkää.
”Uintiin yltyi vain yksi hurjapää.”
Kohta kuusikymppisenä olen jo ehtinyt käydä kyllä sienessä, mustikassa ja uimassa, kävellä aamuhämärissä lammen ympäri ja kantanut klapeja, heitellyt halkoja sateelta suojaan ja juonut nokipannukahveja laavuilla. Puhumattakaan, että en olisi paistanut nuotiolla makkaraa ja vaahtokarkkeja. Nyt tämä kaikki tuli kuitenkin tehtyä Sarkan työvaatteet päällä ja turvakengät jalassa (pois lukien uiminen, johon yltyi vain yksi hurjapää).
Pitkospuuryhmiä ajelutettiin ympäri Tamperetta ja Teiskon metsiä pakettiautoilla. Se siitä ympäristöajattelusta. Ainoastaan jättipalsamin noukkiminen oli jotakuinkin ymmärrettävää.
Ei kai ole ihme, jos näillä toimin pitkäaikaistyöttömyys laskee? Tästä hokkuspokkustempusta olisi hyvä saada vähän tilastoja TE-toimiston tilastoanalyytikoilta. Vastatkaa. Vaikka poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Olinhan siellä minäkin
Kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä.