Ulkoministeriö on järjestänyt niin sanottuja polegaattimatkoja suomalaisten eduskuntapuolueiden edustajille 1960-luvulta lähtien. Matkojen tarkoituksena on tutustuttaa suomalaisia puoluejohdon edustajia muun muassa YK-organisaatioon, Yhdysvaltojen politiikkaan, kansalaisyhteiskuntaan ja suomalaisten diplomaattien työskentelyyn Yhdysvalloissa. Taannoin matkoilla viivyttiin pitkään, useita viikkoja. Tällä kertaa matkamme kesti viikon.

Polegaattimatkamme osui syksyllä 2018 hyvin jännittävään ja kiinnostavaan ajankohtaan Yhdysvaltojen politiikan näkökulmasta. Välivaalit oli käyty vain noin viikkoa aikaisemmin. Olin innoissani siitä, että pääsisimme tapaamaan sekä demokraatteja että republikaaneja ja saamaan selkoa Yhdysvaltojen erittäin jakautuneesta poliittisesta tilanteesta.

Suurin oppi minulle oli kuitenkin se, kuinka heterogeenisiä nämä puolueet olivat sisältäpäin. Politiikan näkökulmasta antoisimmat tapaamiset olivat New Yorkissa demokraattien Alexandria Ocasio-Cortezin kampanjapäällikön Virginia Ramos Riosin kanssa ja vierailu senaatissa Washingtonissa. Kampanjapäällikkö Ramos Rios avasi konkreettisesti niitä moninaisia tapoja, joilla Ocasio-Cortez oli kampanjoinut pienellä budjetilla New Yorkissa ja saanut herätettyä valtavan määrän köyhimpien kaupunginosien asukkaita kampanjoimaan puolestaan. Washingtonissa sen sijaan tapaamamme paikalliset demokraattivirkamiehet suhtautuivat hyvin nihkeästi Ocasio-Cortezin nousuun ja mahdollisuuksiin puolueen sisällä. Tämä ristiriita demokraattien sisällä ja vahva arvopolarisaatio kantautuvat vain harvoin Suomeen asti.

Jos ihmisoikeusjulistus neuvoteltaisiin nyt, ei sitä välttämättä syntyisi samoin käsittein.

Ihmisoikeuksien parissa pitkään toimineena odotin matkalta paljon myös YK-vierailujen osalta. Matka lisäsi entisestään ymmärrystäni YK:n merkityksestä tässä oudossa maailmanpoliittisessa tilanteessa, mutta se osoitti myös konkreettisesti, kuinka ihmisoikeudet ja niiden puolesta kamppailevat ihmiset, niin aktivistit kuin virkamiehetkin, ovat jatkuvasti kyseenalaistetussa asemassa. Laajemmin matka osoitti, kuinka perustavanlaatuisesti virkamiehet YK:ssa joutuvat perustyönään puolustamaan YK:n olemassaoloa ihan eri tavalla kuin ehkä koskaan aikaisemmin maailmanpoliittisesta ja erityisesti Yhdysvaltojen tilanteesta johtuen.

Matka konkretisoi pysäyttävällä tavalla sen, että tilanne on niin hauras, että jos ihmisoikeusjulistus neuvoteltaisiin nyt, ei sitä välttämättä syntyisi samoin käsittein ja ehdoin kuin vuonna 1948. Se on pysäyttävä ja pelottavakin ajatus, mutta antaa mielettömän motivaation puolustaa ja edistää ihmisoikeuksia kaikessa poliittisessa työssä Suomessa ja maailmalla joka päivä.