Pelastetaan Kaapelinkulma -liike

Mikä merkitys luvilla ja viranomaisvalvonnalla on, jos yhtiön annetaan pilata ympäristöä?

Dragon Miningin ympäristövaikutuksista huolestuneet ihmiset pyrkivät perjantaina pysäyttämään työt Sastamalassa Pirkanmaalla väkivallattomalla kansalaistottelemattomuudella. Hyökyaalto-verkosto on huolissaan rikastamon ympäristövaikutuksista.

Aiemmin tammikuussa Hyökyaalto sulki tien Valkeakosken kaivokselle.

Dragon Mining rikastaa Sastamalassa Oriveden ja Huittisten kaivosten kultamalmia ja tulevaisuudessa sinne on tulossa malmia myös Valkeakosken Kaapelinkulman kultakaivoksesta.

Verkosto vaatii Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoa keskeyttämään kultakaivoksen perustamisen Valkeakoskelle sen pohjavesi- ja vesistövaikutusten selvittämiseksi. Verkoston mukaan viranomaisten pitää myös sulkea välittömästi Oriveden kaivos, joka toimii ilman voimassaolevaa ympäristölupaa valitusprosessin turvin, sekä määrätä Dragon Mining siivoamaan laiton kaatopaikka ja entisöimään pilaantuneet vedet.

Lisäksi mielenosoittajat vaativat aluehallintovirastoa pysäyttämään ympäristöä vuosikymmeniä pilanneen rikastamon toiminnan, kunnes sen haitalliset vaikutukset saadaan loppumaan.

ILMOITUS

Hyökyaallon mukaan Valkeakoskelle ollaan perustamassa kaivosta ilman kunnollista ympäristövaikutusten arviointia ja on todellinen riski, että Oriveden ja Sastamalan ympäristötuhot toistuvat. Verkosto kysyy, mikä merkitys luvilla ja viranomaisvalvonnalla on, jos yhtiön annetaan pilata ympäristöä.

Vielä tammikuun alussa niin työ- ja elinkeinoministeriö kuin ympäristöministeriökin ehättivät vakuuttamaan, että Dragon Miningin luvat ovat kunnossa, mutta itse ongelmiin ei otettu kantaa lainkaan.

Mielenosoittajat huomauttavat, että tässä on annettu takeeksi vain yhtiön omat vakuuttelut, että asioita pyritään parantamaan, mutta kukaan ei valvo toteutuuko tämä todellisuudessa.

Hyökyaalto vaatii Dragon Miningia lopettamaan ”valitustemppuilun ja vastuun sysäämisen” muiden niskoille. Verkoston mukaan on korkea aika pakottaa säännönmukaisesti ympäristölupia rikkova yhtiö pitämään huoli toimintansa ympäristövaikutuksista ja siivoamaan sotkunsa.

Verkosto lupaa jatkoa mielenilmauksille Dragon Miningia vastaan. Valkeakosken keskustassa järjestetään lauantaina 26.1. Pelastetaan Kaapelinkulma -mielenosoitus ja keskustelutilaisuus.