Otto Favén

Reidar Särestöniemi

Syntyi 1925 ja kuoli 1981 Kittilässä.

Tunnetaan suurista Lappi-aiheisista maalauksistaan: luonto, maakunnan ihmiset ja uskomukset. Sai mainetta pohjoisena mystikkona, mutta otti vaikutteita myös eurooppalaisen modernismin tunnetuilta taiteilijoilta, venäläisestä taiteesta ja esihistoriallisista luolamaalauksista.

Opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa Helsingissä vuosina 1947–1952. Vuosina 1954–1955 suoritti Sirola-opiston kurssin.

Eli ja työskenteli enimmäkseen kotitilallaan Särestössä Ounasjoen rannalla Kittilän
Kaukosessa.

Professorin arvonimi vuonna 1975.
Lähde: Wikipedia

Helsinkiin Ateneumiin opiskelemaan vuonna 1947 tullut Reidar Särestöniemi asui kuusi vuotta lapsuudenkotini pihamökissä.

Leppävaaran Harakka* toukokuun lopulla 1947. Kaksi merkittävää tapahtumaa samana päivänä: äitini toi minut kotiin synnytyslaitokselta ja muuan Reidar muutti meille.

Maailmaan tuloni ei ollut yllätys äidilleni, mutta jälkimmäinen sitäkin suurempi. Saapuessaan kotiin nyytti sylissään ensinäkymänä oli ulkoportaillamme istuva lyhyt, vantterarakenteinen mies. Miehellä oli päällään villapaita, jonka rintamukseen oli kudottu Kremlin muurien kuvio. Sylissään miehellä oli faneriaski. Askin päällä olivat voipaperiin käärityt eväsleivät.

Isäni Mauri Favén oli luvannut kortteerin uudelle opiskelutoverilleen, kittiläläiselle Reidar Särestöniemelle. Molemmat opiskelivat Taideakatemiassa, eli ”Ateneumissa”, niin kuin silloin tavattiin sanoa.

Reidar muutti meille ”vähäksi aikaa”, ja asui sitten piharakennuksemme hellahuoneessa vakituisesti ja vaihdellen kuutisen vuotta. Myöhemminkin, aina 1950- luvun lopulle asti, Reidar oli usein nähty vieras ja yöpyi edelleen meillä Helsingin reissuillaan.

Lydian pöydässä Oton rahoilla

Merkittävän taloudellisen tuen Reidarille tarjosivat kotitalomme omistajat, isovanhempani Otto ”Pappa” ja Lydia ”Mamma” Aaltonen. Reidar liittyi luontevasti mukaan suurperheeseemme.

Aterioimme yhdessä Lydian pöydässä, kaikki seitsemän henkeä. Pöydän antimet rahoitti Otto-pappa, hyvin ansaitseva putkiasentaja. Vieraanvaraisuus oli luonnollista. Reidarilta ei veloitettu penniäkään. Joitakin tauluja jäi toki kotitaloomme, mutta ei niiden tulevaa arvoa pystynyt kukaan silloin kuvittelemaan.

Otto-pappa oli lämminsydäminen ja suvaitseva ihminen. Vain yhden tapauksen muistan, jolloin hän pisti Reidarin järjestykseen.

Eräänä kesäyönä puutarhastamme alkoi kuulua monotonista ulinaa. Pappa meni ikkunaan ja näki Reidarin huojuvan kannonnokassa, ja – niin kuin meille myöhemmin selvisi – joikaavan. Pappa komensi Reidarin sisään ulvomasta, ettei koko kylä herää.

Reidar oli monin tavoin väriläiskä elämässämme ja jopa koko Harakassa. Lasten hauskuuttamisessa hän oli parhaimmillaan. Käydessämme vastapäisessä Elannon kaupassa Reidar lähti mukaan, mutta teki sen käsillään kävellen. Uskomaton suoritus, kun muistaa hänen vartalonmallinsa.

Muotokuva Mary Favénista. Reidar Särestoniemen öljyvärimaalaus vuodelta 1947.

Puutarhassa Reidar liiteli huivi lanteillaan esittäen ”intialaisia temppelitansseja”. Olennainen osa tansseissa oli tahdikas pään nytkyttely.

Silloin tällöin hän innostui laulamaan säestäen itseään mandoliinilla:

”Oo Kantarella…plink, plink, plink…” Laulu oli aina sama, mutta joka kerta meistä yhtä hauska.

Lapinpuku oli imagon rakennusta

Lapinpukua en ikinä nähnyt Reidarin päällä. Tuskin hän sellaista silloin omistikaan. Lapinpuku ja suuri karvahattu liittyivät myöhemmän kuuluisuuden myötä tulleeseen imagon luontiin.

Reidarin vaatetus oli pula-ajan tyyliin vaatimatonta. Sisällä hän mieluiten liikkui harmaissa, kotikutoisissa pässinpökkimissä villahousuissaan. Parempiin tilaisuuksiin hän lainaili Maurin poplaria, eli ”perperiä”, jonka hän sitten unohtikin stipendireissullaan Pariisiin.

Vaatteistaan parhaiten on mieleeni jäänyt sinapinkeltainen duffeli-takki. Ehkä siksi, että ylimmässä napinlävessä roikkui kumilangassa leikkiapina. Apina liikkui kävelyn tahdissa ylös ja alas.

Pyynnöstä äitini meikkasi hänet muutaman kerran, ja Reidar nautti uudesta kauneudestaan peilin edessä.

Veloituksettomasta täysihoidostaan huolimatta Reidarin talous oli tiukka. Opiskelun ohella hän teki isäni tavoin hanttihommia, joskus jopa sellaisia, joita taideopinnot tukivat: Reidar maalasi paikalliselle K-kaupalle julisteen, jossa mainostettiin Nokian kumisaappaita – hittituote 1950-luvun alussa. Myös leppävaaralainen Mansikkalan leipomo tilasi häneltä ”pullantuoksuisen” ikkunamainoksen.

Missähän nekin ovat nyt, jos ovat edes jäljellä? Olisivat varmaan tämän päivän Reidar-tutkijoille aarteen veroisia kuriositeetteja.

Äiti meikkasi Reidarin

Maalaaminen ei Reidarilla rajoittunut pelkästään tauluihin. Kerran hän värjäsi tukkansa punaiseksi, mikä niihin aikoihin oli ennenkuulumatonta, suorastaan säädytöntä. Eihän miehet sellaista tehneet.

Särestöniemen varhainen akvarelli oli yksi hänen näytetöistään pyrkiessään opiskelemaan Taideakatemiaan.

Pyynnöstä äitini meikkasi hänet muutaman kerran, ja Reidar nautti uudesta kauneudestaan peilin edessä.

Reidarin homoseksuaalisuudesta on hänen kuoltuaan puhuttu paljon. Ei hänen seksuaalinen suuntautuminenkaan perheellemme mikään salaisuus ollut. Se oli hänen asiansa. Lapsethan eivät sitä edes tajunneet. Ainahan joku tykkää jostain toisesta.

Tiesimme hyvin, että hän piti paikallisen linja-autoyhtiön kauniista bussikuskista – taisi olla etäisesti rakastunutkin. Vastarakkautta hän ei valitettavasti saanut.

Jäipä minulle yksi katkerakin Reidar-muisto:

Olin ehkä viisivuotias, kun lähdimme nelistään, isäni Mauri, äitini Mary, Reidar ja minä elokuviin Leppävaaran työväentalolle. En jaksanut tai ennemminkään viitsinyt kävellä, ja Reidar otti minut kantaakseen. Kiedoin käteni hänen kaulansa ympäri. Toisessa kädessäni, Reidarin suun kohdalla, oli hedelmäkaramellipatukka, joka oli harvinaista herkkua siihen aikaan. Saavuttuamme työ-väentalon pihaan Reidar laski minut maahan. Kädessäni oli tyhjä käärepaperi.

 

* Persoonallinen Harakka-nimi muutettiin 1960-luvun alussa tylsäksi Lintuvaaraksi.

Reidar Särestöniemi

Syntyi 1925 ja kuoli 1981 Kittilässä.

Tunnetaan suurista Lappi-aiheisista maalauksistaan: luonto, maakunnan ihmiset ja uskomukset. Sai mainetta pohjoisena mystikkona, mutta otti vaikutteita myös eurooppalaisen modernismin tunnetuilta taiteilijoilta, venäläisestä taiteesta ja esihistoriallisista luolamaalauksista.

Opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa Helsingissä vuosina 1947–1952. Vuosina 1954–1955 suoritti Sirola-opiston kurssin.

Eli ja työskenteli enimmäkseen kotitilallaan Särestössä Ounasjoen rannalla Kittilän
Kaukosessa.

Professorin arvonimi vuonna 1975.
Lähde: Wikipedia


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 20 €/2 kk. Sähköinen digilehti alkaen 4,90 €/ kk.