All Over Press/Yevgeni Zolotukhin

Puolassa surraan Gdanskin puukotettua pormestari Pawel Adamowiczia. Maanantai-iltana tuhannet ihmiset kokoontuivat muistamaan häntä.

”Järkyttynyt”, kuvailee tunnelmaa Gdanskin kaupungissa parhaillaan lomaileva suomalainen Tiina Hokkanen.

– Ihmiset ihmettelevät, mitä seuraavaksi tapahtuu, jos erittäin pidetty poliitikko voidaan teurastaa esiintymislavalla keskellä kaupunkia, tapahtumassa, jossa on paikalla paljon lapsia.

Kun Hokkanen saapui kumppaninsa kanssa kaupunkiin sunnuntaina, oli tunnelma aivan toinen.

Spontaanissa muistotapahtumassa puhuivat kaikkien kirkkojen edustajat.

– Hyväntekeväisyystapahtuma, jossa hyökkäys tapahtui, näkyi kaupungissa monin tavoin. Punaisia sydäntarroja, joilla tapahtumaa tuettiin, oli joka puolella. Kaupunki oli täynnä porukoita, lapsia, perheitä ja kouluryhmiä ja hassusti pukeutuneita ihmisiä eläinasuissa myymässä niitä tarroja.

– Koko kaupungissa oli todella lämmin ja iloinen, hassutteleva tunnelma, ihmiset olivat hyvällä tuulella.

ILMOITUS

Pudotus maanantaihin oli jyrkkä.

– Ennen kuin Adamowiczin kuolema julkistettiin, oli tarkoitus kokoontua hänen tuekseen. O- -veriryhmää luovutettiin paljon ja halu auttaa oli valtaisa.

Lämmin ja rakastava tilaisuus,
vaikuttava hiljaisuus

Kun Adamowiczin kerrottiin menehtyneen, suunniteltu tukitapahtuma muuttuikin muistotapahtumaksi ja Gdanskin vanhan kaupungin sydämeen kokoontui tuhansia ihmisiä.

Tiina Hokkanenkin kävi ystäviensä kanssa sytyttämässä kynttilät.

– Tunnelma oli todella lämmin ja rakastava.

– Tilaisuudessa puhuivat kaikkien kirkkojen edustajat, mikä on poikkeuksellista, kun maa on niin vahvasti katolinen. Se kuvasti hyvin sitä mitä pormestari edusti. Hän toi monenlaisia ihmisiä yhteen.

– Oli todella erikoista ja hienoa kuulla puhe hepreaksi Gdanskin keskustassa, kun tuhannet ihmiset kuuntelivat sitä aivan hiljaa. Se oli erittäin vaikuttava kokemus. Juutalaisuus on ajettu täällä niin alas toisen maailmansodan jälkeen.

Hokkanen kertoo, että jonkin verran ihmettelyä herätti se, ettei tilaisuudessa ollut Puolan hallituksen edustajia vaikka esimerkiksi Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk ehti Brysselistä paikalle.

Tusk on syntynyt Gdanskissa.

Nykyinen oikeistopolitiikka ahdistaa

Helsinkiläisellä Hokkasella on puolalaisia ystäviä, joiden luona Gdanskissa hän vierailee usein. Maan poliittisen ilmapiirin muutos on näkynyt viime vuosien aikana.

– Aiemmin omien kavereiden piirissä oli huolettomampi meno. Nyt parin viime vuoden aikana on ollut paljon pohdintaa siitä, mihin tämä maa on menossa ja uskaltaako tänne suunnitella omaa tulevaisuuttaan.

– Vuonna 2014 mitään tällaista puhetta ei ollut. Laki ja oikeus -puolueen, jota kutsumme keskenämme Kovaksi laiksi, valtaantulon myötä politiikasta on alettu puhumaan paljon enemmän. On ollut pakko alkaa puhua.

– Oma tuttavapiirini kokee nykyhallituksen politiikan pelottavana ja ahdistavana. Pormestari taas koettiin lämpimäksi ja hänen murhansa tuntuu nyt myös symboliselta iskulta liberaaliudelle ja suvaitsevaiselle ajattelutavalle.

Pawel Adamowicziin surmasta epäilty 27-vuotias mies on pidätettynä. Hänen kerrotaan vapautuneen vankilasta viime vuoden loppupuolella.

Adamowicz oli syntyperäinen gdanskilainen ja ehti toimia kaupungin pormestarina yli 20 vuotta. Liberaali Adamowicz puolusti mm. seksuaalivähemmistöjen ja maahanmuuttajien oikeuksia ja vastusti nyt vallassa olevaa oikeistolaista Laki ja oikeus -puoluetta.

– Sellainen toive täällä on nyt vahvana ilmassa, että tästä kauheudesta seuraisi yhdistymistä ja toisista huolen pitämistä, eikä erottumista, Tiina Hokkanen sanoo.