All Over Press/Alamy/Mike Ford

Poliisi ei ottanut työväenluokkaisten tyttöjen hätää vakavasti. Kriisityöntekijä yritti hälyttää 180 kertaa väärinkäytöksiin.

Britannian historian suurin lastensuojeluskandaali.

Näin on kuvattu Yorkshiressa sijaitsevan Rotherhamin kaupungin tapahtumia. Pakistanilaistaustainen miesjoukko raiskasi ja käytti muilla tavoin hyväksi yli 1 500 tyttöä. Ensimmäiset havainnot ilmiöstä tehtiin jo 1990-luvulla. Viimeksi viime lokakuussa seitsemän miehen grooming-jengi sai tuomiot rikoksistaan. Oikeudenkäyntejä on ollut useita.

Groomingista puhutaan nyt, koska Oulussa paljastuneissa tyttöjen raiskauksissa uhreja houkuteltiin sosiaalisen median palveluissa. Juuri muita faktoja Oulusta ei sitten tiedetäkään.

Rotherhamissa lokakuussa tuomion saanut ryhmä houkutteli haavoittuvassa asemassa olevia tyttöjä huumeilla ja alkoholilla ja sitten raiskasi heidät. Eräs uhreista kertoi hyväksikäyttäjiä olleen yli sata ennen kuin hän täytti 16 vuotta.

Seitsikko tuomittiin viiden tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Britanniassa tehdyn tutkinnan mukaan 1997–2013 tehdyillä rikoksilla oli jopa 1 523 uhria. Poliisin tutkinnassa oli 426 rikoksesta epäiltyä henkilöä. Nuorimmat uhrit olivat hyväksikäytön alkaessa 11-vuotiaita. Heidän raiskaamisensa sai jatkua vuosien ajan.

ILMOITUS

Guardian-lehden mukaan lokakuussa ratkaistun jutun päätekijä oli 37-vuotias jakeluautonkuljettaja Mohammed Imran Ali Akhtari. Hän saalisti vaikeassa asemassa olevia tyttöjä. Syyttäjä Michelle Colbornen mukaan he olivat helppoja uhreja, koska janosivat rakkautta.

Hätää ei otettu vakavasti

Poliisi ja muut viranomaiset epäonnistuivat Rotherhamissa täysin kahdesta syystä.

Ensimmäinen oli se, että työväenluokkaisten tyttöjen hätää ei otettu vakavasti. Tässä taustalla vaikuttivat myös poliisien seksistiset asenteet ja luokkayhteiskunnan rakenteet.

Toinen oli se, viranomaiset arkailivat tarttua tapauksiin, koska pelkäsivät saavansa rasistin leiman. Epäillythän olivat ulkomaalaistaustaisia.

Rasistiksi leimautumisen pelko haittasi tutkintaa myös Rochdalessa Manchesterin alueella, jossa yhdeksän pakistanilaistaustaista miestä tuomittiin vankeuteen samanlaisesta rikossarjasta vuonna 2012. Uhreja, nuoria tyttöjä, tapauksessa oli 47 vuosina 2008 ja 2009.

Kriisityöntekijä Sara Rowbotham yritti vuodesta 2003 saada poliisin ja muut viranomaiset kiinnostumaan Rochdalen tapahtumista 180 kertaa, mutta hän törmäsi aina siihen, että todistajia ei pidetty luotettavina.