All Over Press/Gailan Hajii

Raportin mukaan kidutuksilla on pakotettu tunnustamaan Isisin riveissä toimiminen.

Irakin kurdien turvallisuusjoukot kiduttavat alaikäisiä poikia, kerrotaan ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin (HRW) tiistaina julkaisemassa raportissa.

Raportin mukaan 14–17-vuotiaita pidätettyjä poikia piestään, heille annetaan sähköshokkeja ja heitä kahlitaan kivuliaisiin asentoihin, jotta he tunnustaisivat toimineensa ääri-islamistien Isisissä.

Raportti perustuu viime vuoden lopulla tehtyihin 20 pojan haastatteluihin. He olivat joko syytettyinä tai tuomittuina yhteistyöstä Isisin kanssa. He olivat vangittuina Irakin kurdialueen pääkaupungissa Erbilissä sijaitsevassa pidätyskeskuksessa. Lisäksi haastateltiin kolmea poikaa, jotka oli äskettäin vapautettu.

Järjestö raportoi kidutuksista ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten.

Haastatelluista 16 sanoi tulleensa kidutetuksi. Lisäksi neljä sanoi, että heitä oli uhattu kidutuksella.

Raportin mukaan yhtä lukuunottamatta kaikki kidutetuista olivat tunnustaneet. Kidutukset saattoivat jatkua useita päiviä.

ILMOITUS

Kurdihallinto kiistää

HRW:n haastattelujen mukaan useat pojista myönsivät olleensa Isisin mukana tai saaneensa siltä sotilaallista tai uskonnollista koulutusta, mutta vain yksi myönsi osallistuneensa taisteluihin Isisin riveissä.

Monet haastatelluista uskoivat, että he olivat pidätyslistalla sen vuoksi, että heidän sukulaisiaan oli Isisissä, heillä oli sama nimi kuin epäillyillä tai ilmiantoja käytettiin sukujen koston välineenä.

Haastateltujen mukaan heillä ei ollut mahdollisuutta tavata asianajajaa. Pakotettujen tunnustusten jälkeen pidetty oikeudenkäynti kesti usein vain muutamia minuutteja.

HRW:n mukaan kidutukset ovat tapahtuneet vuosien 2017 ja 2018 aikana.

Järjestö raportoi ensimmäisen kerran kurdijoukkojen teinipoikiin kohdistamista julmuuksista vajaa kaksi vuotta sitten. Irakin Kurdistanin aluehallinto lupasi silloin tutkia väitteet.

Irakin Kurdistanin aluehallinnon edustaja Dindar Zebari kiisti lausunnossaan HRW:n uudessa raportissa esitetyt väitteet.