Lehtikuva/Eija Kontio

Kommentti: Hallitus puuhaa pienten eläkkeiden kylkeen entistä suurempia menoja. Mitään muuta ohjelmaa ei sitten olekaan luvassa.

Hallitus on antanut tänään eduskunnan käsiteltäväksi esityksen terveydenhuollon asiakasmaksuista. Suurinta huolta esityksessä aiheuttaa ns. välikaton poistuminen perusterveydenhuollon käyntimaksuista. Välikatto on käytännössä tarkoittanut maksuttomia terveyskeskuskäyntejä kolmen vuotuisen omavastuukäynnin jälkeen.

Tänään on uutisoitu myös maksuhäiriömerkintöjen lisääntymisestä. Viime vuonna yli 65 -vuotiaiden maksuhäiriömerkintöjen määrä kasvoi 9 prosentilla. Liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Asiakastieto Groupista peräänkuulutti nopeita ja konkreettisia toimia, jotta ylivelkaongelman laajeneminen saadaan pysähtymään.

Talouden ja työllisyyden nousuvire ei ole vaikuttanut vanhusväestön asemaan. Eläkkeiden indeksikorotusten leikkaukset yhdistettynä kustannustason nousuun on tehnyt varsinkin kansan- ja takuueläkkeen varassa elävien arjesta vaikeaa.

Terveydenhuollon asiakasmaksut kohoavat kohtuuttomiksi

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen pelkää pieniä eläkkeitä saavien aseman heikentyvän entisestään. Hänen mukaansa perusterveydenhuollon asiakasmaksujen välikaton poisto hankaloittaa erityisesti pienituloisen vanhuksen elämää.

– Vuonna 2016 jo 14 prosenttia ulosoton kautta perittävistä veloista koostui terveydenhuollon asiakasmaksuista. Koska terveydenhuoltomenot ovat iäkkäillä erityisen suuret, jo ennestään työväestöä pienempiin tuloihin ei pitäisi kohdistaa enempää rasitusta, sanoo Pekonen.

ILMOITUS

Vaikka Asiakastiedon julkaisema tilasto ei kerro maksuhäiriömerkintöjen lisääntymisen syitä, Pekonen arvioi vanhusväestön maksuhäiriömerkintöjen määrän nousun viittaavan siihen, ettei pienituloisimpien eläkeläisten rahat riitä enää arjessa selviytymiseen.

Pätkä narua ja asiakasseteli

Poliitikkojen on sanottu perinteisesti pelkäävän eläkeläisiä näiden äänestysaktiivisuuden vuoksi. Hallituksen veri ei kuitenkaan vapise vanhusten edessä, vaan sen taktiikkana näyttää olevan hankaloittaa kaikista hauraimman väestönosan matkantekoa vaaliuurnille. Kun rahat on loppu, eikä Anne Bernerin perumaa taksiakaan kuulu, jää ääni Antti Rinteen sataselle helposti antamatta.

Yksinäisen pieneläkeläisen tulevaisuus näyttää karmaisevalta. Terveydenhuolto taipuu taakkansa alla reseptiautomaatiksi, sairastamisen, ja myös muun elämän, kulujen noustessa jatkuvasti. Samaan aikaan esitykset eläkkeiden nostamisesta kuitataan populismina ja yhteiskunnan vähenevien rahojen antaminen terveysyrityksille Suomeen kuntoon laittamisena. Ei olla enää kaukana ajasta jolloin eläkepäätöksen oheen voidaan liittää köydenpätkä ja asiakasseteli kiinteistöhuoltoyhtiöön sen asentamiseksi.

Tekisi mieli avata keskustelu empatiasta. Siis siitä, että voisiko sitä edes hetkeksi asettua toisen ihmisen asemaan. Keskustasta empatia amputoitiin joskus 90 -luvulla ja jokin aika sitten kokoomuslainen paikallispoliitikko totesi empatian olevan jopa haitallista. Mutta silti. Ne kauhistuneet ihmiset television maalaamissa yksiöissään ovat silti olemassa. Heille kuuluu antaa oikeutta jo ennen kuin kyse on hautarauhan häirinnästä.