Jarno Mela

Juha Sipilän hallitus jatkaa sinnikkäästi pyrkimyksiään toteuttaa Suomen historian suurin sosiaali- ja terveydenhuollon ulkoistamis- ja yksityistämisprojekti, kirjoittaa vasemmistoliiton puheenjohtaja.

– Valta on parlamentaarisessa demokratiassa vaaleissa valituilla päättäjillä, ei kokoomuksen terveysbisneksen palkkalistoilla olevilla lobbareilla, sanoo vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson tuoreessa blogissaan.

Andersson käsittelee kirjoituksessaan tällä viikolla eduskunnan käsiteltäväksi tulevia terveydenhuoltolain muutoksia. Hallitus esittää poikkeuksia terveydenhuoltolakiin koskien leikkaustoimintaa sekä ensihoidon järjestämistä.

Anderssonin mukaan hallitus on joutunut havahtumaan oman keskittämispolitiikkaansa seurauksiin, mutta tekee sen yksityisiä terveyspalveluyrityksiä hyödyttäen. Andersson kysyykin, kokeeko ministeri Annika Saarikko, edellisen sote-uudistuksesta vastanneen ministeri Juha Rehulan tavoin, olevansa vain pelinappula markkinavoimien ohjaamassa uudistuksessa?

Kokeeko ministeri Annika Saarikko olevansa vain pelinappula markkinavoimien ohjaamassa uudistuksessa?

Leikkaustoimintaa keskitetty liikaa

Hallituksen esityksen mukaan sairaanhoitopiirit voivat jatkossa järjestää anestesiaa ja leikkaussaliolosuhteita edellyttävää kiireetöntä leikkaustoimintaa tai yleisanestesiaa edellyttäviä muita kiireettömiä toimenpiteitä sairaanhoitopiirin toimintayksikössä, jossa ei ole ympärivuorokautista perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystystä. Ehtona on kuitenkin se, että on mahdollista siirtää potilas nopeasti jatkohoitoon sairaalaan, jossa on ympärivuorokautinen valmius päivystysleikkausten tekemiseen, teho-osasto ja riittävän laajasti erikoisalojen ympärivuorokautista päivystystä.

– ”Nopeasti” tarkoittaa, että pitää olla mahdollista saada siirrettyä potilas ambulanssilla korkeintaan puolessa tunnissa, kirjoittaa Andersson.

ILMOITUS

Hänen mukaansa ne yksityiset voittoa tavoittelevat terveysyritykset, jotka ovat laittaneet paljon rahaa uusiin tiloihin isoissa kaupungeissa, ja joilla ei ole mitään intressiä itse järjestää hyvin kallista ja vaativaa päivystystä, voivat jatkossa jatkaa leikkaustoimintaansa sekä palveluiden myyntiä sairaanhoitopiireille ja ongelmien sattuessa lähettää potilaat päivystystä ylläpitäville julkisille keskus- ja yliopistollisille sairaaloille.

– Säästöjen varjolla keskitetään ja ajetaan alas julkisia palveluita, samalla kun avataan mahdollisuus yksityisille voittoa tavoitteleville yrityksille tuottaa samoja palveluita. Mikäli keskussairaaloilla ei ole riittävästi omaa kapasiteettia hoitaa lisääntyviä leikkauksia, jää heille ainoaksi mahdollisuudeksi hankkia näitä palveluita lähellä sijaitsevalta yksityiseltä palveluntuottajalta, kun 45 minuutin matkan päässä oleva aluesairaala ei enää kelpaa, avaa Andersson hallituksen esitystä.

Julkista rahaa kyyditään kiireellä myös yksityisille sairaankuljetusyrityksille

Li Anderssonin mukaan myös esitys ensihoidon järjestämisestä tekee selväksi, mikä hallituksen politiikkaa ohjaava voima on. Esityksessä vastuu ensihoidosta siirretään maakunnille, joiden tulee koordinoida toimintaa viidellä yhteistyöalueella. Lisäksi hallitus edellyttää, että maakunta hankkii ensihoitopalveluun kuulumattomat potilassiirrot ensisijaisesti kilpailuttamalla. Esityksen mukaan tämä laajentaa yksityisten palveluntuottajien osuutta potilassiirroissa merkittävästi, koska potilassiirtojen määrä on merkittävästi suurempi kuin ensihoitotehtävien osuus.

Anderssonin lainaamassa lakiesityksessä todetaankin, että ensihoitopalveluun kuuluvat yksityisiltä palveluntuottajilta hankittava täydentävä palvelu sekä ensihoitopalveluun kuulumattomat potilassiirrot yhdessä turvaavat yksityisten palveluntuottajien mahdollisuudet tarjota merkittävän määrän palveluita perustettaville maakunnille.

– Hallitusta ohjaa kaupallisuuden ihannointi ja terveysbisnes, eikä suomalaisten oikeus terveyteen ja hyvään hoitoon, toteaa Andersson kirjoituksensa päätteeksi.

Eduskunta käsittelee hallituksen esityksiä 8.1. järjestettävässä täysistunnossa.