Vuosina 1988–1992 voimassa ollut ”Lex Leppänen” velvoitti kunnat ohjaamaan yli vuoden työttömänä olleet palkkatuettuun työhön. Lain tuloksena pitkäaikaistyöttömyys käytännössä poistui, se aleni alle 3 000 työttömän. Laki lakkautettiin, kun sen katsottiin tulevan liian kalliiksi työttömyyden käännyttyä jyrkkään nousuun 1990-luvun alussa.
Vasemmistoliiton tuoreessa tulevaisuusohjelmassa vaaditaan ”kaikille yli 24 kuukautta työttömänä olleille subjektiivinen oikeus palkkatuettuun työhön”. Vaatimus on maltillinen Lex Leppäseen verrattuna. Vastaavanlaisia konkreettisia ehdotuksia ei tietääkseni ole muilla puolueilla. Toivottavasti vasemmistoliiton aloite käynnistää keskustelun ja valmistelutyön.
Lex Leppästä ja vasemmistoliiton vaatimusta radikaalimpi versio työtakuusta oli Paltamon kunnassa vuosina 2009–2013 toteutettu täystyöllisyyskokeilu. Toimeenpanijana oli kuntavetoinen yhdistys ja kokeilu rahoitettiin valtion budjetista. Paltamon kaikille työhaluisille ja työkykyisille työttömille osoitettiin työpaikka, josta maksettiin työehtosopimuksen mukainen palkka.
Työtakuun toteuttamiseksi tarvitaan massatyöttömyyden estävää yleistä talouspolitiikkaa, koulutusta, investointeja, asuntopolitiikkaa ja vastaavia toimia.
Paltamon työttömyys väheni kahdessa vuodessa 18 prosentista 4 prosenttiin. Suurin ongelma oli tuottavien työtehtävien löytäminen – seudulla on suhteellisen vähän vireää elinkeinoelämää. Suurin osa työllistetyistä työskenteli työpajaluonteisessa ”työvoimatalossa”.
Jälkikeynesiläisen taloustieteilijä William Mitchellin ehdottamassa työtakuussa etsitään työtehtäviä, jotka ovat yhteiskunnallisesti hyödyllisiä mutta jotka eivät toteudu nykyisillä työmarkkinoilla. Ero Paltamon kokeiluun on se, että hyödylliset työtehtävät etsitään ensin ja sitten niihin työntekijät. Työtehtävät valikoidaan siten, että niissä pärjää vähäisellä ammattitaidolla. Palkka määritellään toimeentulon turvaavaksi, mutta niin alhaiseksi, ettei se ”vääristä” työmarkkinoita.
Samalla edellytetään, että työtehtävät vahvistavat työllistettävien ammatillisia taitoja (tehtäviin liittyy oppisopimuskoulutusta), tuottavat kansalaisten hyvinvoinnin edellyttämiä palveluja, ja tukevat alueensa kehityksen edellytyksiä. Näin työtakuu on paitsi osallisuuden turvaamista myös hyvinvoinnin, osaamisen ja alueellisen tasapainon edistämistä.
Työtakuun toteuttamiseksi tarvitaan massatyöttömyyden estävää yleistä talouspolitiikkaa, koulutusta, investointeja, asuntopolitiikkaa ja vastaavia toimia. Tarvitaan myös toimia työvoimapalvelujen ja työnvälityksen parantamiseksi. Niillä edistetään pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten työhön pääsyä. Työtakuuta tarvitaan täydentämään yleistä työllisyys- ja työvoimapolitiikkaa.
Kokemus näet kertoo, että hyvänkään työllisyystilanteen vallitessa perinteiset työmarkkinat eivät työllistä vaikeasti työllistyviä ja että tehtävään tarvitaan oikeita työpaikkoja, jotka on tarkoitettu vaikeasti työllistettävien työllistämiseen.
Palkkatuki kyllä lisää vaikeasti työllistettävien työmahdollisuuksia, mutta ei ole tarkoituskaan, että palkkatuki erityisesti lisäisi työtilaisuuksia vaikeasti työllistyville. Sen sijaan palkkatuen tarkoituksena on tarjota mahdollisuus vaikeasti työllistyvälle työllistyä tehtävään, johon muutoin palkattaisiin jo valmiiksi osaamisvaatimukset täyttävä.
Tarvitaan vaikeasti työllistyviä varten tarkoitettuja työpaikkoja. Vaikeasti työllistyviä ei jätetä heitteille. Kaikille tarjotaan mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan tekemällä ansiotyötä. Ansiotyöstä tulee subjektiivinen oikeus. Työtakuu on välttämätön osa politiikkaa, jolla työttömyyden ongelma siirretään historiaan.
Työtakuusta käyty keskustelu on paljastanut siinä kolme merkittävää ongelmaa.
Miten toteuttaa työtakuu niin, ettei se korvaa nykyisiä työpaikkoja? Julkinen hallinto ja yksityinen palveluntuottaja täyttävät mielellään normaaleja työtehtäviään yhteisistä varoista tuetulla työvoimalla. Se tulee halvemmaksi. On oltava tarkkana, ettei käy niin.
Työtakuun työpaikasta maksettavan palkan pitäisi turvata toimeentulo, mutta se ei saisi ”vääristää” työmarkkinoita eli palkkojen pitäisi olla selvästi alempia kuin avoimilla työmarkkinoilla. Sellainen voi tuskin toteutua nykyisillä työmarkkinoilla. Monille maksetaan ansiotulojen lisäksi toimeentulotukea. Työtakuusta maksettavasta palkasta tulisi luultavasti uusi minimipalkka ja se nostaisi nykyisiä minimipalkkoja. Olisiko se haitaksi?
Työskentely työtakuun työpaikassa voi olla niin tyydyttävää, ettei siitä haluta pois, vaikka ansiot avoimilla työmarkkinoilla olisivat tuntuvastikin parempia. Aiempi kokemus kertoo, että tuollaista ”loukkuongelmaa” tulee jossain määrin ilmenemään, mutta onko se suuri ongelma, kun työtakuussa tehtävä työ on yhteiskunnallisesti hyödyllistä?
Tuleeko työtakuu yhteiskunnalle kalliiksi? Aihepiiriä paljon tutkineena vakuutan, että siihen on mahdotonta antaa luotettavaa vastausta. William Mitchell sanoo, että työtakuun toteuttamatta jättäminen tulee kalliiksi.