On vaikeaa sanoin kuvailla, miltä tuntuu seistä puoluejohtajana vaalivalvojaisissa ja odottaa tietoja ennakkoäänistä. Vaikka on tietty tuntuma siitä, miten vaalikampanja on mennyt, aivoissa vilisee enemmän ja vähemmän järkeviä pelkoja ja ajatuksia: mitä jos kaikki gallupit ovat olleet väärässä? Mitä jos viimeisellä viikolla onkin mennyt huonosti? Mitä sanon kaikille näille toiveikkaille ihmisille ympärilläni, jos tulos on ennakoitua huonompi? Mitä sanon medialle, jos häviämme tilanteessa, jossa kaikki olettavat meidän voittavan?

Keväällä 2017 ei tarvinnut käyttää niitä lausuntoja, mitä olin miettinyt valmiiksi vaalitappion sattuessa. Silloin sain sen sijaan juhlia kauan kaivattua vaalivoittoa yön pikkutunneille asti. Kerrankin sai juhlia yhdessä kaikkien niiden ihmisten kanssa, joiden tiedän käyttäneen loputtomia määriä tunteja ja vuosia elämästään vasemmistoliiton menestyksen eteen.

Kohta olen taas samassa tilanteessa. Tiedän jo nyt, että tulen olemaan vielä tuhat kertaa hermostuneempi, jos vain mahdollista. Seuraavat eduskuntavaalit ovat elintärkeät niin Suomelle kuin vasemmistoliitollekin – ja minulle henkilökohtaisesti.

Puolueen luotsaaminen vaalivoittoon on puoluejohtajan tärkeimpiä tehtäviä. Tottakai sitä stressaa aika lailla, vaikka kaikki kyllä tietävät, että kyse on yhteisestä panostuksesta.

Erityisesti Touko Aallon sairasloman jälkeen monet puolueen aktiivit tulivat sanomaan minulle, että “älä tapa itseäsi työllä”. On ihanaa ja tärkeää, että kannamme huolta toistemme jaksamisesta. Sitä pitää tehdä koko puolueen tasolla: kuntapolitiikassa, paikallisosastoissa, piirihallituksissa ja omissa verkostoissa. Puolueet ovat täynnä toimijoita, jotka suhtautuvat politiikkaan suurella intohimolla, ja silloin voi olla vaikeaa tunnistaa oman jaksamisensa rajoja.

ILMOITUS

Kaikista eniten toivoisin, että kaikki näkisivät puoluetoiminnan yhtä läheltä kuin puoluejohtaja saa nähdä.

Politiikka esitetään liian usein mediassa itseään täynnä olevien suurten johtajien välisenä kamppailuna ja valtataisteluna, vaikka siinä todellisuudessa on hyvin pitkälle kyse aivan muusta. Se on esitteiden jakoa toreilla satoi tai paistoi, se on mitä erikoisimpien ja erinomaisten keskustelujen käymistä täysin ventovieraiden ihmisten kanssa. Se on suurta luottamusta, mitä todella moni osoittaa, kun he tulevat jakamaan henkilökohtaisia kokemuksia elämästään. Se on kokouksia niin Raahen työväentalolla kuin Konepaja Brunossa, juhlia ja ansiomerkkejä, opintopiirejä ja lauluiltoja. Se on palopuheita niin Lempäälän Prisman parkkipaikalla kuin ämpäreiden jakoa Lohjan torilla.

Kaikki nämä kokemukset ja ihmiset joita saa tavata, ovat se, mikä tekee tästä työstä niin kiehtovaa ja palkitsevaa. Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta se on aivan totta. Monesti olen liikuttunut kyyneliin, kun ihmiset tulevat antamaan itse kutomiaan villasukkia ja lapasia.

Muistan aina ensimmäisen vasemmistoliiton Turun kunnallisjärjestön kokouksen, johon osallistuin. Siellä me kaikki olimme: minä 20-vuotias suomenruotsalainen opiskelija, talonvaltausliikkeen aktivisti, pitkään työttömänä ollut keski-ikäinen mies, rakennusliitossa uransa tehnyt eläkkeellä oleva ay-aktiivi, telakan työntekijä, suomalaisen vegaaniliikkeen eturintamaan kuuluva punavihreä aktivisti, hoiva-alan työntekijä ja monet, monet muut.

Puolueet ovat täynnä toimijoita, jotka suhtautuvat politiikkaan suurella intohimolla ja silloin voi olla vaikeaa tunnistaa oman jaksamisensa rajoja.

Poliittisen toiminnan tavoitteena ei ole tuoda yhteen jo valmiiksi samanlaisia ja samalla tavoin ajattelevia ihmisiä. Sen idea on tuoda yhteen erilaisista taustoista tulevat, eri elämänkokemuksilla varustetut ihmiset, jotka ajattelevat samalla tavalla maailmasta. Tämä nimenomaan on minua aina kiehtonut puoluetoiminnassa ja vasemmistoliitossa eniten. Se, että vastoin kaikkia niitä jakolinjoja, mitä media ja muut tahot haluavat rakentaa meidän välillemme – ja mitä myös joskus itse rakennamme – niin vahvat arvot ja yhteinen näkemys maailmasta sitovat meidät kuitenkin yhteen.

Ensi keväänä on poikkeuksellisen hyvä mahdollisuus osoittaa, että tulevaisuus on meidän. Tilanne näyttää puolueen kannalta hyvältä. Olemme käyttäneet resursseja selvittääksemme vasemmistoliiton nykyistä kannattajapotentiaalia. Se näyttää hyvältä. Tutkimuksen tekijän mukaan puolueen profiili on jopa yllättävän vahva.

Sipilän hallituksen rajut leikkaukset, epäoikeudenmukainen työmarkkinapolitiikka ja eriarvoisuutta kasvattava verolinja antavat poikkeuksellisen paljon eväitä käydä keskustelua Suomen tulevaisuuden suunnasta. On todella paljon ihmisiä, jotka kaipaavat muutosta ja on todella paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat sitä. Suomen pienituloiset eivät kestä enää toista kautta Sipilän porvarihallitusta.

Henkilökohtaisesti toivon myös, että voimme tuoda muutosta henkiseen ilmapiiriin. Vaikka pidän eduskuntatyöstä todella paljon, koen sen raskaimmaksi puoleksi eräänlaisen kyynisyyden, jossa politiikka typistyy väittelyyn siitä, kuka on pettänyt vaalilupauksensa milloinkin, ja kisaksi siitä, kuka haukkuu toista nasevimmin.

Maailma on poikkeuksellisen isojen ja tärkeiden haasteiden edessä. Seuraavat vuodet ovat ratkaisevan tärkeitä siinä, onnistutaanko ilmaston lämpenemistä rajoittamaan korkeintaan puoleentoista asteeseen. Ilmastokriisi vaikuttaa niin ratkaisevasti kaikkeen meidän yhteiskunnassamme, että sen hillitseminen on otettava kaikkea politiikkaa ohjaavaksi päämääräksi.

Vaurauden ennennäkemättömän voimakas globaali keskittyminen yhdistettynä finanssikapitalismin epävakauteen haastaa meidät entistä voimakkaammin ajamaan uudistuksia niin kansainväliseen talousjärjestelmään globaalien teknologiamonopolien aseman heikentämiseksi kuin tulonjaon muuttamista niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Tämän lisäksi teknologisen kehityksen kiihtyminen haastaa meidät uudelleen tarkastelemaan niin oppimista, palkkatyön roolia kuin työvoimapalveluita ja sosiaaliturvaakin.

Ensi vuonna tarvitaan jokaisen panosta poliittisen suunnanmuutoksen aikaansaamiseksi. Ensi kevään vaaleissa yhdessä käännämme Suomen tulevaisuuden suunnan. Suomen pitää olla maa, jossa ihmisellä on oikeus elää omalla työllään, oppia niin paljon kuin haluaa ja oikeus vanheta ilman huolta.