Annina Mannila

Jarno Hietalahti

Syntynyt vuonna 1984 Halsualla.

Jyväskylän yliopistoon 2003.

Epämukavaa – sepä mukavaa, yhteiskuntafilosofinen tutkielma komiikan, naurun ja väkivallan suhteesta, pro gradu Jyväskylän yliopisto 2010. Väitöskirja (englanninkielinen) Erich Fromm ja humanistisen huumorin mahdollisuus, Jyväskylän yliopisto 2016.

Kaksi vuotta Erich Fromm Institute Tübingenissä (EFIT).

Absurdin huumorin ystävä.

Naurun filosofiasta kirjoittanut Jarno Hietalahti korostaa humanistisen huumorin avartavaa ja ihmisyyttä kunnioittavaa luonnetta.

Huumori voi palvella vallan välineenä, mutta yhtä lailla se voi tarjota kanavan valtaapitävien arvosteluun. Pahimmillaan vitsit loukkaavat, erottavat ja aiheuttavat konflikteja, parhaimmillaan ne ovat merkki yhteisestä näkökulmasta, jaetusta maailmasta ja läheisyydestä.

Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Jarno Hietalahden teoksen nimi Huumorin ja naurun filosofia kertoo, mistä on kysymys.

– Huumori kietoutuu ihmiselämän kaikkiin puoliin, mutta nauru ei kaiu tyhjiössä.

Se, joka yhä nauraa, ei ole vielä kuullut huonoja uutisia, varoitti Bertolt Brecht. Sopiikin kysyä, miksi meidät halutaan pitää hyvällä tuulella eräänlaisessa ikuisen sunnuntain mielentilassa, vaikka tosiasiat puhuvat aivan erilaista kieltä.

Hietalahden mukaan elämme erityistä huvittumisen ja loukkaantumisen aikakautta, jossa keskusteluyhteyden löytyminen erilaisten katsomusten omaavien ihmisten välillä on entistä työläämpää.

– Sille ei pitäisi nauraa, mille ihminen itse ei voi mitään, kuten fyysiselle vammalleen. Toisaalta parhaat humoristit onnistuvat tässäkin tyylilajissa ihmismyönteisellä tavalla.

Hietalahti korostaa, että humanistinen huumori on katsomuksia avartavaa ja ihmisyyttä kunnioittavaa. Kuitenkin se on totunnaisuuksia haastavaa. Humanistisen huumorin filosofian utooppisena tavoitteena on vapauttaa huumori pois hyötykäytöstä.

– Jos huumorilla ajetaan välineellisiä tarkoituksia, kuten politiikassa ja mainonnassa, huumori menettää paljon intiimistä luonteestaan.

– Huumori ja nauru ovat arjen keskellä välähtäviä yhteydenhetkiä toisten ihmisten kanssa. Ne ovat ilon ja riemun ilmauksia, jotka muistuttavat meitä ihmisyydestämme.

Aito ilo jättää sijaa myös huumorille.

– Iloa voivat tietysti synnyttää myös onnelliset perheuutiset, hyväntekeväisyys tai satunnaiset kohdatut hyvät teot, jotka eivät ole kytköksissä sellaisenaan huumoriin.

Hassuttelijat on syytä ottaa vakavasti

Poliitikot yrittävät osoittaa, että he kykenevät nauramaan itselleen, vaikka pohjimmiltaan se on usein vain keino ja naamio kalastella itselleen ääniä.

– Huumorintaju ei ole objektiivisesti mitattavissa. Vitsi on aina tilannesidonnainen. Jos sen kertoo väärässä paikassa väärään aikaan, naurun sijasta tuloksena on vaivautunut hiljaisuus.

Korostat humanistisen huumorin filosofiaa. Onko siis olemassa ei-humanistista huumoria?

– Jos tasa-arvo tai ihmisen arvokkuus kyseenalaistetaan, se on epähumaania huumoria. Joskus ivallisuus saattaa olla avartavaa, riippuu siitä kuka sen tekee, miten sen tekee ja missä yhteydessä.

Hietalahdesta ulkokultaisuuden ja tekopyhyyden paljastaminen on yksi huumorin merkittävistä tehtävistä ja ulottuvuuksista.

– Tietenkin ylevien ja virallisten etikettien mukaan elävistä henkilöistä voi tuntua pahalta ja inhottavalta, jos heidän etiketin takaisesta elämästään paljastetaan huumorin avulla jotain, joka ei olekaan aivan etiketin mukaista.

Hupsuus on osa elämää

Toteat, että huumorin yhteiskunnallisen merkityksen oivaltaminen vaatii vakavuuden ja leikillisyyden luonteen ymmärtämistä. Tanskalaisfilosofi Søren Kierkegaard (1813–1855) kehotti ottamaan hassuttelijat vakavasti. Jos kuittaamme humoristien letkautukset aina pelkkinä vitseinä, meidän saattaa käydä vielä huonosti. Onko tässä näkemyksessä yhtymäkohtia tämän päivän hupailumedian luomaan todellisuuteen?

– Kierkegaard ajaa takaa sitä, että huumori ei ole vakavuuden vastakohta, vaan nauru on vakavuuden iloinen alalaji. Voidaan tietysti ajatella niinkin, että vakavuus on vain yksi huumorin alalaji. Maailma on pohjimmiltaan järjetön, absurdi, mutta me yritämme änkeä siihen väkisin järkeä, ja se näyttää hupsulta.

”Maailma on pohjimmiltaan järjetön, absurdi, mutta me yritämme änkeä siihen väkisin järkeä, ja se näyttää hupsulta.”

Hietalahden mielestä hupsuus, ajattelemattomuus ja tyhmyys kuuluvat olennaisena osana ihmisen elämään.

– Jos nämä seikat unohdetaan, karsitaan elämästä elintärkeitä osia pois ja elämän- sekä ihmiskäsityksestämme tule vajavainen.

Kuje tarkoittaa konstia, temppua, ilvettä, huonoa ja iloista käytöstapaa, vallattomuutta ja nuorekasta kevytmielisyyttä. Hietalahden mukaan kujeillessaan ihminen on aidosti ihminen.

– Näytelmäkirjailija Friedrich Schiller (1759–1805) huomautti, että kujeilevuus on tunteen ja järjen tasapainoa, kujeilevuudesta löydämme voimaa elämän taakkojen kantamiseen.

– Kujeillessaan ihminen tekee yllättäviä löydöksiä, näkee asiat toisin kuin on totuttu ja opetettu näkemään ja ajattelemaan. Kujeita tehdään vieno hymynkare huulilla, pelleily on performanssihakuista täydellä suulla nauramista ja toisten naurattamista.

– Rationaalisuutta ja järkevyyttä korostetaan, mutta huumorilla ja naurulla nämä järjelle asetetut tehtävät voidaan rikkoa, ja sen takaa voi avautua täydellisempi ihmisyys.

Televisio ongelmallinen poliittisessa satiirissa

Annat kirjassasi ymmärtää, että huumorin pitäisi käsitellä politiikan sijaan mediaa ja nauraa sille, miten media esittää politiikan rappeutuneena ilmiönä.

– Markkinoinnin ja vallan tavoittelun välineenä televisio on poliittisen satiirin tekemisen suhteen ongelmallinen. Sehän on pelkkää esillä oloa helposti käsitettävässä muodossa, ja siksi se toimii myös ääniharavana poliitikoille. Aluksi englantilaistyyppisenä poliittisena satiirina alkanut Uutisvuoto muuttui lopulta poliitikkojen mainoskanavaksi, ohjelma, johon kaikki poliitikot halusivat päästä.

Mielestäsi ihmettelykyvyn palauttaminen olisi myös huumorin tehtävä.

– Humoristin pitäisi haastaa se, mitä huumori nykyään on. Mielestäni huumoria ei voi typistää pelkäksi vitsailuksi tai televisiossa vitsien esittämiseksi.

– Uudistusmielisen humoristin pitäisi esittää muutakin kuin alapäävitsejä, yrittää nähdä huumori uusista näkökulmista. Mitkä ovat tuttuja juttuja, mutta joita ei ole tullut ajatelleeksi jostain uudesta näkökulmasta. Mitä löytää, jos haastaa arkielämän ja huumorin jämähtäneet kaavat?

– Putous-ohjelman piti alun perin kritisoida tosi-teeveetä, mutta se jämähtikin itse samaan vanhaan naurunhekottelun kaavaan.

Huumori tekoälyn viimeinen koetinkivi

Hietalahti korostaa, että sillä, joka tekee huumoria, ei ole valtaa määrätä sitä, miten ihmiset huumorin ymmärtävät ja ottavat sen vastaan.

– Se, mitä mietteitä esitetyn huumorin taustalta löytyy, pitäisi aina kysyä huumorin tekijältä itseltään ennen kuin hänen juttunsa tuomitaan.

Voiko omaa huumorintajuaan kehittää? Jos voi, miten se tapahtuu?

– Se on pitkäkestoinen prosessi. Mitä enemmän pyrkii kunnioittaman ja arvostamaan muita ihmisiä, oppii myös hiljalleen ymmärtämään eri asioille nauravia ihmisiä.

Hietalahti sivuaa kirjassaan myös tekoälyn ja huumorin välistä suhdetta. Hän kysyykin, miksi roboteista tai tekoälystä yritetään tehdä hauskoja.

– Se, että kykenee veistelemään vitsejä, ei tarkoita, että omaisi huumorintajua. On sanottu, että huumorintaju on viimeinen koetinkivi tekoälylle. Sen jälkeen on ylitetty jokin raja, jonka jälkeen kaikki on mahdollista.

”On sanottu, että huumorintaju on viimeinen koetinkivi tekoälylle.”

Persialaisen Zarathustran opin pahan henkilöitymä Ahrimanin ainoa pyrkimys on johtaa hyvienkin ihmisten mielet harhaan, kunnes he toimivat väärin. Piru virnuilee ja juoruilee Jumalan selän takana meidän ihmisraukkojen pään menoksi yrittäen tehdä tyhjiksi hyvät aikeemme.

Huumorin sanotaan perustuvan yllätyksellisyyteen, asioiden saamaan outoon käänteeseen. Mutta voiko kaikkitietävä Jumala törmätä yllättäviin ristiriitoihin? Onko Jumalalla kykyä nauraa? Jos on, mille hän mielestäsi mieluimmin nauraa?

-Jos Jumala on kaikkivoipa, kuten väitetään, silloin hänellä luulisi olevan myös kyky nauraa. Toisaalta jos kaikkivoipa tietää kaiken etukäteen, ei hänelle mikään tule yllätyksenä, jolloin hän ei kykene nauramaan tai ei ainakaan löydä mitään naurun aihetta, mille nauraa.

– Kyllä tai ei -vastaus ei ole kuitenkaan mikään mielipidekysymys. Ensin pitää selvittää tarkasti, millainen ilmiö on jumaluus ja millainen ilmiö huumori on. Ne pitää ensin ruotia ennen kuin voi yrittää vastata.

– Tällä erää kysymys jää edelleen avoimeksi, enkä suostu antamaan lopullista vastausta, kenties seuraavissa kirjoissani, Hietalahti naurahtaa.

Onko Huumorin ja naurun filosofialle tulossa jatkoa?

– Muodossa tai toisessa ilman muuta, ei tämä tutkimus tähän pääty. Mutta ihan heti ei voi luvata, että uutta samanmuotoista tai mittaista kirjaa olisi tulossa.

Jarno Hietalahti: Huumorin ja naurun filosofia. Gaudeamus 2018. 314 sivua.

Jarno Hietalahti

Syntynyt vuonna 1984 Halsualla.

Jyväskylän yliopistoon 2003.

Epämukavaa – sepä mukavaa, yhteiskuntafilosofinen tutkielma komiikan, naurun ja väkivallan suhteesta, pro gradu Jyväskylän yliopisto 2010. Väitöskirja (englanninkielinen) Erich Fromm ja humanistisen huumorin mahdollisuus, Jyväskylän yliopisto 2016.

Kaksi vuotta Erich Fromm Institute Tübingenissä (EFIT).

Absurdin huumorin ystävä.