Vuoden 1518 (MDXVIII) ensimmäinen päivä oli tuolloin noudatetun juliaanisen kalenterin mukaan perjantai.
Maailmassa oli enemmän väkeä kuin koskaan aikaisemmin, 430–540 miljoonaa. Väkiluku oli siis noin 6–7 prosenttia nykyisestä.
Pari edellistä vuosisataa väkiluku oli kulkutautien ja nälänhätien takia polkenut paikallaan tai jopa pienentynyt, mutta nyt nousua oli sadassa vuodessa 10–20 prosenttia.
Maailman väkiluku oli 6–7 prosenttia nykyisestä.
Suomen väkiluvuksi on 1500-luvulla arvioitu 210 000–350 000.
Maailman suurin kaupunki oli Peking, jonka väkiluku oli noin 700 000.
Strasbourgin outo tanssiepidemia
Heinäkuussa 1518 tapahtui Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan Strasbourgissa kummia. Rouva Troffea alkoi 14.7. tanssia kadulla kotinsa ulkopuolella. Illalla hän uupui ja vajosi maahan, mutta jatkoi taas aamulla.
Tätä kesti päiväkausia. Viikon sisällä mukaan tuli kymmeniä muita, ja elokuussa tanssijoita oli jo satoja.
Pappien mielestä kyse oli Pyhän Vituksen langettamasta kirouksesta. Paikalliset lääkärit taas katsoivat syyksi veren ylikuumeneminen. He pohtivat suoneniskentää, mutta päätyivät suosittelemaan, että uhrit tanssisivat itsensä ”vapaiksi”.
Kaupungin johto noudatti suositusta. Kiltataloja muutettiin tanssipaikoiksi, ja vilja- ja hevostoreille rakennettiin tanssilavat. Tanssimista tehostettiin tuomalla musikantteja paikalle, ja vahvoja miehiä pestattiin pitämään uupuneita tanssijoita pystyssä.
Seuraukset olivat katastrofaalisia. Monet tanssivat tajuttomuuteen asti ja jotkut kuolivat uupumukseen, joskin kronikoiden kertomukset jopa 15 päivittäisestä kuolonuhrista lienevät vahvasti liioiteltuja.
Kaupunki teki täyskäännöksen. Tanssilavat purettiin, julkisilla paikoilla tanssiminen kiellettiin. Yksityistiloissa sai tahdittaa tanssia jousisoittimilla, mutta ei rummuilla eikä tamburiineilla.
Lopulta kaupunki päätti käyttää samaa keinoa, joka oli parantanut rouva Troffean. Uhrit lähetettiin kolmen päivämatkan päähän Saverneen, jossa he anoivat anteeksiantoa Pyhän Vituksen pyhätössä. Syyskuussa epidemia loppui.
Vastaavia tapahtumia tiedetään toistakymmentä Reinin ja Moselin alueen kaupungeista vuodesta 1374 alkaen, mutta Strasbourgin tanssimania on niistä parhaiten dokumentoitu.
Pitkään vallalla olleen teorian mukaan syynä oli torajyvän saastuttama vilja. Kymmenkunta vuotta sitten John Waller kuitenkin arvioi kirjassaan, ettei kouristuksista ja hallusinaatioista kärsivä torajyvän uhri pysty tanssimaan päivätolkulla, koska myrkky heikentää myös verenkiertoa.
Wallerin mukaan kyse oli joukkohysteriasta. Pyhän Vituksen legenda tunnettiin seudulla hyvin, ja mielet olivat valmiiksi sopivasti virittyneitä. Kun vielä vuonna 1518 kärsittiin huonosta viljasadosta, poliittisista ja uskonnollisista konflikteista sekä kuppaepidemiasta, oli ”kiroukseen” helppo uskoa.
Lontoon sopimuksella rauha Eurooppaan
Lokakuussa 1518 Euroopan johtavat vallat allekirjoittivat Lontoon sopimuksena tunnetun hyökkäämättömyyssopimuksen. Allekirjoittajat sitoutuivat ryhtymään sotaan sopimuksen rikkojia vastaan.
Sopimuksen arkkitehti oli Englannin lordikansleri Thomas Wolsey, jonka paavi Leo X oli edellisenä vuonna nimittänyt lähettilääkseen. Paavi halusi lopettaa sodat Euroopassa ja keskittää voimat ristiretkeen Ottomaanien valtakuntaa vastaan.
Lutherin teesit levisivät parissa kuukaudessa Eurooppaan.
Lontoossa pidettiin suuri rauhankokous, ja sen päätteeksi sopimuksen allekirjoittivat Burgundi, Englanti, Ranska, Hollanti, Espanja, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta sekä paavin Kirkkovaltio. Venäjää ei kutsuttu, koska sitä pidettiin Aasiana.
Euroopan rauha ei kestänyt montakaan vuotta, mutta sopimus toi Englannin Euroopan diplomatian johtavien maiden joukkoon.
Katolisen kirkon sisällä alkoi muhia konflikti. Martti Lutherin lokakuussa 1517 julkaisemat teesit käännettiin tammikuussa 1518 latinasta saksaksi. Kevään aikana ne levisivät jo kaikkialle läntiseen Eurooppaan.
Plussat ja miinukset laskijoiden iloksi
Saksalaisen matemaatikon Henricus Grammateuksen kirja Ayn new Kunstlich Buech painettiin 1518 Wienissä. Sitä pidetään ensimmäisenä, jossa + ja – -merkkejä käytettiin matemaattisina symboleina merkitsemään yhteen- ja vähennyslaskua.
Ennen aritmeettisten symbolien kehittämistä laskutehtävät ilmaistiin sanallisesti. Käytettiin myös isoa kirjainta P tarkoittamaan plussaa ja M miinusta.
Plus-merkin uskotaan kehittyneen latinan et-sanasta. Tämänkaltaista merkkiä, jossa tosin pystyviiva oli vino, käytti Nicole d’Oresme 1300-luvulla.
Johannes Widmann käytti plussaa ja miinusta kirjassaan 1486, mutta vain merkitsemään liiketaloudellista voittoa ja tappiota.
Jo pitempään oli piirretty plussia ja miinuksia tynnyreihin merkitsemään täysiä ja vajaita tynnyreitä.
Isorokkoa ja orjakauppaa
Joulukuussa 1518 sairastui tiettävästi ensimmäinen ihminen läntisellä pallonpuoliskolla isorokkoon. Se tapahtui Hispaniolan saarella (nykyisin saarella sijaitsevat Haiti ja Dominikaaninen tasavalta), ja ensimmäiset sairastuneet olivat kaivoksille tuotuja afrikkalaisia orjia.
Saaren alkuperäisasukkailla, taino-intiaaneilla, ei ollut vastustuskykyä eurooppalaisten tuomille sairauksille. Muutaman seuraavan kuukauden aikana kuoli suurin osa jäljellä olleista tainoista.
Espanjalaiset olivat jo reilun parinkymmenen vuoden aikana tuhonneet enimmän osa tainoista. He eivät kestäneet ankaraa orjatyötä, ja siksi vuodesta 1503 lähtien oli alettu tuoda orjia Afrikasta.
Alkuvuosina orjakauppa oli pienimuotoista, koska afrikkalaislähtöisiä orjia sai viedä Karibialle vain Espanjasta ja Portugalista.
Elokuussa 1518 Espanjan kuningas Kaarle I antoi käskykirjeen, joka salli orjien viemisen suoraan Afrikasta Amerikkaan. Käskykirje aloitti kaupan, joka sai valtavat mittasuhteet. Suora reitti Atlantin yli lisäsi orjien kysyntää huimasti. Se lisäsi sotia Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa, koska paikalliset hallitsijat myivät sotavankeja orjakauppiaille.
Seuraavien 350 vuoden aikana Afrikasta vietiin vähintään 10,7 miljoonaa orjaa Amerikkaan. Vähintään 1,8 miljoonaa kuoli matkalla.
Hyötyjiä oli heti monessa portaassa. Kaarle I antoi kauppaoikeudet neuvonantajalleen Lorenzo de Gorrevodille, joka myi ne edelleen. Vasta neljäs porras oli suorassa yhteydessä orjalaivojen kapteeneihin.
Valtakuntia ja valloittajia
Nykyisessä Meksikossa sijainnut asteekkien valtakunta oli 1518 laajimmillaan, mutta samalla sen tuho oli aivan lähellä. Hallitsija Montezuma II oli edellisenä vuonna kuullut outojen muukalaisten saapumisesta rannikolle. Hernán Cortésin johtamat valloittajat saapuivat asteekkien valtakuntaan kuitenkin vasta 1519.
Myös Etelä-Amerikan inkavaltakunta oli mahtinsa huipulla. Se käsitti nykyiset Perun ja Bolivian, suurimman osan Ecuadorista sekä Chilen pohjoisosan. Vuonna 1518 inkavaltakunnalla oli elinaikaa jäljellä vielä 15 vuotta.
Läntisessä Afrikassa mahtivaltio oli Songhain kuningaskunta, yksi siirtomaakautta edeltäneen ajan suurimmista valtakunnista. Sen ydinosat olivat nykyisen Malin, Nigerin ja Burkina Fason alueella, ja pääkaupunki oli Gao.
Aasiassa tapahtui 1500-luvun alussa muutoksia, joilla on ollut pitkäaikaisia vaikutuksia.
Iranissa piti vuodesta 1502 alkaen valtaa Azerdaidžanista lähtöisin ollut safavidien dynastia, joka oli omaksunut islamin šiialaisen haaran. Shaahi Ismail I laajensi valtakuntaa nykyisten Armenian, Georgian, Irakin, Afganistanin ja Turkmenistanin alueille. Šiialaisuudesta tehtiin valtionuskonto ja asukkaita pakkošiialaistettiin. Lännessä etenemisen pysäyttivät ottomaanit.
Iranin itäpuolella oli Baburin valtakunta. Babur aloitti etenemisen keskiaasialaisesta Ferganan laaksosta ja valtasi Kabulin vuonna 1504.
Babur teki ensimmäisen retkensä Intiaan vuonna 1504. Vallattuaan ja menetettyään Samarkandin kolmannen kerran Babur käänsi katseensa toden teolla etelään. Vuonna 1518 hän oli valmistautumassa Pohjois-Intian valloittamiseen, jonne hän seuraavalla vuosikymmenellä perusti mogulivaltakunnan. Siitä alkoi muslimien ja hindujen ajoittain kitkerä yhteiselo.
Kiinassa valtaa piti Ming-dynastia. Ensimmäiset portugalilaiset olivat rantautuneet vuonna 1513 Guangzhouhun ja perustaneet kauppa-aseman Nei Lingdingin saarelle. Kiina itse oli lopettanut meriretkikunnat. Vuonna 1500 oli astunut voimaan laki, joka kuolemanrangaistuksen uhalla kielsi rakentamasta suurempia kuin kaksimastoisia aluksia.
Japani oli 1500-luvun alkuvuosikymmeninä suuren sekavuuden tilassa. Keisareilta tosiasiallisen vallan vieneet shogunit olivat itse heikenneet niin, että maa hajosi keskenään taistelleiden sotaherrojen, daimioiden alueisiin. Monet Akira Kurosawan klassikkofilmeistä kertovat näistä ajoista.
Aikaisemmissa vuosilehdissä on tarkasteltu uutisvuosia 1013, 1114, 1215, 1316 ja 1417. Kaikki osat ovat luettavissa KU:n nettisivuilla.