Jokainen mies on mahdollinen raiskaaja. Ei siis oikeasti ole. Not all men. Mutta pimeällä ulkona kävelevän naisen silmissä ihan sama vaikka takana kävelevä äijä olisi feministipuolueen perustajajäseniä, jos hän on naista isompi, on naisen mietittävä, mitä hän tekee, jos mies meinaa raiskata. Siinä tilanteessa tälle naiselle jokainen mies on mahdollinen raiskaaja.
Onko se ikävää sille miehelle, joka ei kuitenkaan oikeasti ole raiskaaja? On tietysti.
Onko se sille ei-raiskaaja-miehelle yhtä ikävää kuin niille kaikille maailman naisille, jotka joutuvat miettimään näitä asioita? Ei todellakaan ole.
Mies voi lähteä vaikka yöllä lenkille kaupungin keskustassa, moni nainen ei.
Entä onko se naisten vika, että nämä miehet joutuvat kantamaan tätä törkeää stigmaa? Ei. Se on raiskaajien vika.
Täytin lokakuussa 40 vuotta. Olen valkoihoinen ja heterosuhteessa. Minun pitäisi siis alkaa kitistä lehdissä, että mitään ei saa enää sanoa. Höpöhöpö. Kuka muka saa mediassa sanoa enemmän kuin keski-ikäiset valkoiset miehet?
Ne, jotka mölisevät, että ”mitään” ei saa enää sanoa, ovat tosiaan aikaisemmin saattaneet möläytellä mitä tahansa, öristä naisista ja vähemmistöistä loukkaavasti ja jopa rehvastella raiskauksillaan. Miehet, naiset, muut, media ja fanit ovat nyökytelleet ihailevasti. Ehkä joku on itkenyt vessassa tai tehnyt itsemurhan. Mutta mies on saanut sanoa, mitä huvittaa.
Nyt ei enää saa.
Hyvä.
Tai saa, mutta jos puhuu ohi suunsa, joku tulee kertomaan, että se oli tyhmää.
Vielä parempi.
Mitä potentiaalin hukkaamista, että keski-ikäiset valkoiset miehet eivät ole saaneet rakentavaa palautetta ajatuksistaan ja sanomisistaan. Mikä menetys, että kaikki nämä setämiehet ovat jumahtaneet arvomaailmassaan johonkin lama-ajan tupakansavuisten tissibaarien tunnelmiin. Nyt heilläkin – tai siis meilläkin – on mahdollisuus pysyä ajassa kiinni.
Vaikutan monessa mediassa, ja olen 40-vuotias valkoihoinen mies. Minä todellakin saan ääneni kuuluviin. Koetan käyttää sitä antaakseni äänen myös niille, jotka eivät saa.
Jotkut keski-ikäiset valkoiset miehet ovat kokeneet olonsa uhatuksi myös siitä, kun naiset ovat alkaneet kertoa heihin kohdistuvasta ahdistelusta ja uhkailusta. Ja sitä todella on paljon.
Mies voi lähteä vaikka yöllä lenkille kaupungin keskustassa miettimättä asiaa sen enempää. Moni nainen ei voi. Mies voi lähteä bileistä kotiin bilevaatteissa, moni nainen joutuu vaihtamaan minihameen reisitaskuhousuihin. Mies voi häröillä lehdissä ja somessa, mitä huvittaa, ilman että joutuu pelkäämään. Naisille tulee heti tappo- ja raiskausuhkauksia.
Sen vuoksi moni nainen pelkää ketä tahansa miestä, joka tulee pimeällä vastaan. Hänen on pakko olettaa jokaisesta, että he ovat potentiaalisia raiskaajia.
Jotkut keski-ikäiset valkoiset miehet ovat harmistuneet siitä, että tällaista tapahtuu, ja ovat hämillään siitä, että heidän silmänsä on vasta nyt avattu. Hyvä, että avautuivat nyt. Taistellaan yhdessä paremman maailman puolesta.
Toiset ovat harmissaan siitä, että naiset ovat alkaneet puhua pelosta, ahdistelusta, raiskauksista ja uhkailusta. Vähän syyllinen olo tulee heillekin, vaikka he eivät ole tehneet mitään. Miksei voida palata siihen aikaan, kun kaikki vaan luottivat toisiinsa, eikä kenenkään tarvinnut pelätä?
Siksi, että sellaista aikaa ei koskaan ollut! Se on se aika, kun miesten ei tarvinnut pelätä ja naiset olivat hiljaa. Silloin naisten tarvitsi pelätä enemmän.
Siksi näistä asioista puhutaan.
On olemassa sana sille, että ahdistelu on normaalia, se selitetään ”pojat on poikia” -puheella, ja syy vieritetään uhrin niskoille. Se sana on raiskauskulttuuri.
Raiskauskulttuuri tarkoittaa kulttuurissamme olevia rakenteita, jotka tekevät raiskaamisen ja ahdistelun helpommaksi ja raiskaajien ja ahdistelijoiden käräyttämisen vaikeammaksi.
Se on osa laajempaa ilmiötä, johon kuuluu myös, että naiset kohtaavat lasikattoja työelämässä, huonoja miehiä valitaan firmojen johtoon taitavien naisten sijasta, naiset saavat huonompaa palkkaa, suomalaiset puolueet ovat keski-ikäisten valkoisten miesten johtamia ja niin edelleen. Sen ilmiön nimi on patriarkaatti.
Osa patriarkaattia ovat myös keski-ikäiset valkoiset miehet inttämässä mediassa siitä, että mitään ei saa sanoa, ja kyllä tasa-arvo on nyt mennyt liian pitkälle, ja saako enää halatakaan, ja eiväthän feministit itsekään tiedä, mitä se patriarkaatti edes tarkoittaa. Se on tuhoutuvan patriarkaatin siilipuolustusta, etuoikeuksistaan luopumaan joutuvien valitusvirsi.
Pelko pois, kanssasedät. Elämää on myös patriarkaatin jälkeen, ja ehkä näin muutaman tuhannen vuoden jälkeen voidaan antaa tyttöjenkin leikkiä meidän kaa.
Lopuksi muutama vinkki muille keski-ikäisille valkoisille miehille, jos haluatte osaltanne tehdä naisten ja meidän kaikkien elämän vähän turvallisemmaksi:
– Älä raiskaa.
– Älä vähättele raiskauksia esimerkiksi vitsailemalla niistä.
– Älä suojele raiskaajia. Jos joku kertoo sinulle, että kaverisi on raiskaaja, ota asia vakavasti.
– Älä syytä raiskauksen tai ahdistelun uhria.
– Älä tuijota naisia, joita et tunne.
– Älä seuraa naisia.
– Jos kuljet pimeällä tuntemattoman naisen perässä, hän saattaa pelätä sinua. Jos sinun on kiire, sano se ja mene ohi. Jos ei, kävele hitaammin.
– Jos juttelet naisen kanssa, varmista että hän voi halutessaan poistua tilanteesta. Älä esimerkiksi ahdista häntä kulmaan.
– Älä kommentoi kenenkään ulkonäköä.
– Älä kosketa ketään ilman lupaa.
– Jos haluat halata ilman mitään taka-ajatuksia, kysy lupaa.
– Kysy lupaa kaikkeen muuhunkin.
– Kuuntele, kun muut kertovat kokemuksistaan.
– Älä inise.
Kyllä se siitä.