Sebastian Castelier

Kymmenen vuoden ajan Qatarin suurin kirkko on toiminut aasialaisista, arabialaisista, afrikkalaisista ja länsimaisista kristityistä koostuvan monikulttuurisen yhteisön turvapaikkana.

Qatarin pääkaupungin Dohan laidalla, keskeltä kuivaa kivikkoa löytyy harmaan muurin takaa kirkko Notre-Dame-du-Rosaire. Sisään pääsee vain turvatarkastuksen kautta.

– Tällaista täällä on ollut Kuwaitin vuoden 2015 itsemurhaiskusta saakka, mutta niinä kuutena vuotena jotka minä olen ollut täällä, meillä ei ole ollut mitään ongelmia, seurakunnan pappi Rallye S. Gonzaga kertoo.

Filippiineiltä kotoisin olevalla Gonzagalla on täällä johdettavanaan ainutlaatuinen pyhäkkö.

Vuonna 2008 rakennettu, hieman syrjässä sijaitseva Notre-Dame-du-Rosaire kuvastaa hyvin kristinuskon herkkää asemaa Qatarissa. Maan valtauskonto on islamin sunnalaiseen haaraan kuuluva konservatiivinen wahhabismi.

– Kun kirkko avattiin, se oli kaukana kaikesta. Valtatieltä ei edes ollut tieyhteyttä kirkkoon, muistelee Dohassa 27 vuotta asunut intialainen kristitty Sunita Mascarenhas.

Sebastian Castelier

Yhden kirkon ympärille
nousi monta muuta

Katoliseen Notre-Dame-du-Rosaire -kirkkoon mahtuu kerralla 2 000 kävijää. Sen ympärille ovat nousseet koptien, anglikaanien, Syyrian ortodoksien, kreikkalaiskatolisten sekä helluntailaisten kirkot.

– Joinakin perjantaina jopa 100 000 ihmistä käy jumalanpalveluksissamme, Gonzaga kertoo.

Kymmenestä aamulla iltakymmeneen messut seuraavat toisiaan, kun niitä pidetään Filippiineillä puhutun tagalogin, englannin, arabian, espanjan, ranskan sekä Intian eteläosassa Keralan ja Tamil Nadun osavaltioissa puhuttujen malajalamin ja tamilin kielillä.

Yli sadantuhannen hengen filippiiniläisyhteisö on Qatarin suurin, mutta ei suinkaan ainoa kristittyjen ryhmä.

– Meillä käy uskovia myös Intiasta, Sri Lankasta, Egyptistä, Libanonista, Britanniasta, Yhdysvalloista, Ranskasta, Espanjasta ja muualta. On osattava toimia monien kansallisuuksien kanssa, Gonzaga toteaa.

Katolinen kirkko toivottaa tervetulleeksi myös Syyrian maroniitit, jotka kuuluvat yhteen suurimmista idän katolisista kirkkokunnista. He kokoontuvat säännöllisesti toisessa kirkon kappeleista.

Kirkon suurella pihalla järjestetään usein yhteisöhenkeä ylläpitäviä tapahtumia. Tänään puheiden ohella soitetaan kristillistä pop-musiikkia. Pihasta tulee tanssisali, ja lapset tanssivat vanhempiensa valvovan silmän alla.

– Eri kuukausilla on teemansa. Nyt teemana ovat perheet, ja joka perjantai järjestetään erilainen tapahtuma. Tällä kertaa on lasten päivä, Bernard Balomares sanoo.

Filippiineiltä lähtöisin olevan Balomaresin vastuulla on järjestää perjantaisin katekismusopetusta yli 1 400 lapselle. Hän kertoo, että kirkolla on kuusikymmentä työntekijää.

Balomares kiirehtii tavalliselta koululta näyttävän, kolmikerroksisen rakennuksen luokasta toiseen pujotellen käytävillä kymmenien lapsiaan odottavien vanhempien lomassa.

– Ennen vuotta 2008 arvojemme ja uskontomme välittäminen jälkipolville oli vaikeaa,mutta oman kirkon rakentaminen muutti todella tilanteen, Balomares toteaa.

Sebastian Castelier

Läheisyys oli suurempaa
maanalaisuuden kaudella

Qatarissa 1980-luvulta asti asuneet Sunita Mascarenhas ja hänen miehensä Michael Mascarenhas muistavat vaikeat ajat hyvin.

– 1980-luvun alussa ei kirkkoa ollut, ja ryhmissä rukoileminen oli kiellettyä. Jouduimme siis järjestämään rukoushetket salaa yhteisömme jäsenten kodeissa, Michael kertoo.

Siihen aikaan uskovat joutuivat odottamaan puhelua, joka turvallisuussyistä tuli aina viime hetkellä, saadakseen tietää, missä rukoushetki pidettäisiin. Useimpia pelotti paljastaa uskontoaan, varsinkaan muslimeille.

Eniten Qatarissa on filippiiniläisiä kristittyjä.

2000-luvun alussa tapahtui muutos, kun Qatarin valtio salli kristittyjen kokoontua harjoittamaan uskontoaan.

– Jotta voisimme rukoilla yhdessä, kuin yhtenä perheenä, vuokrasimme talon Dohan itäpuolella sijaitsevasta Ras Abu Aboudin lähiöstä, Sunita muistelee.

Vuonna 2008 Qatarin silloinen emiiri, sheikki Hamad bin Khalifa Al Thani auttoi kristittyjä avoimeen toimintaan antamalla heille tontin, jolle Notre-Dame-du-Rosaire -kirkko voitiin rakentaa. Siitä tuli Qatarin ensimmäinen kristillinen pyhäkkö sitten 600-luvun. Ajat ovat muuttuneet, ja kristityt tuntevat helpotusta voidessaan vihdoin rukoilla vapaasti luonteeltaan islaminuskoisessa maassa.

Sunita ei kaipaa uskonnon salaisen harjoittamisen aikaa, mutta myöntää, että tunnelma on nyt toisenlainen:

– Silloin rukoilimme kaikki yhdessä. Nyt tuntuu, kuin olisimme jokainen oma pieni saarensa. Jokaisella kirkkokunnalla on oma messunsa, emmekä enää tapaa toisiamme muuten kuin joulun kaltaisten suurten yhteisten juhlien merkeissä.

Filippiiniläisten kristittyjen määrä on Qatarissa noussut jo niin suureksi, että kaikki eivät mahdu viikoittain rukoilemaan yhdessä.

Sunitan ja Michaelin mielestä täällä on kuitenkin hengellisesti erityisen rikas maaperä, jota he pitävät ainutlaatuisena.

– Kotona ei ollut tällaista elävää ilmapiiriä, ei samanlaista hengellistä ja inhimillistä läheisyyttä. Dohassa voi avata oven ja puhua suoraan papille, helpommin kuin Intiassa, Sunita Mascarenhas sanoo ylistäen Notre-Dame-du-Rosairen kirkkoa.

Persianlahdella kaikki kristityt eivät voi harjoittaa uskontoaan

Persianlahden alueella asuvat kristityt joutuvat sopeutumaan muslimienemmistöisten maiden sääntöihin. Kymmenen viime vuoden aikana alueen maat ovat kuitenkin pikku hiljaa hellittäneet uskonnonvapautta rajoittavia määräyksiään. Syynä ovat olleet sekä työperäisten maahanmuuttajien tarpeet että halu luoda positiivista mielikuvaa kansainvälisen yhteisön silmissä.

Käännytystyö on yhä kielletty Qatarissa, Omanissa ja Arabiemiraateissa, mutta kristityt saavat vapaasti harjoittaa uskontoaan pyhäköissä, jotka yleensä on rakennettu hallitusten lahjoittamille tonteille.

Sebastian Castelier

Bahrain on tehnyt uskontojen välisestä dialogista tavaramerkkinsä, ja siellä jopa pidettiin vuonna 2014 kansainvälinen konferenssi, joka keräsi yhteen kaikkien maailman suurimpien uskontokuntien edustajat.

Saudi-Arabia on jo kauan hangoitellut kehitystä vastaan. Kuningaskunta on Arabian niemimaan suurin valtio, ja siellä asuu noin 1,5 miljoonaa kristittyä. Siitä huolimatta laki on yksiselitteinen: islam on valtionuskonto ja ainoa sallittu uskonto. Kristilliset jumalanpalvelukset ovat ankarasti kiellettyjä, ja uskonnollinen poliisi pidättää sellaisiin osallistuneet. Siksi rukoushetkiä järjestetään salaa.

Tänä vuonna on kuitenkin Saudi-Arabiassa nähty useita merkkejä, joita kansainvälinen yhteisö on tulkinnut vihjeiksi avoimuuden lisääntymisestä. Viime huhtikuussa Saudi-Arabian kuningas Salman bin Abdulaziz Al Saud tapasi ranskalaisen kardinaalin Jean-Luis Tauranin, mikä saattaa ennakoida muutoksia.

Käännös: Markus Kangas ja Arto Huovinen