Kiina on noussut maailman taloudessa, politiikassa ja kulttuurissa. Suomessa ja länsimaissa Kiina tunnetaan silti yhä huonosti. Kiina-tieto rakentuu meillä paljolti vanhentuneista käsityksistä, stereotypioista tai ennakkoluuloista, arvelee toimittaja Mari Manninen. Näitä ”myyttejä” hän lähtee tietokirjassaan puhkomaan.
Kiinasta sydämellä
Manninen tuntee aiheensa: hän asui Pekingissä 2013-2016. Kiinalaisessa jutussa kaahataan aiheesta toiseen, nähtävyyksistä yhden lapsen politiikkaan ja talouskysymyksiin. Kirjan voima ja heikkous on siinä, että se pyrkii kertomaan Kiinasta lähes kaiken mahdollisen. Perustietoa tulee paljon, mutta silti useimpia aiheita vain raapaistaan pinnalta. Teos jää osin liian lehtijuttumaiseksi, yleistyksiä on paljon, mutta analyysia melko vähän. Tuloksena on lopulta silti kelpo yleistajuinen tietoteos.
Vähemmistöjen kohtelussa päästään vakavampiin aiheisiin.
Kepeämpien aiheiden lisäksi kirjassa pureudutaan Kiinan autoritarismiin, sananvapauteen ja ympäristöongelmiin. Manninenkin tosin kirjoittaa autoritarismista hieman varovasti. Näinhän Kiinaan usein suhtaudutaan, silkkihansikkain, maa kun ei ole enää kommunistinen – jota voi estoitta vihata – vaan kovan kapitalistinen talousmenestyjä. Kiina on sulkenut miljoona uiguuria keskitysleireille Xinjiangissa ja valvoo kansalaisiaan orwellilaisin ottein.
Valta ja kansa
Manninen keskittyy nyky-Kiinaan, eikä puutu historiaan, ei edes Maon aikaan kuin sivulauseissa.
Tapakultuuria, keittiötä, suhdeverkoston merkitystä ja kielisuhteita valotetaan herkullisesti. Han-kiinalaisten puhuma kieli jakautuu 7 päämurteeseen, joiden puhujat eivät aina ymmärrä toisiaan. Kirjoitettu kiina taas on jo pari vuosituhatta yhdistänyt maata.
Vähemmistöjen kohtelussa päästään vakavampiin aiheisiin. Kiina sortaa uiguurien lisäksi tiibetiläisiä, Falun Gong-järjestöä ja kaikkea toisinajattelua.
Valtapuolue on Kiinassa imeytynyt valtion rakenteisiin ja tekee todellisuudessa kaikki päätökset. Oikeuslaitos, media ja liike-elämä ovat tiukasti puolueen näpeissä. Silti valta on riippuvainen kansan mielialoista ja joutuu ottamaan kaupunkien keskiluokan huomioon.
Puolueen vallan taustalta löytyy sanaton vallan ja kansan välinen sopimus: niin kauan kuin kansa vaurastuu, puolue saa olla vallassa. Vaurastuminen on ollutkin nopeaa. Toisaalta kommunismin aikaan verrattuna elintasoerot ovat nykyään huimia ja eriarvoisuus räikeää erityisesti kaupunkien ja maaseudun välillä.
Xi Jinpingistä uusi Mao?
Viime vuosina Kiinan johtaja Xi Jinping on keskittänyt valtaa itselleen, ja Maon kuoleman jälkeen vallinnut vallan hajautus on mennyttä.
Kiinasta löytyy kuitenkin kaksi miljoonaa kansalaisjärjestöä. Ne toimivat puolueen sallimissa rajoissa, mutta tekevät kulissien takana paljon. Mielenosoituksia on Kiinassa päivittäin useita satoja. Ympäristöjärjestöt pystyvät toimimaan nykyään melko avoimesti. Ihmisoikeuksien ja työläisten oikeuksien puolustajilla on vaikeampaa. Aktivisteja painostetaan, hakataan, kidutetaan ja suljetaan ”uudelleenkoulutusleireille”.
Kiinassa media on sensuroitua ja nettisensuurikin laajaa. Toisaalta internet on vapauttanut maassa tiedonsaantia enemmän kuin länsimaissa. Nettisensorit estävät tiettyjen sanojen käyttöä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Nettikiinalaiset ovat kuitenkin mestareita käyttämään kiertoilmaisuja.
Valvonta on Xi Jinpingin aikana jatkuvasti tiukentunut. Netissä jokaisesta
teosta jää jälki, mikä mahdollistaa ennennäkemättömän valvonnan. Tätä on kaavailtu kiinalaisten oman sosiaalisen median ohjelman WeChatin avulla. Käytössä on miljoonia kasvojentunnistuskameroita. Myös äänitunnistusta ja kansalaisten pisteytystä suunnitellaan. Tämä kaikki voi johtaa läpeensä orwellilaiseen yhteiskuntaan.
Kiinan asia on meidän
Kiinan nopea teollistuminen on aiheuttanut maahan valtavat ympäristöongelmat. Vasta 2000-luvulla maassa on herätty toimimaan ympäristön puolesta. Saastuneimmilla alueilla on satoja syöpäkyliä. Nämä asiat kuuluvat meillekin, sillä iso osa kulutustavaroistamme valmistetaan nykyään Kiinassa.
Mari Manninen: Kiinalainen juttu. 33 Kiina-myyttiä, jotka vaativat kumoamista. 235 s. Atena 2018.