Ihmisen osa -elokuva ei ole Kari Hotakaisen menestysromaanin kuvittamista. Romaani toimi sen sytytyslankana ja kivijalkana, ohjaaja Juha Lehtola sanoo.

Ihmisen osa on vaativa sanapari. Jo huokauksena se henkii raamatullisia ulottuvuuksia. Taideteoksen nimenä se uskaliaan vaativa.

Juha Lehtolan uusi elokuva on nimeltään Ihmisen osa. Se perustuu luovasti Kari Hotakaisen samannimiseen romaaniin. Lehtolan elokuva ei ole tämän menestysromaanin kuvittamista, vaikka Lehtola on laatinut sen käsikirjoituksen yhdessä Hotakaisen kanssa.

Lehtola sanoo, että elokuvassa hylättiin kirja, sen tarkka visuaalinen kopiointi. Siihen Hotakainen oli kannustanut.

”Hyviä puhumaan mutta huonoja kommunikoimaan”.

– Romaani toimi tämän elokuvan sytytyslankana ja sen kivijalkana, mutta elokuva ei seuraa romaanin juonikuviota.

Ihmisen osa kertoo suomalaisesta perheestä, jonka etääntyneistä jäsenistä löytyy Lehtolan mukaan paljon esimerkkejä.

ILMOITUS

– Haluttiin kertoa tavallisista ihmisistä, mutta tarinan piti yllättää. Se on minusta hyvän elokuvan merkki, että tarina yllättää.

Björkmanin bravuuri

Ihmisen osan päähenkilö on konkurssin kokenut pennitön Pekka Malmikunnas. Veijarimaista Pekkaa esittää suomalaisen tragikomiikan virtuoosi Hannu-Pekka Björkman. Pekka on huijari, joka uskottelee taitavasti lähimmilleen, myös vanhemmilleen ja siskoilleen, että hän toimii yhä menestyksekkäänä yritysjohtajana.

Björkman sanoo löytäneensä itsestään riittävästi huijaria pystyäkseen uskottavaan roolisuoritukseen.

– Mietin sitä Pekan hahmoa, että mitä hän oikein ajaa takaa. Suomessahan on tällainen sananlasku, että köyhä saa olla muttei neuvoton. Minusta se on aika kuvaavaa hänelle. Miksi Pekka käyttäytyy niin kuin käyttäytyy, on minusta tarinan ydinkysymys.

– Kyllähän tuommoinen iso rooli on aina haaste. Mutta ei Pekan rooli ollut minulle vaikea lähestyä. On vaikea sanoa, mikä siinä on tuttua, mutta minä tunnistan paljon asioita siinä henkilössä.

Pekka on tyhjätaskunakin ylpeä suomalainen mies. Hän ei ota apua vastaan niiltäkään kavereilta, jotka tajuavat hänen tilanteensa. Hän keksii mieluummin itse keinonsa.

– Sillä tavallahan elokuva on selviytymistarina. Pekka on sellainen veijarihahmo, jolla ei ole varaa vaihtaa vaatteita tai naamiota, mutta hän vaihtaa asennetta.

Komedia pysyy traagisen puolella

Björkman sanoo pitävänsä siitä, että komedia pysyy valtaosin traagisen puolella.

– Koko roolini on oikeastaan tanssia veitsen terällä, koomisen ja traagisen yhdistelmässä. Se on ehkä temppu, joka oli vaikeinta siinä osassa. Mutta ohjaajan katse auttoi siinä todella.

”Köyhä saa olla muttei neuvoton”.

Björkman miettii, että Pekan hahmo on traaginen ja dramaattinen. Kekseliäänä miehenä Pekka toimii mieluummin kuin pysähtyy, mieluummin näyttelee kuin paljastaa itsestään totuuden:

– Siinä on se elokuvan tietty riipaisevuus.

Ainoa kohtaus, jossa elokuva karkaa tietoisesti hulvattoman komiikan puolelle, on Pekan alaston kukkotanssi siitä maksavalle vanhalle naiselle.

– Juuri kun epätoivo on suurimmillaan, niin selviytymistarina kääntyy kukkotanssiksi. Miestä nöyryytetään ihan viimeiseen asti. Vaatteetkin otetaan päältä lopulta.

Tärkeät sivuroolit Pekan siskona ja äitinä tehneet Armi Toivanen ja Leena Uotila sanovat, että oli hienoa saada pitäytyä traagisen puolella.

Uotila kertoo sujahtaneensa äidin rooliin helposti:

– Löysin siihen rooliin hirveästi itsestäni.

Ihmisen osa tutkii puheen valtaa

Lehtola sanoo, että elokuvan tiukkoja repliikkejä mietittiin huolella. Komiikan mestarin Billy Wilderin tuotantoa tutkittiin huolella.

– Katsottiin Billy Wilderin elokuvia, että mikä on komedian salaisuus. Sen pitää olla todella iskevää. Sen pitää tulla ikään kuin räjähdyksenä päälle. Sen pitää olla rytmitetty oikein. Joitakin repliikkejä saatettiin miettiä viikkotolkulla.

– Lopputulosta helpotti myös se, että ihan tarkoituksella haettiin näyttelijöitä, joiden rytmitaju on aika pistämätön.

Lehtola mukaan suurin osa hienoista komedioista on pohjimmiltaan tragedioita. Silloin komiikka on alleviivaamatonta. Repliikeille ei välttämättä naureta suoraan vaan katsoja kokee ne koomisena osana kokonaisuutta.

Lehtola sanoo halunneensa tutkia elokuvassaan keskeisesti puheen valtaa.

– Se näissä henkilöissä on hauskaa, että he ovat hirveän hyviä puhumaan mutta huonoja kommunikoimaan.

– Me eletään puheen kulttuurissa. Minulle on tärkeää, että elokuvan päähenkilö Pekka sanoo lopussa, että sana on teko.