Päähenkilö Pekan osa tapahtumien käänteissä saa tuskallisen tragikoomiset mittasuhteet. Katsojana alkaa vähitellen hirvittää miehen itseään kohtaan työstämä julmuuden teatteri ja sen mukainen kujanjuoksu.
Vakavimmin koskettavassa kohtauksessa entinen työkaveri neuvoo: hellitä jo, nosta kädet pystyyn, tee toimeentulohakemus.
Mutta ei, Pekka painaa päälle entistä lujemmin ja pitää kiinni konkurssiin päätyneen firmansa toimitusjohtajuudesta. Hahmosta muotoutuu niska limassa painavan yrittämisen häijy karikatyyri, pakkomielteenomaisesti poreileva malli tarunhohtoisesta suomalaisesta sisusta.
Tarinassa on paljon maukkaita aineksia
Miehen luova panos suuntautuu arkisten välttämättömyyksien edes jonkinasteiseen tyydyttämiseen. Aloitusjakso hautajaisissa on oireellinen: sapuska maistuu nälkäiselle kuokkavieraalle.
Pekan valheen kulissit ovat kolossaalista luokkaa. Tältä pohjalta juonikuviossa riittää herkullisia viime hetken pelastuksia.
Tarina ei typisty Pekan vaiheiden ja sitä kautta roolissa olevan Hannu-Pekka Björkmanin sooloiluksi. Ihmisen osa on olennaisesti myös perhe- ja sukudraama. Näyttämöllä temmeltää aikamme Kiljusen herrasväki.
Pekan lähiomaisia alkaa kerääntyä yhteen, kun tomera äiti (Leena Uotila) päättää, että nyt ja heti jälkikasvujen tykö pääkaupunkiin; matkaseurana on
joviaali isä (Asko Sarkola). Perillä tavataan myös tyttäret (Ria Kataja ja Armi Toivanen), joista toinen on menestynyt, toinen ei.
Dramaattisen käänteen koko porukan elämään järjestää Vuoden puhujaksi valittu yrittäjätykki. Kari Hietalahti työstää vaihteeksi kelpo luikerteluroolin.
”Tykkiä” voi luonnehtia liukaskieliseksi, mutta piirteessä piilee myös vaaratekijä. Aiheesta saadaan hirtehisen repäisevää näyttöä.
Björkman ja Hietalahti ovat loppupuolen taisteluparina oivassa iskussa. Tosin kaksikon taidot tuntien täytyy sanoa, että heidän kohdallaan jutussa olisi ollut eväitä astetta mehevämpäänkin irrotteluun.
Ylipäänsä tarinassa on paljon maukkaita aineksia, mitä tulee tilannekomiikkaan ja siihen liittyvään replikointiin. Niiden parissa rennompi, kokonaisvaltainen kieli poskessa -ote olisi todennäköisesti vain lisännyt lystiä.
Kuinka tahansa, Veikko Aaltonen onnistui Juoksuhaudantiessä (2004) luomaan persoonallisemman elokuvan; kuvaavasti Aaltonen itse teki niinikään Hotakaisen romaaniin perustuvan tragikomedian käsikirjoituksen.
Juha Lehtolan ohjaus on tasapaksua, mutta Ihmisen osalle antaa jo sinänsä eloisan ilmeen eri sukupolvista tasavahvasti koostuva näyttelijäkollektiivi.
Hengeltään Ihmisen osa on kuin ulkojäsen Mielensäpahoittaja-buumissa, eikä ihme, onhan ohjaaja Lehtola yksi muutama kuukausi sitten ensi-iltansa saaneen komedian Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (2018) käsikirjoittajista.
Oman viestinsä voi nähdä ensi-illan ajoituksessa. Yle on esittänyt jo yli 20 vuotta putkeen Hollywood-klassikkoa Ihmeellinen on elämä (1946) erityisenä hyvän mielen joululeffana. Ihmisen osa vastaa haasteeseen tänä jouluna teatterin puolella ja tekee sen suomalaisittain tähän päivään sovitetulla annillaan, ja taatusti sekä maanläheisemmin että särmikkäämmin.
IHMISEN OSA (Suomi 2018). Ohjaus Juha Lehtola. Käsikirjoitus Kari Hotakainen ja Juha Lehtola ensin mainitun romaanin pohjalta. Pääosissa Hannu-Pekka Björkman, Leena Uotila, Asko Sarkola, Ria Kataja, Armi Toivanen, Kari Hietalahti. Ensi-ilta 21.12.