Lauri Ahtisen sarjakuvakirja Elias on kurkistus turvapaikanhakijoiden arkeen. Se on kuvaus muun muassa siitä, miten pakolainen kokee Suomen ja suomalaiset, millaisia arpia sodan ja väkivallan keskeltä pakeneminen ihmiseen jättää ja miltä turvapaikkapäätöksen odottaminen tuntuu.
Aihe ei ole Ahtiselle vieras, sillä hän on opettanut maahanmuuttajille suomea kahdeksan vuotta.
– Minulle pakolaisuus, turvapaikanhakijat ja pakkopalautukset ovat tuttuudeltaan kauramaidon ostamiseen verrattavissa olevia asioita. Siksi ajattelin pitkään, että tämä on sellainen aihe, josta minua ei kiinnosta kirjoittaa.
Väritettyjä uhkakuvia
Mieli muuttui vuonna 2015, kun mediassa käyty pakolaiskeskustelu ajautui kauas taiteilijan omasta todellisuudesta.
– Päivätyöni oli ihan tavallista kotouttamista ja opiskelua, en tunnistanut esille nostettuja uhkia ja taloudellisia kauhukuvia, joita suureen maahaanmuuttokriisiin sisältyi. Ymmärsin mistä puhuttiin, mutta mielestäni puheet eivät olleet faktapohjaisia, Ahtinen sanoo.
”Maailma kuivuu, palaa ja räjähtää.”
– Viimeinen pisara oli, kun katsoin ohjelmaa, jossa puhuttiin maahanmuuttokriisistä Suomessa. Ensin nauratti se itsekeskeinen ajatustapa siitä, että Suomi on kriisiytetty, kun maailma kuivuu, palaa ja räjähtää ja tänne tulee kolmekymmentätuhatta ihmistä. Todellisuus on kuitenkin se, että kymmenet miljoonat ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa.
Huvittuneisuus muuttui pian ärtymykseksi, joka purkautui lopulta sarjakuvateokseksi.
Afganistanin historiaa
Teoksen päähenkilö Elias tulee Suomeen Afganistanista, jonka tilanne on ollut sekasortoinen jo vuosikausia. Ahtinen sanoo, että Afganistanin historia on kiinnostavaa, koska se on lähes koko maapallon konfliktien historiaa.
– Siihen liittyy kylmäsota ja Neuvostoliitto, britit ja jälki-imperialismi sekä islamistiset herätysliikkeet kuten Taliban, al-Qaida ja Isis.
Maan valintaan vaikutti myös se, että Ahtinen on opettanut useita afgaanipakolaisia. Teoksen alkusysäys lähtikin liikkeelle sieltä saapuneesta oppilaasta.
– Tässä oli alun perin elementtejä kahdestakin oppilaastani, mutta haastattelujen ja käsikirjoitusprosessin kautta heistä ei kirjassa ole enää muuta jäljellä kuin semmoinen melankolinen ja tumma sävy, Ahtinen toteaa.
Faktaa ja magiaa
Elias on sekä itsenäinen taideteos että yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen.
– Tämä lähti liikkeelle hiljalleen heränneenä ärtymyksenä asioista, joita olin kohdannut työurani aikana, ja siirtyi tähän julkiseen ignoranttiin keskusteluun. Tämä on minulle moraalisesti ja eettisesti todella tärkeä aihe ja haluan tuoda keskusteluun mukaan omasta mielestäni todenmukaisen tai asiantuntevan äänen.
Käsikirjoitusrunkoon Ahtinen haki vahvennusta haastattelemalla muun muassa ihmisiä, joilla on turvapaikan hakemisesta omakohtainen kokemus ja vastaanottokeskuksen työntekijöitä. Lisäksi hän luki paljon Afganistaniin liittyvää kirjallisuutta, pakolaisten kirjoittamia romaaneja sekä katsoin dokumenttielokuvia.
Elias sekoittelee keskenään todellisuutta ja fantasiaa. Kylmää ja sangen synkkää todellisuutta tasapainottaa puhuva ja opastava karhu, joka edustaa vastavoimaa kirjan alussa Eliasta tervetulleiksi toivotteleville rasistisille Väinämöiselle ja Odinin sotureille.
– Kirjan tapahtumat moskeijakäynneistä, koulun penkillä oloon ja vaihtorahoista säikähtämisestä kasvottomiin kaupunkikohtaamisiin ja ymmärtämättömyyteen ovat oikeasti tapahtuneita. Ainoastaan karhuun liittyvät kertomuksen osat ovat fiktiota, Ahtinen sanoo.
Teoksessa esiintyvät sitaatit ovat lainauksia Ahtisen tekemistä haastatteluista, haastateltujen ihmisten papereista ja esimerkiksi Jussi Halla-ahon blogista.
– Halusin tehdä maagista realismia. Kirja on hauska yhdistelmä maahanmuuttokriittisiä blogeja, aitoja kokemuksia ja täysin mielikuvituksen tuotetta.
Internetkirjoittelua
Rasistisen internetkirjoittelun maailmaa taiteilija pitää mielenkiintoisena ja silmiä avaavana.
– Elän itse sellaisessa maailmassa, jossa rasistiset äänet eivät ole voimakkaasti esillä. Käytännössä perussuomalainen kansanedustaja on rajuin ääni, jonka kuulen. Nekin ovat jo niin somekoulutettuja ja mediavalmennettuja, ettei niin pahoja juttuja kuulu, kuin esimerkiksi vielä kahdeksan vuotta sitten.
– Minulla oli ihan vilpittömästi sellainen höpsö miete, että olenko myöhässä tämän kirjan kanssa, ovatko kaikki rasistit jo hävinneet Suomesta. Kuvittelin kaikkien tietävän jo nämä asiat ja olevan tosi valistuneita, koska urpoiluja ei enää kuulu mistään.
Tutustumiskierros lehtien kommenttipalstoille, kuitenkin paljasti, ettei näin ole.
– Ei tarvitse kuin lukea Hesarin uutinen jostain maahanmuuttajiin liittyvästä aiheesta ja lukea sen kommentteja, niin kyllä sieltä alkaa löytyä aika kivasti, Ahtinen toteaa.
Innoitusta Kalevalasta
Teokseen tasapainoa tuova karhu on Ahtisen oma suosikki.
– Karhu on aika perinteinen ja mielenkiintoinen hahmo myyttisessä suomalaisessa maailmassa, se on voimaeläin ja metsänvaltias. Suomi on aikalailla metsää, niin ajattelin, että karhu on jollain tapaa Suomen symboli.
”Tämä lähti liikkeelle hiljalleen heränneenä ärtymyksenä.”
Kirjan tekovaiheen alussa Ahtinen ajatteli kirjan nimen viittaavan Elias Lönnrotiin ja Kalevalaan.
– Ajattelin, että teen maahanmuuttajan Kalevalan, jossa vien hienovaraisen vittuilun vielä seuraavalle tasolle. Sitten luin Kalevalan ja huomasin, ettei se toimikaan. Sieltä olisi pitänyt napata joku yksittäinen tarina, kun se on vähän outo ja sekava teos. Halusin kuitenkin sisällyttää kirjaan Elias nimen ohella myös muita kalevalaisia elementtejä.
Tämä tulee ilmi muun muassa, kuvissa joissa on viitteitä klassisen kultakauden maalareiden ja piirtäjien Kalevala-estetiikasta. Esimerkiksi Lemminkäisen kuolema on sijoitettu Afganistanin sisällissotakontekstiin.
Lauri Ahtinen: Elias. Kustantamo S&S 2018. 100 sivua.