Kun tuottajien kärkenä on ranskalainen kultasormi Luc Besson, Kurskilta voisi odottaa näyttävää toiminta- ja katastrofijuhlaa sukellusvene-genren puitteissa.
Odotus osoittautuu vääräksi, vaikka Kurskista muotoutuukin jännittävä, hyvin emotionaalisesti latautunut jännitysnäytelmä. Näyttämön sähköistävät niin henkilösuhteet ja -kemiat kuin tuhovoimaiset aseetkin.
Englanninkielisyys ei juuri haittaa, tosin se verottaa autenttisuuden tuntua. Tarina saa luonteen, jossa yleisinhimillisen tragiikan nimissä kieli- ja kulttuurikysymys oleellisesti ylittyy. Venäläisyys hoituu aika luontevasti, ja varsinkin toistuvat otokset pohjoisen tukikohtakaupungin karuista kerrostalomaisemista takaavat aidontuntuisen miljöökosketuksen.
Sotilaiden ja siviilien osien rinnakkaisuus kulkee juonikuvion punaisena lankana ilman helppohintaista tunteikkuutta.
Miehistön kamppailu
Elokuvalla on karu tosipohjainen lähihistoriallinen lähtökohta: 150-metrinen ydinsukellusvene Kursk upposi 12. elokuuta vuonna 2000 Barentsinmerellä torpedo-osastojen räjähdyksen seurauksena. Elokuvassa edetään melko nopeasti tuhoisan räjähdyksen jälkeiseen aikaan.
Sukellusveneen osalta seurataan miehistön yhä piinaavammaksi käyvää eloonjäämiskamppailua pohjassa makaavan aluksen rippeiden tiloissa. Näiltä osin leffa tarjoaa asianmukaisen tiivistunnelmaista, ei tosin erityisen omaperäistä toimintaa.
Kurskia ei kannata juuri vertailla lajityypin ylittämättömään klassikkoon, saksalaisfilmiin Das Boot (1981), sen verran erilaisia elokuvia ne ovat.
Tarinan ydin pohjustetaan riehakkaalla hääjaksolla. Sen myötä tapahtumiin sisällytetään voimakas, sukellusvenemiesten ja heidän läheistensä muodostama ihmissuhdetaso. Tältä pohjalta myös varsinaisesti jäsentyvät onnettomuuden aiheuttamat inhimilliset menetykset. Pääosien avioparina Matthias Schoenarts ja Lea Seydoux ovat tasavahvoissa rooleissa.
Eri tasoilla toimivien sotilaiden ja siviilien osien rinnakkaisuus kulkee juonikuvion punaisena lankana jäntevästi ja ilman helppohintaista tunteikkuutta. Melodramaattisuus pidetään aisoissa.
Rapakuntoinen laivasto
Merellisen katastrofin kuvauksena Kurskin lähisukulaiseksi voi nostaa kalastusaluksen ahdingosta kertovan pätevän amerikkalaisfilmin Meren raivo (2000), vaikka siinä tuhon lähteenä ovatkin luonnon voimat.
Kurskin kohtaloon liittyvät teknologiset ja sotilaspoliittiset tekijät kuvataan tapahtumien kulun kannalta keskeisiksi. Näin tehdään selväksi, miten Venäjän laivasto on päässyt rapakuntoon sitten Neuvostoliiton mahtipäivien. Tässä faktassa ja tietyissä onnettomissa sattumuksissa katsotaan olevan Kurskin tuhon ydin.
Ylimmän sotilasjohdon penseys tarjottua länsimaista apua kohtaan on sinänsä ymmärrettävää, tosin elokuvassa mutkat suoristetaan ja osoitetaan siihen suuntaan kärkevästi syyttävällä sormella. Vanhan kaartin jääräpäisyyttä alleviivaa yhdeksänkymppisen Max von Sydowin esiintyminen korkea-arvoisen amiraalin sivuroolissa.
Elokuvaan on luotu pääpiirteissään todentuntuinen vaikutelma siitä, mitä sukellusvenekatastrofin puitteissa niin tekniikan pettämisen kuin inhimillisten tekijöidenkin osalta todennäköisesti tapahtui.
Kolikon eri puolet ovat kaukana toisistaan, mutta silti tässä kuvatulla tavalla myös oleellisesti yhtä. Toisella puolella on sotilaallisen voimannäytön epäonnistuminen, toisella siihen liittyvä inhimillinen kärsimys ja tiettyä kollektiivia koetteleva tragiikka.
Kurskin keskiössä on väkevä aihe, jota Thomas Vinterbergin sävykkäässä ohjauksessa kannattelevat näyttävimmin vedenalainen kuvaus ja pelkistetyt erikoistehosteet.
KURSK (Belgia-Luxemburg, 2018). Ohjaus Thomas Vinterberg. Käsikirjoitus Robert Rodat. Pääosissa Matthias Schoenarts, Lea Seydoux, Colin Firth. Ensi-ilta 14.12.