Jarmo Lintunen

Suomenruotsalaisen vasemmisto- ja kulttuurilehden Ny Tidin pitkäaikainen päätoimittaja Peter Lodenius on kuollut. Lodenius kuoli toissa sunnuntaina rauhallisesti kotonaan Helsingissä, kivenheiton päässä Ny Tidin toimituksesta. Hän oli 76-vuotias.

Peter Lodenius oli kolmannen polven journalisti. Hänen isoisänsä Elias Lodenius oli Åbo Underrättelserin päätoimittaja 1909–1919. Isä Erik Lodenius oli Österbottningenin päätoimittaja 1947–1949 ja sen jälkeen yli 25 vuotta Hufvudstadsbladetin taloustoimittaja ja lyhytaikaisesti myös vt. päätoimittaja.

Peter itse suoritti valtiotieteen kandidaatin tutkinnon ja työskenteli STT:ssä ulkomaantoimittajana 1966–1973.

Vuonna 1973 Peter Lodenius rekrytoitiin SKDL:n ruotsinkieliseen viikkolehteen Folktidningen Ny Tidiin, tuttavallisemmin FNT:hen. Nimi lyheni sittemmin Ny Tidiksi. Lodeniuksesta oli tarkoitus tulla pitkäaikaisen päätoimittajan Mikael Rombergin seuraaja – Romberg on ainoa henkilö, joka on ollut Lodeniusta kauemmin lehden päätoimittajana.

Lehden johto ei kuitenkaan ollut varma Lodeniuksen poliittisesta linjasta, ja viime hetkellä se muutti mielensä ja kutsui eläkkeeltä päätoimittajaksi Ny Tidin pitkäaikaisen toimittajan, entisen kansanedustajan Georg Backlundin. Lodenius ”alennettiin” toimitussihteeriksi.

ILMOITUS

Vuonna 1977 Backlundia seurasi Johan ”Seppi” von Bonsdorff, joka yhdessä Lodeniuksen kanssa ryhtyi muuttamaan Nyt Tidiä puhdasverisestä puoluelehdestä journalistisesti kunnianhimoiseksi yhteiskunnalliseksi ja kulttuurilehdeksi, jonka painopisteeksi tulivat ulkomaanreportaasit ja -analyysit.

Lodeniuksesta tuli päätoimittaja 1985 ja hän työskenteli tehtävässä vuoteen 2000. Sinä aikana kaatui Neuvostoliitto ja SKDL:stä tuli vasemmistoliitto. Vuosien 1990–1991 tapahtumien yhteydessä irtautui Folktidningen Ny Tid puolueesta ja perustettiin lukijoiden omistama yhtiö Tigertext Ab, joka toimi Ny Tidin julkaisijana vuoteen 2016.

Päätoimittajakauden jälkeen Lodenius jatkoi lehden erikoistoimittajana vuonna 2007 tapahtuneeseen eläkkeelle jäämiseensä asti (ja käytännössä vielä joitakin vuosia sen jälkeen, joskin ilman palkkaa).

Eläkkeelle jäätyään Lodenius kirjoitti joka toinen viikko Pintaa syvemmältä -kolumnin Kansan Uutisiin. Hän kirjoitti myös kolumneja muun muassa Suomen Kuvalehteen ja ajatuspaja Magman nettisivuille sekä jatkoi analyysien ja reportaasien kirjoittamista Ny Tidiin.

Lodenius kirjoitti myös useita kirjoja hyvin erilaisista aiheista. Vuonna 1996 ilmestyi Balkanin palapeli, vuonna 2004 Bushin uusi maailma: Syntyykö imperiumi?, 2005 Islam ja nykyaika ja 2006 Ukraina – i Europas mitt. Vuonna 2015 Lodenius julkaisi kaksi kirjaa: Turkki pintaa syvemmältä sekä Ukraina – rajamaa, jälkimmäisen yhdessä toimittaja Anna-Lena Laurénin ja valokuvaaja Niklas Meltion kanssa.

Lodenius sai 1992 valtion tiedonjulkistamispalkinnon (yhdessä Ny Tidin muun toimituksen kanssa) Neuvostoliiton hajoamisen vuosiin liittyneiden Euroopan mullistusten seurannasta.

Vuonna 1995 Lodenius sai arvostetun Topelius-palkinnon ja vuonna 2006 Yleisen lehtimiesliiton palkinnon elämäntyöstään journalistina sekä vuonna 2008 Svenska litteratursällskapetin palkinnon kirjasta Ukraina – i Europas mitt.

Yleinen lehtimiesliitto kuvasi palkintoperusteluissaan Lodeniusta ”pitkän linjan tutkivaksi toimittajaksi sanan parhaassa merkityksessä” ja jatkoi: ”Lodenius on kirjoittanut maailmasta ja erityisesti kolmannesta maailmasta neljä vuosikymmentä – kauan ennen kuin alettiin puhua globalisaatiosta. Hän on nostanut esiin aiheita ja alueita, joihin suuret mediat eivät ole välittäneet syventyä”.

Liitto totesi myös, että Lodenius ”oli mukana tuomassa vihreitä ajatuksia, feminismiä ja globalisaatiokritiikkiä suomalaiseen keskusteluun”.

Yli 30 vuoden ajan, jos ei 40:nkin, oli Peter Lodeniuksen spesialiteetti niin kutsuttu ”Tredje sidan” tai ”Överblicken” Ny Tidissä.

Suurimman osan 1990-lukua lehden toimitussihteerinä toiminut Trygve Söderling kuvasi vuonna 2007 Lodeniuksen eläkkeelle jäämisen yhteydessä ilmestyneessä erikoisnumerossa tätä sivua näin: ”koko sivu sitaatteja, poimintojen sillisalaatti [joka] alkoi vampyyrijournalismina, mutta josta pian tuli 1+1=5 -ilmiö sekä jatkuva montaasi kriittistä ja täysin toisenlaista informaatiota kaikesta mahdollisesta, suomalaisten iltapäivälehtien skandaaleista maailman sotilasuskonnollisteolliseen kompleksiin. Uudet yhdistelmät, yllättävät lähteet ja vapaus käsitellä ja kommentoida aivan mitä tahansa aihetta lienevät osaltaan selitys sille, että Peterin leikepalsta oli aina se ainoa sivu lehdestä, jonka Ny Tidin lukijat takuuvarmasti olivat lukeneet.”

Lodenius oli vakavista sairauksista huolimatta kuolemaansa saakka aktiivinen Ny Tidin tuki- ja myöhemmin julkaisijayhdistyksessä Tigernissä, ja suunnitteli vielä talveksi 2018 uusia artikkeleita Ny Tidiin.

Peter Lodeniusta jäivät lähimpinä kaipaamaan sisarukset, äiti ja tytär.

Janne Wass
Kirjoittaja on Ny Tidin päätoimittaja
Käännös: Arto Huovinen


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 28 €/3 kk. Sähköinen digilehti alkaen 4,90 €/ kk.