Lehtikuva/Ethan Miller

Sandersin ja Varoufakisin Edistyksellinen internationaali perustettiin vastavoimaksi oikeiston rajat ylittävälle yhteistyölle.

Vermontin osavaltion Burlingtonissa perustettiin viime perjantaina Edistyksellinen internationaali (Progressive International) ”ruohonjuuritason liikkeeksi globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta”.

Burlington on kaupunki, jonka pormestarina demokraattien presidenttiehdokkuutta 2016 tavoitellut Bernie Sanders aloitti uransa. Siellä toimii myös hänen puolisonsa Jane O´Meara Sandersin johtama, kesällä 2017 perustettu Sanders Institute.

Uuden internationaalin perustamisesta ilmoittivat Jane Sanders sekä eurooppalaisen DiEM25-liikkeen Gianis Varoufakis, Kreikan entinen valtiovarainministeri.

Demokraattien ehdokaskaavailuissa pyörii suuri joukko nimiä.

Internationaali lausuu toimintakutsussaan, että ”oikeistoryhmät tekevät yhteistyötä yli rajojen heikentääkseen ihmisoikeuksia, vaientaakseen toisinajattelun ja edistääkseen suvaitsemattomuutta. Ihmiskunta ei ole 1930-luvun jälkeen kohdannut yhtä suurta eksistentiaalista uhkaa”.

Oikeiston lyömiseksi ”ei voida vain palata viime vuosikymmenien epäonnistuneeseen status quohon. Esteetön globalisaatio lupasi rauhaa ja vaurautta, mutta se toi finanssikriisin, tarpeettomia sotia ja tuhoisan ilmastonmuutoksen”.

ILMOITUS

Presidenttiehdokkaaksi?

Bernie Sanders ja Varoufakis kertoivat alustavasti kansainvälisen yhteistyön suunnitelmistaan syyskuussa.

Burlingtonin kokous antoi monien mielestä lisää pontta käsitykselle, että Bernie Sanders, 77, aikoo tavoitella presidenttiehdokkuutta uudelleen 2020. Sanders itse on sanonut, että hän asettuu ehdokkaaksi vain, jos hän uskoo olevansa paras ehdokas Donald Trumpin lyömiseksi.

Sanders on edelleen hyvin suosittu. Gallupien mukaan yli puolet yhdysvaltalaisista suhtautuu häneen myönteisesti.

Varoufakisin DiEM25 ei ole saanut samalla lailla kansanjoukkoja liikkeelle.

Demokraattien ehdokaskaavailuissa pyörii suuri joukko nimiä. Toinen vasemmistosiiven kova nimi, Sandersista pykälän verran keskustaan päin asemoituva Elizabeth Warren on esittänyt vahvoja signaaleita ehdokkaaksi pyrkimisestä.