UP/arkisto

Kirjastoihin palkataan työttömiä nuoria lukemaan ääneen. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn lukukampanjassa halutaan lisätä etenkin poikien ja maahanmuuttajanuorten lukutaitoa.

Jyty lahjoittaa kampanjaan 100 000 euroa satavuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Suomen Kirjastoseura toimii kampanjan yhteiskumppanina.

Mitä 100 000 eurolla voidaan saada aikaan, Suomen Kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno?

– Kampanjarahalla palkataan nuoria töihin yleisiin kirjastoihin edistämään lasten ja nuorten lukutaitoa. Me innostamme kirjastoja mukaan. Kyselyjä on tullut jo, miten tämä käytännössä toimii. Kerromme siitä tarkemmin vuodenvaihteen jälkeen.

Kuinka suuri tarve lukukampanjalle on?

ILMOITUS

– Ihan valtava tarve. Huoli lasten ja nuorten lukutaidosta on iso.

– On hienoa, että saadaan nimenomaan nuoria työllistettyä kirjastoihin ja heidät antamaan asiakkaille mallia.

Pitääkö paikkansa, että poikien lukutaito on heikompi kuin tyttöjen?

– Kirjastojen käyttötilaston mukaan nuoret miehet käyttävät kirjastoja vähemmän kuin nuoret naiset. Naiset ovat lukeneet jo vuosikausia enemmän kuin miehet. Sama ero on tytöillä ja pojilla.

Kuinka hyvin kirjasto tavoittaa maahanmuuttajanuoret?

– Käsittääkseni aika hyvin. Kirjasto on avoin kaikille. Kirjastokortin voi saada, kunhan on osoite Suomessa. Siihen ei ole muita vaatimuksia.

– Uskon, että maahanmuuttajat löytävät kirjastopalvelut, mutta en osaa sanoa, löytävätkö he sieltä itselleen sopivaa aineistoa.

Miten nuorten lukutaitoa edistetään kirjastoissa?

– Hankkimalla kirjoja saataville ja ihmisten lainattaviksi. Yleensä kirjastoilla on kirjavinkkarit, jotka käyvät esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa vinkkaamassa kirjoista. Koululuokat voivat tulla myös kirjastoihin vinkattaviksi.

– Jotkin kirjastoista ovat järjestäneet myös läksyhelppi, joka liittyy muuhunkin oppimiseen kuin lukemiseen. Oppilas voi tulla koulupäivän jälkeen kirjastoon tekemään läksyjä.

Minne kaikkialle kampanja ulottuu?

– Uskon, että saamme eri puolilta Suomea nuoria töihin tällä Jytyn rahalla.

Milloin lukukampanja käynnistyy?

– Ensi maaliskuun 19. päivä, Minna Canthin päivänä. Tuolloin vietetään ensimmäistä kertaa Kirjaston päivää. Silloin kirjastot tuovat esille, mitä ne tekevät yhdenvertaisuuden sekä lukutaidon edistämiseksi.