Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Suurin osa maailman ihmisistä asuu maissa, joissa ilmaisu- ja kokoontumisvapautta on merkittävästi rajoitettu.

Kansalaisvapauksien tila maailmassa on heikentynyt, kertoo kansalaisjärjestöjen yhteenliittymä Civicus Monitor raportissaan.

Ilmaisu- ja kokoontumisvapauden kaltaisia perusvapauksia rajoitetaan vakavasti yli puolessa eli 111:ssa kaikkiaan 196 maasta.

Raportti jakaa maat viiteen luokkaan. Kaikkein vapaimpien luokkaan kuuluu 44 maata, mutta niissä asuu vain 280 miljoonaa maailman 7,4 miljardista asukkaasta. Suomi ja muut Pohjoismaat kuuluvat tähän ryhmään, mutta yksikään maailman suurimmista maista ei kuulu tähän luokkaan.

Esimerkiksi Ranskassa, Yhdysvalloissa, Unkarissa ja Intiassa on tilanne heikentynyt.

Sensuurin ja rajoittavien lakien lisäksi myös uhkailu ja väkivalta ovat yleisiä.

Raportin mukaan tilanne on heikentynyt eräissä vakiintuneina demokratioina pidetyissä maissa kuten Ranskassa, Yhdysvalloissa, Unkarissa ja Intiassa. Esimerkiksi Ranskassa on muutettu vuoden 2015 terrori-iskujen jälkeen asetetut poikkeuslait pysyviksi.

ILMOITUS

Kiinassa on otettu uusi teknologia ennen näkemättömässä mitassa sensuurin avuksi.

Maaliskuussa julkaistuun edelliseen raporttiin verrattuna tilanne on huonontunut 11 maassa ja kohentunut 7 maassa. Myönteisesti kehittyneiden joukkoon kuuluu Etiopia, joka tosin pääsi vasta alimmalta portaalta toiseksi alimmalle.

Euroopassa Itävalta ja Italia putosivat avoimista kakkoskategoriaan.

Azerbaidžan putosi toiseksi alimmasta kaikkein heikoimpien ryhmään, jossa kaikkiaan on 23 maata.