Lehtikuva/Milla Takala

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin epäilee harvaan asuttujen alueiden asukkaiden jäävän valinnanvapauden ulkopuolelle.

– Palveluja ei tule harvaan asutuille alueille ja kansalaisilla ei ole todellista valinnanvapautta. Onko valinnanvapauden käyttäminen heille kalliimpaa ja onko se perustuslain mukaan hyväksyttävää? SuPerin edustajiston puheenjohtaja Heikki Isosaari kysyy.

Hän perustelee kantaansa sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön linjauksilla. Valiokunnan mukaan palveluja syntyisi todennäköisesti väestötiheille alueille. Sen sijaan harvaan asutuille alueille ei lisätarjontaa välttämättä syntyisi samassa määrin.

SuPerin edustajiston mukaan kansalaisten alueellinen yhdenvertaisuus ei toteudu suunnitellussa sote-palvelujen valinnanvapaudessa. Myös kansalaisen varallisuus vaikuttaa siihen, millaisia palveluja hänellä on mahdollisuus saada. Valinnanvapauden tulisi parantaa palvelujen saatavuutta ja turvata yhdenvertaiset palvelut kaikille.

Harvaan asuttujen alueiden asukkaat eivät olekaan yhdenvertaisessa asemassa sote-uudistuksen jälkeen.

Maakunnat yksityisiä kovemmalla kilpailussa

Myös sosiaali- ja terveysvaliokunta on todennut, että sote-uudistuksen vaikutukset asiakkaiden valinnan mahdollisuuksien tosiasilliseen toteutumiseen ja palvelujen saatavuuden paranemiseen voivat olla epätasaiset.

SuPerin edustajiston mukaan harvaan asuttujen alueiden asukkaat eivät olekaan yhdenvertaisessa asemassa palvelujen saatavuuden suhteen.

ILMOITUS

Asiakkaat joutuvat hakemaan palveluja joissain tapauksissa hyvinkin pitkältä, kun palvelut tulevat karkaamaan nykyistä sijaintiaan kauemmaksi. Auki jää myös, kuinka heille korvataan matkasta aiheutuvat kustannukset.

Maakuntien vastuu tuottaa palvelut näille alueille nostaa maakuntien palvelutuotannon kustannuksia ja heikentää maakuntien mahdollisuuksia kilpailla yritysten kanssa myös asutuskeskuksissa.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!