Ukrainan ja Valko-Venäjän välinen raja jakaa kahtia laajan ja historiallisesti monikulttuurisen Polesian alueen. Harvan asutuksensa ja eristyneisyytensä vuoksi aluetta on pidetty kansanperinteen aarreaittana. Kuitenkin neuvostoajasta alkaen toteutetut modernisaatioprojektit ovat muuttaneet pysyvästi maisemaa ja elämäntapaa.
Polesia on historiassa tunnettu vaikeakulkuisena metsien ja soiden täyttämänä seutuna, jossa kylät ovat eläneet eristettyinä muusta maailmasta. Alue on keskiajalta lähtien ollut rajamaata Puola-Liettuan ja Venäjän imperiumien rajamailla. Toisesta maailmansodasta alkanut neuvostoaika toi tehomaatalouden ja sen mukana laajamittaisen soiden kuivatuksen ja metsien raivauksen.
Köyhä ja rikas Polesia
Maaseudulla elämä on yhä yksinkertaista.
Nykyään Polesiassa matkaavaa tervehtivät loputtoman tuntuiset pellot, eikä aiemmasta metsä- ja suomaisemasta ole juuri merkkiäkään jäljellä. Toisaalta maatalouden harjoittamiseen vaikuttaa edelleen Tšernobylin vuoden 1986 ydinvoimalaturma, jonka seurauksena suuri osa Polesiasta on yhä asumis- ja viljelykiellossa.
Perinteisesti Polesiaa on pidetty köyhänä ja jossain määrin takapajuisena alueena. Niinpä nykyään vitsaillaan, että Polesia on yhtä aikaa köyhä maatalousalue Ukrainan pohjoisosassa ja rikas vilja-aitta Valko-Venäjän eteläosassa. Toisin sanoen seudun rikkaus ja köyhyys ovat suhteellisia. Valko-Venäjän mittakaavassa alue on maataloustuotannon kannalta olennaisen tärkeä, kun taas Ukrainan viljavimmat alueet eivät suinkaan sijaitse maan pohjoisosassa.
Alueen erilainen merkitys kahdelle maalle näkyy myös infrastruktuurissa. Eteläinen Polesia kuuluu Ukrainan köyhimpiin alueisiin, mikä näkyy esimerkiksi infrastruktuurissa, kun taas Valko-Venäjän puolella tiet ovat hyväkuntoisia ja kaupunkien kadut puhtaita ja ehjiä. Kummassakaan ei kuitenkaan tarvitse mennä kovin kauas suurimmista asutuskeskuksista, kun elämäntavan yksinkertaisuus ja köyhyys käyvät näkyviksi.
Kulttuurien risteys
Pinsk on eteläisen Valko-Venäjän suurin kaupunki. Se sijaitsee lähellä Ukrainan rajaa ja on samalla Valko-Venäjän puoleisen läntisen Polesian epävirallinen pääkaupunki.
Pinskissä näkyy vahvasti aina toiseen maailmansotaan saakka jatkunut Puolan vallan aika. Yksi näyttävimmistä rakennuksista on katolinen katedraali, jonka lisäksi näkyy niin 1800-luvulta peräisin olevia porvaristaloja kuin neuvostoliittolaisia elementtikerrostalojakin.
Erilaiset väestöryhmät elivät täällä vuosisatojen ajan rinnakkain. Esimerkiksi juutalaisten asuinkorttelit sijaitsivat aivan lähellä keskustaa, kunnes saksalaismiehitys ja holokausti tuhosivat suurelta osin juutalaisväestön.
Kaupungin rajojen takana aukenee toisenlainen todellisuus. Kudritšin pienessä kylässä asuu vakituisesti 14 henkilöä. Heistä seitsemän on täällä syntyneitä eläkeläisiä, jotka ovat työuransa jälkeen palanneet kotikylään.
Asumattomat puutalot ympäri kylää ovat vähitellen romahtaneet ja niiden pihamaat kasvaneet täyteen läpitunkematonta pusikkoa, mutta omista taloistaan asukkaat pitävät hyvää huolta. Niiden puutarhat notkuvat syksyn sadon antimia.
Vielä sata vuotta sitten kylä oli laajojen soiden ja mutkittelevien jokien ympäröimä ja siten vahvasti eristyksissä muusta maailmasta. Kyläläiset elivät kalastuksesta ja mehiläistenhoidosta ja myivät työnsä tuotoksia myös Pinskissä, jonne matka yksinkertaisella soutuveneellä jokea pitkin kesti useita tunteja. Kylään rakennettiin tie vasta neuvostovallan viimeisinä vuosina.
Hidas modernisaatio
Kudritšin pääraitilla kohdattu yli 70-vuotias Anna teki työuransa lypsämällä käsin kahtakymmentä lehmää kylän kolhoosissa. Eläkkeelle hän jäi lypsykoneiden tultua ja tehtyä hänen työnsä tarpeettomaksi. Nykyelämäänsä hän on melko tyytyväinen.
– Tien saaminen on helpottanut elämää. Nyt kauppa-auto käy kylässä viikoittain, kun aiemmin ainoa keino tehdä ostoksia oli mennä veneellä Pinskiin. Puutarhan lisäksi pidän kanoja ja porsasta, minkä ansiosta eläke riittää kaikkeen tarpeelliseen. Nykynuorisoa ei vain tällainen kyläelämä enää kiinnosta.
Muut kyläläiset kertovat samaa. Maanviljely ei kolhoosien kadottua elätä, eikä Kudritšin kaltaisissa pienissä kylissä ole muita työllistymismahdollisuuksia. Ympäristön suojelemisen nimissä myös kyläläisten toinen perinteinen pääelinkeino, jokikalastus, on kielletty korkeiden sakkojen uhalla. Tämä pakottaa työikäiset muuttamaan kaupunkeihin.
Samaan aikaan modernisaatio saavuttaa hitaasti syrjäisetkin seudut: tien lisäksi kylään on muutama vuosi sitten vedetty internet-yhteys. Juoksevaa vettä tai viemäröintiä ei vaatimattomissa taloissa ole, mutta kaapeli-tv viihdyttää pimeinä syysiltoina.
Kyläläiset kertoilevat elämästään omalla murteellaan, jossa runsaat venäläiset lainasanat sekoittuvat puhtaasti ukrainalaiseen ääntämykseen. Sanotaankin, että Polesiassa puhutaan täysin omia murteita, jotka ovat lähempänä ukrainaa kuin valkovenäjää.
Rajat ovat siirtyneet monta kertaa.
Stalinin kaudella neuvoteltiin jopa koko Polesian alueen liittämisestä Ukrainan neuvostotasavaltaan nimenomaan kielellisin perustein. Tuolloin kuitenkin valkovenäläisen puoluejohdon mielipide painoi enemmän kuin ukrainalaisten ja Polesia pysyi jakautuneena.
Muutenkin rajat ovat näillä seuduilla liikkuneet moneen otteeseen ja jokaisella kylällä on oma kertomuksensa siitä, kuinka ennen toista maailmansotaa puolalainen maanomistajaluokka, juutalaiset kauppiaat ja käsityöläiset sekä ukrainaa puhuneet talonpojat elivät yhdessä enemmän tai vähemmän rauhanomaisesti.
Ydinvoimakaupunki
Ukrainan puoleisessa Polesiassa teollistuminen on paljon pidemmällä kuin Valko-Venäjän puolella. Täällä maanviljelys on yksi elinkeino muiden joukossa, mutta muitakin työllistäjiä on.
Varašin pieni kaupunki on rakennettu kokonaan kaupunkiin 1970-luvun lopulla sijoitetun ydinvoimalan ehdoilla, samaan tapaan kuin Tšernobylin voimalan lähellä sijainnut Pripjatin kaupunki.
Kyseinen Rivnen ydinvoimala tuottaa neljällä reaktorillaan 12 prosenttia kaikesta Ukrainassa tuotetusta sähköenergiasta. Kolme neljästä reaktorista on rakennettu neuvostoaikana, ja ne käyttävät edelleen osittain samankaltaista teknologiaa kuin Tšernobylissa räjähtänyt reaktori.
Varašin kaupungissa ydinvoima on läsnä kaikkialla. Kaupungin keskusaukiota hallitsee suuri ydinvoimalan infokeskus, jossa innostuneet työntekijät esittelevät voimalan reaktorien pienoismallia ja valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä. Paikallisille koululaisille järjestetään vuosittain ydinvoima-aiheiset tiede- ja piirustuskilpailut, joiden tuloksista järjestetään näyttely infokeskuksessa.
Paikalliset koululaiset eivät kuitenkaan haaveile urasta ydinvoiman parissa. 14-vuotias Maria kertoo toiveammatikseen kääntäjän tai tulkin uran.
– Opiskelen koulussa englantia ja saksaa ja haluaisin opiskella vieraita kieliä yliopistossa joko Ukrainassa tai Puolassa. Opettelen itsekseni myös puolan alkeita.
Suunta länteen
Ydinvoimala tuo Varašiin paljon kansainvälisiä asiantuntijoita ja Eurooppaan suuntautuminen on näillä seuduilla vahvaa. Myös ulkomaisille vieraille puhutaan venäjän sijasta pelkkää ukrainaa eikä neuvostovallan aikaa muistella lämmöllä.
Vuonna 2015 Ukrainassa voimaan tullut kommunismin vastainen laki on poistanut julkisilta paikoilta kaikki kommunismiin tai Neuvostoliiton sankareihin liittyvät muistomerkit ja symbolit alkaen punatähdistä sekä sirpistä ja vasarasta. Tämä näkyy myös Varašissa, jossa sosialistisia työn sankareita esittäneet muistomerkit on kannettu pois kaduilta ja puistoista ja rakennusten julkisivuja koristaneet mosaiikit peitetty maalilla.
Lainsäädäntö muutti myös katujen, julkisten paikkojen ja jopa kaupunkien nimiä. Varaš kuuluu tähän joukkoon. Perustamisestaan aina vuoteen 2016 saakka paikkakunta tunnettiin nimellä Kuznetsovsk, neuvostoliittolaisen sotasankarin Nikolai Kuznetsovin mukaan.
Länteen suuntautumisesta huolimatta ei Ukrainankaan puoleisessa Polesiassa tarvitse mennä monta kilometriä kaupungin keskustasta päästäkseen kyliin, joissa perinteisen yksinkertainen elämäntapa vallitsee.
Toisaalta autoritaarisesti hallitulla Valko-Venäjällä monet kaupunkilaiset tuntuivat toivovan valtionsa ottavan mallia Ukrainasta, jossa pyritään tietoisesti irti Venäjän vaikutuspiiristä. Pinskissä moni toivoi valkovenäjän kielen aseman vahvistamista ja muita uudistuksia.
Todennäköisesti taustalla vaikuttavat omalta osaltaan sekä Valko-Venäjän että Ukrainan puoleisen Polesian vuosisataiset historialliset ja kulttuuriset siteet Puolaan ja sitä kautta keskiseen Eurooppaan.