Saksalaisen rikosjännärin Victoria (2015) nimihenkilö on nuori espanjalaisnainen (Laia Costa). Hän irrottelee alussa berliiniläisen teknoklubin tanssilattialla, nappaa sitten baaritiskillä tuhdin vodkapaukun ja kohtaa pois lähtiessään iloisesti höyryävän kaverusporukan. Tapahtumien pyörteessä Victoria päätyy keikalle, jossa on ennen pitkää tosi tiukat paikat.
Victoria on kuin neito viaton kännisten nuorten miesten keskellä. Hänen päätymisensä porukan mukaan ei ehkä vakuuta aitoudellaan, ja ainakin tyypit ovat toinen toistaan rasittavampia. Victorian ja Sonnen (Frederick Lau) väliset kemiat sentään toimivat luontevasti, mikä onkin jatkon kannalta olennaisinta.
Sebastian Schipperin ohjaama trilleri on saanut kansainvälisissä kritiikeissä varsin innostuneen vastaanoton. Syynä paljolti Schipperin ja kumppaneiden kirjoittaman tarinan aikarakenne: vähän yli kaksi tuntia kestävät tapahtumat Berliinin yössä nähdään reaaliajassa yhtenä pitkänä ottona.
Kun kerronta on vielä hoidettu dynaamisella käsivarakuvauksella ja päällä on koko ajan jonkin sortin hössötys, niin meno on jokseenkin automaattisesti intensiivistä.
Kuumeinen meno vaihtuu kännisestä ja osin huumeisestakin citypörräämisestä uusille urille, kun vähän ennen puoltaväliä kaverusporukalle käy antamassa haastavan tehtävän kovapintainen vanhempi gangsteri (Andre Hennicke).
Victoria. Teema Fem torstaina 29.11. klo 21.37. Areena.