Kokoaikatyössä alle kahden viikon työsuhteiden osalta on palattava alkuperäiseen käytäntöön työttömyyskorvausten määräytymisen suhteen: Joko olet työssä ja saat palkkaa, tai olet työttömänä ja saat työttömyyskorvausta. Aina näin, kunhan omavastuuaika vaan on suoritettuna.
Lyhyiden kokoaikaisten työkeikkojen vastaanottaminen olisi siis aina järkevää. Siinä poistuisivat niin kannustin-, tulo-, kuin byrokratialoukutkin. Työtön vain merkitsee työkeikat korvaushakemukseen työssäolopäiviksi. Näin hän saa työttömyyskorvauksen työttömiltä päiviltä ja palkan työssäolopäiviltä. Työntekijä toimittaa erittelyt työkeikoista omalle työttömyyskassalleen heti, kun hän on ne työnantajiltaan saanut.
Julkisuuteen on syötetty paljon väärää tietoa ansiosidonnaisista työttömyyskorvauksista. Joidenkin lähteiden mukaan niiden varassa eletään herroiksi töitä vältellen. Oikeassa elämässä mitään ylisuuria päivärahoja tai liian pitkiä korvausjaksoja ei ole olemassa.
”Työntekijä joutuu hakemaan tulonsiirtoja saadakseen edes auttavan toimeentulon.”
Kaksi esimerkkiä bruttokuukausiansiosta ja kuinka monen prosentin työttömyyskorvaus palkkatuloon nähden niistä muodostuu: Kuukausipalkka 2 500 e = 58 %, 4500 e = 45 %.
Työhistorian kolmen ensimmäisen vuoden aikana korvauspäiviä on ainoastaan kolmesataa. Alle 58 vuoden ikäisillä niitä ei ole neljääsataa enempää ja ennen näiden rajojen saavuttamista pitää uuden työssäoloehdon täyttyä tai putoaa pois ansioturvan piiristä.
Kuka kehtaa edes kuvitella, että joku keskituloinen pystyisi keplottelemaan aina takaisin samalle palkkatasolle, josta edellinen korvaus on laskettu, kun olisi ensin ”laiskotellut” maksimit kortistossa? Tällainen henkilö olisi äkkiä syrjäytynyt tämän tason työpaikkojen saannin kilpailusta. Kyllä työntekijämassat haluavat tehdä oikeita palkkatöitä oikeilla palkoilla, eikä esimerkiksi olla 55 prosenttia pienemmällä työttömyyskorvauksella syrjäytymistä odottelemassa.
Oikeassa elämässähän ongelma eivät ole liian suuret tai pitkäkestoiset työttömyyskorvaukset. Ongelma sen sijaan ovat liian pienet palkat ja niistä muodostuvat minimaaliset ansiosidonnaiset etuudet. Asiallista työtä, jolla saa ihmisarvoisen elämän myös pääkaupunkiseudulla, ei ole ollut, eikä ole nytkään kaikille halukkaille tarjolla, varsinkaan niin, että sitä eheinä työvuosina jatkuvasti riittäisi jokaiselle haluavalle. Näin ei tapahdu edes noususuhdanteissa.
Sen sijaan Suomessakin on jatkuvasti tarjolla kokoaikatyötä, jonka jatkeeksi työntekijä joutuu hakemaan sosiaalisia tulonsiirtoja saadakseen edes auttavan toimeentulon järjestetyksi. Eniten ansiosidonnaisten etuuksien meisselöintiä haluaisivatkin harjoittaa ne, joilla ei ole ymmärtämystä niistä ihmisistä, joille vuodesta toiseen vakiintunut ansiotaso muodostuu palkan ja ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen yhdistelmästä.
Tapio Niemelä
Jämsä