Matti Kinnunen työsti kelpo jälkeä Miss Farkku-Suomeen (2012). Se on siistitty ja kaikin puolin onnistunut versio Kauko Röyhkän samannimisestä, vahvasti omaelämäkerrallisesta romaanista.
Miss Farkku-Suomi sijoittuu Kinnusen kotikaupunkiin Ouluun. Pienissä suurissa valheissa pyyhälletään hieman toisaalla pohjoisessa.
Mikään rinta rottingilla jylläävä elokuvallinen maakuntalaulu kainuulaisittain leffa ei ole. Onpahan vain Oulu-filkan tapaan sympaattinen draamakomedia, tosin aiheeltaan varsin erilainen. Elokuvien maanläheisessä hengessä on silti selkeä yhteys.
Vaikka käsitellään vakavia ja ikäviä asioita, huumori on vapautunutta.
Pienissä suurissa valheissa keskitytään vanhempien ja heidän lastensa juttuihin. Niitä kannattelevat monet yleispätevät inhimilliset kysymykset ja ongelmat. Käsittelytavasta huokuu tietty ajattomuus, vaikka nykypäivässä mennäänkin. Tässäkin mielessä miljöökuvaus ja pelkistetyt lavastusratkaisut ovat mallikkaita.
Alku tuo pienelle paikkakunnalle kaksi uutta tulokasta. Harri-isä (Mikko Nousiainen) on saanut suojatyöpaikan seurakunnan leivissä, Simo-poika (12-vuotias Niila Nousiainen) aloittaa oman urakkansa yläasteella.
Kiroilua ja kyräilyä
Leffasta muotoutuu pikku hiljaa tarkentuva simppeli moraalinen tarina. Se saa sytykkeensä juonikuviossa kiihtyvästä koulukiusaamisesta, jossa kaikki ei lopulta ole ihan sitä, miltä näyttää. Syntyvä totuusruljanssi koettelee sekä isän ja pojan suhdetta että kirkkoherran, koulun rehtorin ja kylän bisnestykin hyvä veli -verkoston yhtenäisyyttä.
Tulikivenkatkuista tunteiden paloa, asianmukaista kiroilua kuin myös kyräilyä riittää. Vaikka käsitellään vakavia ja ikäviä asioita, huumori on vapautunutta, eikä edes tiukimmissa paikoissa kovin mustaa. Traagisen ja koomisen jännite toimii hyvin.
Pienistä suurista valheista kypsyy katsomisen arvoinen ja viihdyttävä kimppaleffa yli sukupolvirajojen – eikä vain siksi, että pääosien symppikset Nousiaiset ovat siviilissäkin isä ja poika.
Herkullinen pienyhteisökuvaus
Pieniä suuria valheita on kelpo tuttavuus ennen muuta genre-mielessä: leffa on luonteva yhdistelmä aikuista draamaa ja varhaisnuorten elokuvaa. Sellaisena se myös on parhaimmillaan aika hauska ja herkullinen pienyhteisökuvaus.
Joukosta erottuvat lipevä kirkkoherra (Seppo Halttunen) sekä menevät Taavitsaiset (avioparina mainiot Santtu Karvonen ja Pihla Penttinen) jälkikasvuineen ja koirineen.
Omalla arkiviisaalla painollaan ajatuksia mukavasti herättelevä tarina etenee enimmän aikaa hyvässä hapessa, tosin isän ja pojan viime hetkien keskusteluissa puhti hieman hiipuu. Päätös olisi ansainnut näyttämön putsaavan rennon naurun, sen sijaan nyt loppusuoralla otetaan vetoapua jopa Raamatusta. Kieltämättä johdonmukaista näissä raameissa.
Kerronnassa on loppuun asti miellyttävä tempo. Kohtaukset ovat melko lyhyitä, episodimaisia ja tunnelmiltaan sopivan vaihtelevia. Sivurooleissa on monia väriläiskiä ja Kinnusen ohjauksessa silmää raikkaille löydöille.
Pieniä suuria valheita (Suomi 2018). Ohjaus Matti Kinnunen. Käsikirjoitus Juha Koiranen ja Matti Kinnunen. Pääosissa Mikko Nousiainen, Niila Nousiainen, Santtu Karvonen, Pihla Penttinen. Ensi-ilta 16.11.