Korkein oikeus (KKO) päätti tiistaina olla myöntämättä valituslupaa Helsingin hovioikeuden helmikuisesta tuomiosta, jolla hovioikeus hylkäsi syytteen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä. Hovioikeus piti tuomitsemista syrjivänä kohteluna.
Kyse oli käräjäoikeudessa vuonna 2015 tuomitusta miehestä, joka kieltäytyi siviilipalveluksesta, vetosi sodanvastaiseen vakaumukseensa ja piti syrjivänä sitä, että palveluksesta kokonaan vapautettuja ovat vain Jehovan todistajat.
Aseistakieltäytyjäliiton mielestä KKO:n ratkaisu tarkoittaa myös sitä, että Suomessa on tuomittu satoja totaalikieltäytyjiä pitkiin ehdottomiin vapausrangaistuksiin nyt syrjiväksi katsotulla tavalla. Liiton mukaan tuomitsemisen syrjivyys ja muut siihen sisältyvät ihmisoikeusongelmat on tuotu tuomioistuinten käsiteltäväksi lukuisissa totaalikieltäytyjäoikeudenkäynneissä jo vuosien ajan, mutta tähän saakka tuomioistuimet olivat jättäneet ne tosiasiassa huomiotta.
Liitto vaatii, että parhaillaan tuomioistuinkäsittelyä odottavien totaalikieltäytyjien jutut ratkaistaan viipymättä ja KKO:n antaman ennakkopäätöksen mukaisesti muutkin vakaumukselliset totaalikieltäytyjät jätetään tuomitsematta.
Vahva viesti KKO:lta
STT:n haastattelema rikosoikeuden professori Minna Kimpimäki Lapin yliopistosta uskoo, että ratkaisu vaikuttaa hyvinkin voimakkaasti oikeuskäytäntöön. Hän pitää epätodennäköisenä, että alemmat oikeusasteet enää tuomitsisivat siviilipalveluksesta kieltäytyviä vankilaan.
– Kyllä pitäisin sitä yllättävänä, tässä kuitenkin on vahva viesti siitä, että hovioikeuden linja ei ainakaan ollut selvästi oikeuden vastainen.
Hallitus antoi syyskuussa eduskunnalle lakiesityksen, jonka mukaan Jehovan todistajat asevelvollisuuspalveluksesta vapauttava laki kumottaisiin. Lakiesitys on parhaillaan valiokuntakäsittelyssä.
Aseistakieltäytyjäliiton mielestä esitys pitäisi hylätä ja valmistella uudelleen Suomea sitovat ihmisoikeusvelvoitteet kunnolla huomioon ottaen. Nykyinen esitys merkitsisi liiton mielestä toteutuessaan ihmisoikeusongelman ”ratkaisemista” ihmisoikeuksia heikentämällä. Se johtaisi erittäin todennäköisesti totaalikieltäytyjien määrän lisääntymiseen ja olisi täysin päinvastainen YK:n ihmisoikeuskomitean kannan kanssa.
Laki Jehovan todistajien vapauttamisesta ase- ja siviilipalveluksesta on ollut voimassa vuodesta 1987 asti.
Ihmisoikeuskomitea on useaan otteeseen kehottanut Suomea ratkaisemaan ongelman laajentamalla vapautuslakia koskemaan myös muita vakaumuksia.