Nyt on käynnissä ruotsalaisuuden viikko. Monenlaista ohjelmaa ja tapahtumia on tarjolla ympäri maata ja varsinkin ruotsinkielisellä seudulla. Tämän viikon innoittamana on myös hyvä palauttaa mieliin toisen kotimaisen kielemme merkitys ja rooli tämän päivän yhteiskunnassa. Onko se työelämän ja järjestötoiminnan kannalta turha? Onko sen opettaminen kouluissa vain muilta aineilta aikaa vievä taakka? Oma kantani on ehdottomasti, että ei ole. Suomen toinen kotimainen kieli tuo mahdollisuuksia ja paljon hyötyä, jos sitä vain osataan hyödyntää.
Ruotsinkielisten määrä Suomessa on ollut hitaassa laskussa. Kun 1980-luvun alussa ruotsia äidinkielenään puhuvia oli reilut 300 000, niin viime vuoden lopussa heitä oli noin 12 000 vähemmän. Kehitys on tietenkin aivan väärä, mutta se on pääosin poliittisen saamattomuuden sekä ahdasmielisen ilmapiirin tulosta.
Liian moni on päättänyt muuttaa Ruotsiin, sillä on kokenut äidinkielensä vuoksi olonsa vieraaksi maassa, jonka pitäisi turvata myös ruotsinkielisten oikeudet. Lisäksi vastuu kielen ja kulttuurin kehittämisestä on jätetty kielivähemmistölle itselleen, vaikka siihen tarvitaan myös suomenkielisen valtaväestön ja hallituksen tukea.
”Yhteisellä kielellä kommunikointi avaa keskusteluun uuden tason.”
Nykyinen Sipilän hallitus ei ole tukeaan antanut vaan on harjoittanut kielipoliittisesti erittäin haitallista politiikkaa. Esimerkkejä ovat muun muassa haluttomuus säilyttää laaja päivystys Vaasan sairaalalla sekä perussuomalaisten ideoima peruskoulun kielikokeilu, johon kunnat eivät onneksi lähteneet sen laajemmin mukaan.
Usein kuulee sanottavan, että Suomi ei tosiasiassa ole kaksikielinen, mutta mikä sitten estää meitä maana kehittymästä sellaiseksi? Siihen tarvitaan vain enemmän erilaista järjestötoimintaa sekä enemmän kielenopetusta kouluihin.
Oma mielipiteeni on, että ruotsin kielen opettamisen peruskoulussa voisi aloittaa jo paljon varhaisemmassa vaiheessa kuin nyt ja vielä niin, että tuntimäärät olisivat riittävällä tasolla kielen oppimisen kannalta, sillä tällä hetkellä opetusta on aivan liian vähän.
Alemmilla luokka-asteilla lapsilla on vielä enemmän motivaatiota uusiin aineisiin, kun yläasteella ruotsin kieltä ei usein enää nähdäkään vain aineena muiden joukossa, vaan siihen on ehtinyt muodostua negatiivinen suhtautuminen aikuisilta tulevien asenteiden sekä omien ennakkoluulojen myötä.
Yksi suuri valhe on ikiaikainen huuto siitä, että ruotsin kielen opettaminen olisi jostain pois. Paitsi, että ihmisen aivokapasiteetti ei ole mitenkään yhdestä kielestä kapenevaa, niin lukuisissa tutkimuksissa on myös todettu, että mitä varhaisemmassa vaiheessa kielenopetus alkaa, kyky omaksua muitakin kieliä myöhemmässä iässä paranee.
Ruotsin kieli avaa kielioppinsa puolesta todella hyvän pohjan monien muiden kielien opiskeluun, kuten saksan, ranskan ja englannin.
Myös sellainen väittämä, että ruotsin kieli olisi tulevaisuuden kannalta turha aine, on yksinkertaisesti väärin. Niin sanottuna yhteispohjoismaalaisena kielenä ruotsin avulla pystyy kommunikoimaan reilun kahdeksan miljoonan ruotsalaisen sekä hieman kieltä soveltaen yli kymmenen miljoonan norjan- ja tanskankielisen kanssa.
Pohjolan alueella on toki englannin kielen taitokin hyvällä tasolla, mutta yhteisellä kielellä kommunikointi avaa keskusteluun uuden tason ja syventää maiden välistä yhteenkuuluvuutta. Siksi pohjoismaisilla foorumeilla kannattaa keskustella englannin sijaan ruotsiksi.
Otetaan ruotsin kieli siis oikeutena ja mahdollisuutena eikä ryhdytä murentamaan Suomen virallista kaksikielisyyttä, joka on Euroopan mittakaavassakin melko ainutlaatuinen asia.
Jiri Mäntysalo
Pori