Lehtikuva/Khaled Ziad

Hodeidassa käydään raskaita taisteluita.

Pelastakaa Lapset -järjestön tukemaan terveysasemaan iskettiin keskiviikkoaamuna Jemenin Hodeidassa. Hyökkäyksessä vahingoittui yksi tärkeistä lääkevarastoista. Pommitukset kohdistuivat myös asuinalueille, kertoo järjestö tiedotteessaan.

Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien johtama liittouma kiihdytti sunnuntai-iltana sotatoimiaan Hodeidan satamakaupungin alueella muun muassa raskain ilmaiskuin.

Jemenin hallitusta tukevat saudiliittoutuman joukot käyvät paraikaa taisteluja kaupungin alueella sitä hallussa pitäviä huthi-kapinallisia vastaan. Taistelujen ja pommitusten seurauksena satojen tuhansien ihmisten henki on vaarassa, ja arviolta puolet heistä ovat lapsia.

Pommitukset ovat kohdistuneet myös asuinalueille.

Kaikki konfliktin osapuolet käyttävät raskasta aseistusta. Yli 150 ihmisen on raportoitu kuolleen keskiviikkoon mennessä. Ihmisten pakeneminen kaupungista tai kaupunkiin pääsy on estetty väliaikaisilla tiesuluilla. Ihmiset on pakotettu jäämään taistelujen keskelle.

Pelastakaa Lapset on erittäin huolestunut siviilien hyvinvoinnista Hodeidassa ja vaatii kaikkia sotivia osapuolia lopettamaan taistelut välittömästi ja etsimään poliittista ratkaisua tähän brutaaliin konfliktiin. YK:n turvallisuusneuvoston on edesautettava rauhanomaisen ratkaisun löytämistä.

Hodeidan satama on tärkein väylä Jemenin siviileille toimitettaville avustustarvikkeille.