Lehtikuva/Don Emmert

Toisin kuin kaksi vuotta sitten, Yhdysvaltain vaalit pitkälti noudattivat gallupeissa ennakoitua linjaa.

Jos Yhdysvaltain välivaalit olivat kansanäänestys presidentti Donald Trumpista, eivät ne ainakaan mikään tyrmäysisku hänelle olleet. Demokraatit kyllä saivat enemmistön edustajainhuoneessa, mutta republikaanit jopa lisäsivät paikkojaan senaatissa.

Osittain tulos johtuu vaalijärjestelmästä. Trendit heijastuvat nopeammin edustajainhuoneeseen, jossa kaikki paikat ovat katkolla kahden vuoden välein.

Jo etukäteen oli tiedossa, että senaatinvaaleissa demokraateilla on vuori kiivettävänään. Katkolla olleista 35 paikasta peräti 26 sattui olemaan demokraateilla, ja niistä vielä 10 osavaltioissa, jotka Trump vuonna 2016 voitti yli kymmenen prosenttiyksikön erolla.

Isolle lapselle tulee sentään jotkut rajat.

Ennen lopullisia tuloksia republikaanit näyttivät voittavan kaksi lisäpaikkaa satapaikkaisessa senaatissa.

Kansanäänestys Trumpista

Ovensuukyselyjen mukaan Trumpilla todella oli merkittävä vaikutus äänestäjien valintaan, toisen mukaan 64 prosenttia ja toisen mukaan 65 prosenttia piti tätä merkittävänä tekijänä. Vaikutus oli kaksisuuntainen, kun toiset antoivat äänensä presidentin puolesta ja toiset häntä vastaan.

ILMOITUS

Trumpia vastaan äänestäneitä oli enemmän, mutta ei vyöryksi asti. Vertauskohteeksi voi ottaa vuoden 2010 välivaalit Barack Obaman ensimmäisen kauden puolivälissä. Tuolloin demokraatit hävisivät 63 paikkaa 435-paikkaisessa edustajainhuoneessa ja menettivät enemmistönsä.

Nyt laskenta ei ole vielä valmis, mutta republikaanien tappio ei missään tapauksessa ole yhtä suuri. Toistaiseksi varmistuneista paikoista 219 on mennyt demokraateille ja 193 republikaaneille.

Joka tapauksessa demokraatit ovat ylittäneet enemmistöön tarvittavan 218 paikan rajan

Ennätysmäärä naisia

Monessa suhteessa vaaleissa tehtiin historiaa. Valituksi tuli ennätysmäärä naisehdokkaita, monet heistä nuoria ja ensikertalaisia, suurin osa demokraatteja.

Kautta aikojen nuorimmaksi edustajainhuoneen jäseneksi valittiin 29-vuotias, demokraattiseksi sosialistiksi itseään luonnehtiva Alexandria Ocasio-Cortez. Hänen voittonsa ei ollut yllätys, koska hänen newyorkilainen vaalipiirinsä on vahvasti demokraatteihin kallellaan. Kovimman taistelunsa Ocasio-Cortez kävikin puolueensa esivaaleissa päästäkseen ehdokkaaksi.

Myöskään Ocasio-Cortezia kymmenen kuukautta vanhempi Abby Finkenauer, edustajainhuoneeseen valittu demokraatti Iowasta, ei ole vielä täyttänyt 30 vuotta.

Demokraattien riveistä valittiin edustajainhuoneeseen myös kautta aikojen ensimmäiset alkuperäiskansaan kuuluvat naiset, Sharice Davids Kansasista ja Deb Haaland New Mexicosta. Samoin valittiin ensimmäiset musliminaiset, Rashida Tlaib Michiganista ja Ilhan Omar Minnesotasta, hekin molemmat demokraatteja.

O’Rourke oli lähellä

Senaatinvaaleissa yksi seuratuimmista oli demokraattien Beto O’Rourken yritys kukistaa vahvasti republikaanien hallitsemassa Texasissa Ted Cruz.

Teekutsuliikkeen edustajana senaattoriksi 2012 valittu Cruz on yksi tunnetuimmista republikaanisenaattoreista. Hän tavoitteli republikaanien presidenttiehdokkuutta 2016.

Yhtenä demokraattien nousevista tähdistä pidetty O’Rourke hävisi lopulta vain parin prosenttiyksikön erolla. Hän kuuluu keskilinjan demokraatteihin.

Ainoa republikaanien rinnalla Brett Kavanaughia korkeimman oikeuden tuomariksi äänestänyt demokraattisenaattori Joe Manchin uusi paikkansa konservatiivisessa Länsi-Virginiassa.

Neljä istuvaa demokraattisenaattoria menetti paikkansa.

Utahissa nousi senaattoriksi Mitt Romney, joka oli republikaanien presidenttiehdokas vuonna 2012. Romney kuuluu puolueensa sisällä Trumpin arvostelijoihin.

Kemp suhmuroi voiton

Vaalit lisäsivät edelleen Yhdysvaltain kahtiajakautuneisuutta. Suurin osa Trumpin vahvoista vaalipiireistä äänesti edelleen republikaaneja.

Kahtiajaosta kertovat myös ovensuukyselyt, joiden mukaan demokraattien äänestäjille tärkein asia oli terveydenhoito ja republikaaneille maahanmuutto.

Vaalikampanjoiden loppusuoralla Trump nosti rasistisella kampanjalla maahanmuuton ykkösasiaksi, ja se näytti menevän hyvin perille republikaanien kannattajajoukoissa.

Kahdessa paljon huomiota herättäneessä kuvernöörinvaalissa poikkeuksellisen rasistisen ja törkeän kampanjan vetänyt republikaaniehdokas voitti.

Toinen heistä on Georgian Brian Kemp, joka ennen vaaleja pystyi osavaltion ylimpänä vaaliviranomaisena pudottamaan itselleen epäsuosiollisia äänestäjiä pois vaalilistoilta. Myös äänestyspaikkoja varsinkin mustien alueilla oli vähennetty niin, että Georgiassa oli yhdet maan pisimmistä äänestysjonoista.

Kempin voitto ei ole vielä aivan varma, koska demokraattien Stacey Abrams vaatii tarkistuslaskentaa. Eroa on 2,5 prosenttiyksikköä.

Toinen avon rasisti on Floridan kuvernöörinvaalin voittanut republikaanien Ron DeSantis.

Kokonaisuudessaan kuitenkin demokraatit lisäsivät kuvernöörinpaikkoja.

Vaalien yhteydessä järjestetyssä kansanäänestyksessä Floridan äänestäjät päättivät kumota pykälän, jonka mukaan entisillä vangeilla ei ollut äänioikeutta. Tämä on estänyt jopa puoltatoista miljoonaa – etupäässä mustaa –äänestämästä.

Yksipuoluevalta päättyy

Vaikka Trump ei saanutkaan kunnon löylytystä, ei tulos suinkaan ole vailla merkitystä.

Republikaaneilla on ollut 8 vuotta enemmistö molemmissa kamareissa. He pystyivät näin sabotoimaan suurimman osan Obaman ajasta tämän lainsäädäntöpyrkimyksiä.

Trumpin valinnan jälkeen republikaaneilla on ollut yksipuoluevalta, mutta nyt tämä päättyy demokraattien saadessa enemmistön edustajainhuoneeseen. Kongressi on kahden vuoden ajan antanut Trumpille vapaat kädet, mutta nyt isolle lapselle asetetaan jotkut rajat.

Demokraatit pystyvät edustajainhuoneen enemmistöllään vaikeuttamaan Trumpin sisäpoliittisia hankkeita. Myös Trumpiin ja hänen lähipiirinsä kohdistuvien tutkintoja tultaneen käynnistämään.

Mutta toisaalta kasvanut senaattienemmistö helpottaa Trumpin ulkopolitiikkaa. Samoin Trump voi jatkaa vuosikymmeniksi vaikuttavaa tuomarikunnan miehittämistä konservatiiveilla.

Demokraattien sisällä ei saatu yksiselitteistä vastausta siihen, miten vasemmistolaisella ohjelmalla ja ehdokkaalla Trump olisi mahdollista kaataa 2020. Valituksi tuli sekä vasemmistolaisia, keskustalaisia että oikeistolaisia demokraatteja.

Ehkä yksi megatrendi kuitenkin oli, että entistä useampi nuori ja vasemmalle päin suuntautunut demokraatti menestyi.

Mielenkiintoinen piirre oli myös se, että esikaupungeissa tapahtui paljon siirtymää republikaaneilta demokraateille. Tämän on tulkittu johtuneen tympääntymisestä Trumpin räikeisiin tempauksiin.