Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Fossiililobbarit eivät enää kiistä ilmastonmuutoksen olemassaoloa, mutta he pyrkivät osoittamaan, että päästörajoitukset tulevat liian kalliiksi.

– Ei tuhota rahoja tämmöiseen humpuukiin vaan tehdään talouskasvua. Takana on talouslobbarin agenda. Sitä ei kannata unohtaa, kommentoi Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Lassi Linnanen yhden fossiililobbarin, Bjørn Lomborgin, julkisuudessa esittämiä väitteitä.

Linnanen on yksi Suomen ilmastopaneelin tutkijoista. Ilmastopaneeli on tieteellinen ja riippumaton asiantuntijaelin, joka tukee ilmastopolitiikan suunnittelua ja sitä koskevaa päätöksentekoa.

Tutkijoita ihmetytti maanantaina (5.11.) keskeisen mielipidevaikuttajan Helsingin Sanomien pääkirjoitusaukeamalla julkaistu Vieraskynä-kirjoitus, jossa Copenhagen Consensus Center -ajatushautomon johtaja Bjørn Lomborg syytti Kansainvälisen ilmastopaneelia IPCC:tä hysterian lietsomisesta ja siitä, että IPCC ei raportissaan vertaile ilmastotavoitteiden kustannuksia ja hyötyjä.

”On totta, että ilmastopolitiikassa on ristiriitoja ja ne on kohdattava.”

Lomborg lainaa talousnobelisti William Nordhausia, jonka mukaan maapallon keskilämpötilan nousun rajaaminen 1,5 asteeseen on taloudellisesti mahdotonta. Nobelistin mukaan, jos hiilen kulutus on maltillista, ”optimitulos” hyöty-kustannustarkastelussa olisi keskilämpötilan noin 3,5 asteen nousu vuosisadan vaihteeseen mennessä. ”Suuremmissa rajoituksissa haitat söisivät hyödyt.”

Radikaalimmat tavoitteet, kuten 1,5 asteen raja, olisivat Lomborgin mukaan epärealistisia ja jo yrittäminen maksaisi ”tähtitieteellisiä summia”. Lomborg esittääkin, että jatketaan vanhaa rataa. Ilmastopoliittisesti tehokkainta hänen mielestään olisi osoittaa vihreän energian tutkimukseen ja kehitykseen sata miljardia euroa vuodessa.

ILMOITUS

Faktantarkastus jäi tekemättä

Linnanen sanoo, että Lomborgin väitteet pitäisi ”ampua alas lause lauseelta”.

– Siinä ei ole faktoja tarkistettu. Tässä ollaan hyvin lähellä valeuutista.

Hän päätyy kuitenkin kommentoimaan väitteitä yleisemmällä tasolla. Linnanen korostaa, että ongelma ei suinkaan ole siinä, etteikö nykytiede tietäisi, mitä pitää tehdä.

– Ei kyse ole enää siitä, että pitäisi oleellisesti parantaa teknologioiden kilpailukykyä. Eikä tämä ylipäänsä ole pelkästään teknologinen kysymys vaan paljon laajempi yhteiskunnan toimintamallikysymys.

Lomborgin todistelun hän näkee melkeinpä kehäpäätelmänä, sillä taloustieteen vakuutetaan nyt ratkaisevan ongelman, jonka ”taloustiede jota valtavirtaisesti noudatetaan” on aiheuttanut.

– Eli kasvusta, joka on taloudellisen toiminnan yksi keino, on tullut tavoite. Ja tottakai näillä mittareilla mitaten syntyy kustannuksia, jos vähennetään systeemiin tuotettavaa fossiilienergiaa ja oletetaan ettei sitä saada korvattua millään kustannustehokkaasti.

Hirveä maailmankuva

Linnanen näkee Lomborgin todisteluiden takana ”aivan hirveän maailmankuvan”.

– Kaikki ilmastonmuutoksen seuraukset typistetään kansantalouteen ja vielä hyvin tarkoitushakuisesti eikä välttämättä edes oikeisiin laskelmiin perustuen.

Linnanen korostaa, että ilmastonmuutoksen globaalissa ratkaisussa iso haaste on se, miten öljyn- ja muun fossiilienergian tuottajamaissa olevista reserveistä suuri osa jätetään käyttämättä.

– Se on asia, joka on ratkaistava, jotta ilmastokriisi saadaan ratkaistua.

Hän muistuttaa, että niiden maiden lista, joiden intresseissä ei ole lopettaa käyttämästä keskeistä tulonlähdettään, on pitkä. Tällaisia maita ovat muun muassa Venäjä ja Saudi-Arabia.

Ongelma on nykyinen taloustiede

Linnanen näkee osana ongelmaa nykyisen taloustieteen.

– Se ei pysty käsittelemään tällaista asiaa. Pitäisi vaihtaa talouskasvua niukkuuteen, kun ekosysteemipalveluitahan ei voi korvata.

Lopuksi Linnanen sanoo kuitenkin olevansa samaa mieltä Lomborgin otsikossaan esittämästä asiasta: Ilmastopolitiikan on kohdattava ristiriitansa.

– On totta, että ilmastopolitiikassa on ristiriitoja ja ne on kohdattava.

Kohdattava ristiriita syntyy siinä, että ilmastonmuutoksen torjunta tarkoittaa puuttumista nykyiseen ylikulutukseen.

– Meidän pitää puuttua yhteiskunnan pelisääntöihin, joista yksi on se, että hiilen tai fossiilisen energian käyttöä on rajoitettava. Se on poliittista päätöstä. Ei ole kyse siitä, ettei tiedettäisi, mitä pitäisi tehdä. Vaikeudet tulevat ilmastokriisin ratkaisun lyhyen aikavälin taloudellisista ja poliittisista seurauksista. Se tässä pitäisi kohdata, ei sitä, että ilmastonmuutoksen torjunta on niin kallista.