Lehtikuva/Mario Tama

Ilmastonmuutos on lisännyt keski-ilmakehän eli stratosfäärin kosteutta arktisilla polaarialueilla, käy ilmi Ilmatieteen laitoksen tutkija Laura Thölixin väitöskirjasta. Lisääntyvä kosteus voi kiihdyttää arktisen alueen otsonikatoa, vaikka otsonia tuhoavien klooriyhdisteiden käyttöä on onnistuneesti suitsittu.

Ilmatieteen laitoksen tutkija Laura Thölix tutki väitöskirjassaan, miten kosteuden muutokset arktisen alueen stratosfäärissä vaikuttavat otsonin määrään. Tutkimuksessa selvisi, että vesihöyry on lisääntynyt stratosfäärissä 2000-luvulla. Korkeampi vesipitoisuus johtuu pääosin siitä, että ilmastonmuutoksen seurauksena aiempaa suurempi määrä vettä on kulkeutunut tropiikista napa-alueille.

Vesihöyry vaikuttaa otsonikatoon arktisella alueella eri tavoin erilaisissa meteorologisissa olosuhteissa. Vesihöyry lisää otsonikatoa arktisella alueella eniten kohtalaisen kylminä talvina.

– Tämä johtuu siitä, että ilmastonmuutos jäähdyttää stratosfääriä, jolloin alueella muodostuu entistä enemmän polaaristratosfääripilviä. Pilvipartikkeleiden pinnalla tapahtuu reaktioita, jotka vapauttavat kloorin aktiiviseen muotoon. Tästä seuraa voimakasta otsonikatoa, Laura Thölix kertoo.

Otsonikato voi edelleen voimistua, vaikka klooriyhdisteiden käyttöä on vähennetty.

Erityisen kylminä talvina lisääntyneen kosteuden vaikutus on vähäisempi, sillä kloori esiintyy aktiivisessa muodossa ilman lisääntynyttä vettäkin. Otsonikato voi siis voimistua, vaikka klooriyhdisteiden käyttöä on vähennetty.

Tulokset osoittavat, että vesihöyryn määrä on mallinnettava ilmastomalleissa oikein, jotta otsonikato voidaan ennustaa täsmällisesti. Thölix käytti stratosfäärin olosuhteiden tutkimiseen FinROSE-kemiakuljetusmallia, jota on kehitetty Ilmatieteen laitoksella.

Otsoni ja vesihöyry ovat tärkeitä hivenkaasuja ilmakehässä. Vesihöyry on yksi merkittävimmistä kasvihuonekaasuista, sillä se vaikuttaa maapallon säteilytasapainoon sekä moniin kemiallisiin reaktioihin ilmakehässä. Otsoni sen sijaan suojaa ihmisiä ja luontoa liialliselta auringon ultraviolettisäteilyltä. Montrealin pöytäkirjan asettamat rajoitukset klooriyhdisteiden eli CFC-kaasujen valmistukselle ja käytölle ovat saaneet otsonikerroksen tuhoutumisen pääosin pysähtymään, mutta otsonikerroksen ennalleen palautumisessa kestää vielä pitkään. Tutkija Laura Thölix arvioi palautumisprosessin kestävän noin 2050-luvulle asti, vaikka klooriyhdisteiden käytöstä pidättäydyttäisiin jatkossakin kokonaan.