Syrjäytyminen on inhottava sana. Se loukkaa ihmistä, joka tilanteeseen joutuu usein monien sattumien kautta, joskus hiljaa hivuttaen, joskus ulkoisten paineiden alla, joskus oman tahdon puutteen vuoksi. Niin monella tavalla. Mutta syrjäytyminen-sana kuvaa liiaksi sitä kuin ihminen itse olisi valinnut tien. Se, joka niin väittää, ei tiedä ilmiöstä oikeasti mitään. On niin helppo sanoa.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon mekanismeja, jotka syrjäyttävät nuoria ja aikuisia. Ihmisen pakottaminen passiivisuuteen, kun hän yrittää itse rakentaa elämäänsä, on väkivaltaista syrjäyttämistä. Esimerkiksi Te-toimistoilla on tällaisia sääntöjä. Kun et sovi TEM-ohjeiston muottiin, sinua rangaistaan väärästä aktiivisuudesta ja rangaistaan heidän määrittelemästään passiivisuudesta.

Pahinta syrjäyttämistä tapahtuu päivähoidossa ja koulussa, kun lapsen ongelmia ei tiedosteta, eikä niihin puututa, kun ne huomataan. Ongelmissa olevan perheen pitäisi itse pystyä hakeutumaan jonopalveluihin ja osata hakea oikeaa palvelua. Törmäsin tilanteeseen, jossa perheen isä kuoli ja kolmen lapsen äidin voimat alkoivat loppua. Hän oli työkavereiden suosituksesta hakenut kirjallisesti kuntayhtymästä kotiapua. Hän sai kielteisen päätöksen. Kun selvittelin asiaa, toinen sosiaalityöntekijä kertoi, että tuollaisessa tilanteessa pitää tehdä palvelutarvearviointi. HEI HALOO!!!!! Miksi avun saaminen kriisitilanteissa pitää olla niin byrokraattista ja vaikeaa? Miksi työntekijä kielteisen päätöksen sijaan ei ota yhteyttä asiakkaaseen? Johtaako kiire huonoihin ratkaisuihin?

THL ja Me-säätiö julkaisivat Syrjäytymisen dynamiikka -työkalun kuukausi sitten. Missä oli suuri julkisuus, vaikka THL:n tutkija Tiina Ristikarin tutkimusryhmä on tehnyt jo vuosia loistavaa rekisteritutkimusta vuosien 1987- ja 1997-ikäluokista? Youtubesta löytyy video työkalun julkaisutilaisuudesta, jossa professori Juho Saari ja monet muutkin kehuivat löytyneitä ratkaisuja. Missä viipyy suuri ryntäys työkalun käyttöönottoon? Ovatko kaupunkien sote-johtajat puutuneet työhönsä, kun eivät ole jonottamassa THL:n ja Me-säätiön ovella?

Syrjäyttämistä on mahdollisuus ehkäistä, jos niin halutaan, mutta se edellyttää täyskäännöstä ministeriöiden ja kuntien johdon ja luottamushenkilöiden ajattelussa. Se pitää aloittaa nyt!

Kirjoittaja on Pohjois-Pohjanmaan sote-maakuntauudistuksen suppean seurantaryhmän jäsen.