Lehtikuva/Martti Kainulainen

Koulutussisältöjä on verkossa lähes rajattomasti. Niitä pitäisi opettaa myös käyttämään.

Tulevaisuuden haasteisiin varautuminen vaatii mieltämään opiskelun ja oppimisen kokonaan uudestaan, kansanedustaja Anna Kontula ennakoi.

Tulevaisuusvaliokunnan jäsen Kontula piti vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron valtioneuvoston tulevaisuusselonteon kakkososaan liittyvässä keskustelussa eduskunnassa tiistaina.

Eduskunnassa keskusteltavana oleva valtioneuvoston tulevaisuusselonteon kakkososa käsittelee ratkaisuja työn murrokseen. Yksi raportin ratkaisuista on eliniäisen oppimisen vahvistaminen.

Kontula huomautti puheessaan, että nyt on aika mieltää opiskelu ja oppiminen kokonaan uudestaan. Kun koulutussisältöjä ja koulutuksen osia on verkossa saatavilla lähes rajattomasti, eivät ne enää ole niukka resurssi.

– Tällöin julkiset panokset kannattaa keskittää siihen, että ihmiset osaisivat näitä mahdollisuuksia käyttää, Kontula esitti.

ILMOITUS

– Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen erinomaisesta tasosta huolehtimisen lisäksi se voisi tarkoittaa subjektiivista oikeutta opinto-ohjaukseen, toimivia tietoliikenneyhteyksiä koko maahan ja lisää opiskelutiloja kirjastojen yhteyteen.

Muuten tulevaisuusselonteon kakkososan tarjoamat ratkaisut ovat Kontulan mielestä riittämättömiä.

– Selonteon toinen osa tuntuu luottavan siihen, että tekoäly tulee ja hoitaa ajattelun puolestamme. Teknologiausko menee niin pitkälle, että teksti sivuuttaa yksityisyyden suojan kaltaiset riskit – siis ne kysymykset, joita päättäjien pitäisi parhaillaan kuumeisesti pohtia, Kontula sanoi puheessaan.

Kontulan mielestä juuri nyt meillä ei ole tähän varaa. Työn murros ja ilmastonmuutos pakottavat nyt tekemään vahvempia linjanvetoja ja ratkaisuja.

– Yhteiskunnan rakentaminen ekologisesti kestäväksi edellyttää myös työn murroksen päättäväistä ohjaamista samaan suuntaan, Kontula sanoi.