Jarno Mela

Suldaan Said Ahmed muistuttaa siitä, että kuka tahansa meistä voi uupua.

Vasemmistoliiton puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Suldaan Said Ahmed paloi loppuun viime talvena. 25-vuotiaalle poliitikolle oli nopeassa tahdissa kasautunut paljon luottamustehtäviä ja energinen mies tarttui kaikkeen itseään säästämättä.

Hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon. Lisäksi hän on kaupunginhallituksen varajäsen ja Helsingin elinkeinojaoston jäsen.

Myös työ paperittomien siirtolaisten parissa oli henkisesti raskasta.

Ajattelin, että kyllä minä jaksan ja se oli suuri virhe.

”Näki päivittäin, kuinka ihmisten unelmat turvapaikan saamisesta murtuivat ja nuoret jopa puhuivat itsemurhasta”, Said Ahmed kirjoittaa blogissaan.

Hän avautui ensimmäisen kerran asiasta jo noin kuukausi sitten, kun julkisuudessa keskusteltiin Vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon jäämisestä sairauslomalle.

ILMOITUS

”Ei ollut helppo myöntää”

Vuoden alussa Said Ahmed joutui sairauslomalle uupumuksen vuoksi.

”Talvella kun voimat alkoi loppua, enkä jaksanut käydä kokouksissa tai tavata ihmisiä, ei ollut helppoa myöntää itselleni että olin uupunut. Ajattelin, että kyllä minä jaksan ja se oli suuri virhe. Onneksi minulla oli ympärilläni välittäviä ihmisiä, jotka rohkaisivat ja sanoivat, että nyt minulla on lupa kerätä voimia, kyllä kaikki järjestyy ja että minun pitää hakea apua”, Said Ahmed kirjoittaa blogissaan.

”Opin kantapään kautta olemaan itselleni armollinen ja että minäkin olen ihminen, tarvitsen vapaa-aikaa, jotta taas jaksan hoitaa hyvin luottamustehtäviäni. Tämän takia annan kaiken sympatiani ihmisille jotka uupuvat ja kertovat siitä ääneen, ei siinä ole mitään hävettävää. Uupuminen ei tee minusta heikkoa tai epäpätevää.”

Vihaposti toi lisäpainetta

Said Ahmed arvioi, että vihapuhe oli keskeinen syy loppuunpalamiseen, vaikka on aiemmin ajatellut, että kestää vihapostin. Nousu valtuustoon lisäsi vihapostin määrää.

– Politiikan teosta tekee vielä raskaampaa ja kuluttavampaa kun joudut jatkuvasti vihapuheen kohteeksi ja rasistit löytävät vikaa kaikesta tekemisestäsi ja sanomisestasi, hän kertoo.

Enää hän ei lue saamaansa vihapostia.

Said Ahmed toteaa, ettei todellakaan ole ainoa poliitikko. joka on sairastunut uupumukseen.

– Lääkärikin sanoi, että moni poliitikko on käynyt hänen luona keskustelemassa työuupumuksesta, joten en ole ensimmäinen enkä varmasti viimeinen.