Sipilän hallitus on ajanut läpi pienituloisia kurjistavaa ja suurituloisia suosivaa politiikkaansa vedoten välttämättömyyden ja vaihtoehdottomuuden politiikkaan. Uudistukset on tehtävä uudistamisen itsensä vuoksi, vaihtoehtoja ei ole. Samaan aikaan Sipilän hallitus on harjaantunut toimimaan retorisesti niin, ettei hallituksen politiikassa olisi kyse politiikasta tai ideologiasta lainkaan. Pikemminkin kyse on teknokraattisesta asioiden hallinnoimisesta.
Sipilän hallitusohjelma ei ole hallitusohjelma, vaan sekin on strategiaohjelma. Alussa oli myös avokonttori, jonka tarkoituksena oli kai osoittaa, että me teemme tässä osamme niin kuin edellytämme muilta, olemme samassa veneessä ja hitsaudumme yhteen. Sittemmin avokonttori-ideasta luovuttiin. Pääministeri itse puolestaan näyttää olevan hyvin mielissään siitä, kun media kuvailee hänen johtavan hallitusta kuin insinööri tai yritysjohtaja. Miksi ei olisi? Sanoihan Sipilä heti hallitustunnustelijana aloitettuaan vuonna 2015, että hän aikoo johtaa Suomea kuin yritystä.
Yritysjohtajaimago on Sipilän harjoittamaa populismia, jolla tietoisesti pyyhitään pois se, että kyse on poliittisesta päätöksenteosta, jota avoimessa demokratiassa sietääkin voida kritisoida. Sipilä liikemies-johtajana kuitenkin näkee normaalin demokraattisen keskustelun ja kansalaisyhteiskunnan toiminnan ”ulkoparlamentaaristen voimien” saneluna ja häiritsemisenä. Kyse ei ole vain demokraattisesta sivistymättömyydestä, vaan demokratian suoranaisesta halventamisesta, mikä kulminoituu Sipilän teatraalisiin esityksiin Naantaliin suuntautuvasta pienkonelennosta työllisyyspolitiikan tiedonantoon eduskunnassa.
Kyse on poliittisesta päätöksenteosta, jota sietääkin voida kritisoida.
Koska yritysjohtajaimagon avulla luodaan tietoisesti kuvaa siitä, että Suomea johdettaisiin parlamentaarisen järjestelmän yläpuolelta, myös hallituksen politiikkaan kohdistuva kritiikki koetaan henkilökohtaisena loukkauksena. Esimerkiksi hallituksen politiikan kritisoiminen siitä, ettei se edistä tasa-arvoa, vaan tekee sen sijaan politiikkaa, joka tutkitusti entisestään kurjistaa naisten asemaa ja oikeuksia, on paikka pääministerille loukkaantua henkilökohtaisesti. Tasa-arvossa ei olekaan yritysjohtajan Suomessa kyse enää konkreettisesta politiikasta ja teoista, joiden avulla edistettäisiin tasa-arvoa, vaan pääministerin persoonaan liittyvistä arvoista tai ominaisuuksista. Siksi Sipilä kokee hallituksen epätasa-arvoisen politiikan kritisoimisen omien henkilökohtaisten arvojensa kyseenalaistamisena.
Yritysjohtajavetoisesti johdetun, välttämättömyyksien ja vaihtoehdottomuuden Suomi ei ole demokratian Suomi. Siksi politiikan tärkeimpiä tehtäviä juuri nyt on palauttaa politiikka politiikkaan ja tehdä näkyväksi se, että jokainen poliittinen päätös on samalla arvoihin ja ideologiaan perustuva valinta.