Yle Kuvapalvelu

Elokuvassa Valmistujaiset (Bacalaureat, 2016) lääkärillä on paineita ja hyvä veli -verkosto pyörii sen verran vauhdikkaasti, että syyttäjä päättää viheltää pelin poikki.

Ollaan romanialaisessa maaseutukaupungissa, jonka katukuvassa ja asumistasossa ei ole kehumista. Näiltä osin autenttisuuden tunne on vahva. Sama pätee koko elokuvaan, sen takaavat Christian Mungiun alkuperäiskäsikirjoitus sekä hänen realismissaan tinkimätön ja tyylitietoinen Cannes-palkittu ohjaus.

Viisikymppinen lääkäri (Adrian Titieni) hermoilee lukiota päättävän tyttärensä (Maria-Victoria Dragus) viimeisistä tenteistä enemmän kuin tyttö itse. Luvassa on merkittävä stipendi, mutta jäljellä olevista kokeista pitäisi tulla kymppejä.

Elokuvaa kannattelee jäntevästi kerrottu pieni suuri moraalinen tarina.

Elokuvan alussa tytär joutuu raiskausyritykseltä vaikuttavan päällekäynnin kohteeksi. Tapauksen selvittely nivoutuu luontevasti hyvä veli -verkoston puitteissa tapahtuviin siirtoihin. Kysymys on nimenomaan siirroista tietyn, palveluksiin ja vastapalveluksiin perustuvan käytännön puitteissa.

Romanialaisfilmi on dialogipainotteinen, mutta siinä ei ole ylikirjallisen makua, kiitos kaikessa yksinkertaisuudessaan, arkisuudessaan ja yleispätevyydessään painavan sisällön. Valmistujaiset on ajan hermolla sykkivä yhteiskunnallisesti virittynyt draama, mutta myös ajattomasti puhutteleva teos, jota kannattelee jäntevästi kerrottu pieni suuri moraalinen tarina.

ILMOITUS

Romanialaisfilmi tuo jokseenkin yleismaailmalliseen korruptiokäytäntöön omat kansalliset värinänsä. Kaikki on näennäisen siistiä, mutta samalla auttamattoman epäeettistä ja laitonta.

Päähenkilön joutuminen pikku hiljaa monenlaisten paineiden keskelle muutenkin kuin tyttäreen liittyvien juttujen suhteen tiivistää mukavasti elokuvan tunnelatausta – myös pinnan alla kuohuu.

Valmistujaiset. Teema Fem keskiviikkona 17.10. klo 22.00. Areena.