Kansainvälisen ilmastopaneelin (IPCC) maapallon lämpenemisen vaikutuksista kertovan raportin mukaan nyt on viimeinen hetki toimia, jos ilmasto-ongelmien laajuutta ja vakavuutta halutaan rajoittaa.

Loputtomaan kasvuun ja osta mitä haluat -kulutukseen tottuneelle oman elämän perusteiden muuttaminen on vaikeaa. Siispä kannattaa aloittaa jo huomenna. Mitä nopeammin totuttelee uudenlaiseen toimintamalliin sitä kivuttomammin muutos lopulta käy. Toiminta ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on jokaisen ihmisen velvollisuus tulevia sukupolvia kohtaan.

Kuten kuntoilussa myös planeetan pelastamisessa kannattaa noudattaa rauhallisuutta ja kasvattaa toimintaa pienin edistysaskelin. Pienikin vähennys kuluttamisessa merkitsee, jos se johtaa oman kulutustason pysyvään laskuun. Samalla mielesi ja kehosi virkistyvät sekä elämänlaatusi paranee keskittyessäsi tavaroiden sijaan elämääsi ja kokemuksiin.

Myös planeetan pelastamisessa kannattaa noudattaa rauhallisuutta.

Jos tupakasta, viinasta, kahvista, karkeista ja muista paheista luopuminen tuntuu kerralla liian raskaalta, niin vähennä niitä erissä. Ensin viidesosa, sitten neljäsosa, sitten puolet ja kohta et enää muista niitä juuri kaipaavasikaan. Jos omasta autosta luopuminen tuntuu mahdottomalta, niin hanki polkupyörä ja bussikortti, jotta voit tehdä mahdollisimman paljon matkoja niillä.

Ruokatottumuksia ei tarvitse muuttaa yhdessä yössä. Syö enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa vähitellen. Ruokajuomana ei ole hanaveden voittanutta. Näin vatsasi tottuu muutokseen parhaiten ja huomaat terveytesi paranevan.

ILMOITUS

Älä osta tavaroita, jos et oikeasti tarvitse niitä. Lähes kaikilla ihmisillä on vaatteita ydinsodan varalle ja ”jos nyt kumminkin joskus tarvitsen” -tavaroita koti täynnä.

Jos hidastat tavaroiden kiertonopeutta, se säästää paljon luonnonvaroja ajan myötä. Usein tavaran omistaminen on turhaa, sillä elokuvan, kirjan, työkalun, retkeilyvarusteen tai äänitteen voi myös lainata.

Muoti on täydellistä itsekkyyttä, johon meillä ei ole varaa. Hanki tuotteita, jotka kestävät. Niiden valmistusolot yleensä kestävät ihmisarvoisen tarkastelun.

Äläkä vaivu epätoivoon. Asioita voidaan muuttaa, jos tarpeeksi moni sitoutuu siihen. Niin rakennettiin tämäkin hyvinvointiyhteiskunta.


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 28 €/3 kk. Sähköinen digilehti alkaen 4,90 €/ kk.