IPS/Will Brantingham

Kaakkois-Asian maat kuuluvat ilmastonmuutoksesta kärsivien kärkikastiin. Alueen keskilämpötilat ovat jatkaneet nousuaan 1960-luvulta lähtien, ja seuraukset uhkaavat olla tuhoisia, ennustaa Aasian kehityspankki.

Ilmastonmuutos voi haukata alueen kansantuotteesta 11 prosenttia vuosisadan loppuun mennessä. Kärsijöinä ovat avainalat, kuten maatalous, matkailu ja kalastus, ihmisten terveydestä ja työn tuottavuudesta puhumattakaan. Trooppiset sairaudet hiipivät entistä pohjoisemmille alueille.

Ennusteen mukaan alueen viileimmät kesäkuukaudet ovat vuosisadan lopulla kuumempia kuin lämpimimmät kuukaudet ennen vuotta 1980. Ellei uusia ratkaisuja keksitä, Indonesian, Filippiinien, Thaimaan ja Vietnamin riisisadot kutistuvat jopa puolella vuoden 1990 tasosta vuoteen 2100 mennessä.

Ilmastonmuutos voi haukata alueen kansantuotteesta 11 prosenttia vuosisadan loppuun mennessä.

Englanninkielinen versio