Finnwatch

Finnwatchin kampanjaa tukee nyt yli sata yritystä ja järjestöä.

Uusina toimijoina ovat yritysvastuulakia Suomeen vaativaan #ykkösketjuun-kampanjaan ovat liittyneet Famifarm, Perheyritysten liitto, Sampo Group, Silmusalaatti, Teollisuuden palkansaajat, Tony’s Chocolonely ja 22 muuta. Syyskuun lopussa julkistettua kampanjaa tukee nyt yhteensä yli sata yritystä ja järjestöä.

– Yritysvastuulaki on tärkeä, jotta pelisäännöt olisivat kaikille samat eikä ihmisoikeuksien toteutumista jätettäisi vain hyvän tahdon varaan, luomuviljelijä Samuli Laurikainen Silmusalaattia tuottavasta Snafu Oy:stä sanoo Finnwatchin tiedotteessa.

– Vastuullinen yritystoiminta on kannattavaa ja samalla lisää hyvinvointia yhteiskunnassa. Vastuullisuus on perheyritysten dna:ssa, ja tästä syystä meille oli tärkeää lähteä mukaan #ykkösketjuun, sanoo toimitusjohtaja Auli Hänninen Perheyritysten liitosta.

Myös hallituspuolueiden suunnalta on tullut lakihankkeelle tukea.

– Sitova sääntely on välttämätöntä globaaleihin arvoketjuihin liittyviin ihmisoikeusloukkauksiin puuttumiseksi. Yrityksemme on peräänkuuluttanut lainsäädäntöä Alankomaissa erityisesti lapsityövoiman hyväksikäyttöön liittyen. Nyt haluamme kampanjoida ihmisoikeuksia koskevan yritysvastuulain puolesta myös Suomessa, sanoo Paul Schoenmakers hollantilaisesta suklaayritys Tony’s Chocolonelysta.

Eduskuntapuolueista virallisen tukensa laille ovat tähän mennessä ilmoittaneet SDP, vasemmistoliitto ja vihreät.

– Yritysvastuulaki on herättänyt laajaa keskustelua eduskunnan kyselytunnilla, ja myös hallituspuolueiden suunnalta on tullut lakihankkeelle tukea, kertoo kampanjaa koordinoivan Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala.

Kampanjan tavoittelemaa lakia on asettunut tukemaan 51 eduskuntavaaliehdokasta. Monien puolueiden ehdokasasettelu on vielä kesken.