Lehtikuva/Vesa Moilanen

Koko tämän vuoden olemme saaneet lukea monista eri lähteistä, miten ammattikoulun rahoitusta ja siten myös toimintatapaa on muutettu. Toimintatapa, jossa ensin vähennettiin rahoitusta ja rahoituspohjaan suunniteltiin koulutus, on kestämätön.

Vaaditaan, että koulutustasoa on nostettava kaikilla aloilla, jotta maamme pysyy osaamisen ja kehityksen huipulla. Mitä tämä on tarkoittanut ammattikoulussa? Koulutusta on muutettu entistä enemmän oppilaan itseopiskeluksi. Kun opiskelijoilta on kysytty, mitä he opiskelussa arvostavat, on vastaus ollut: koulussa annettu teoriatieto.

Todellisuudessa opiskelijat on jätetty heitteille. Vai mitä tarkoittaa, että 15–17-vuotias nuori opiskelee teoriatietoja itsenäisesti, ilman että voi kysyä keneltäkään, onko ymmärtänyt lukemansa oikein? Näillä vajavaisilla teoriatiedoilla opiskelija laitetaan työssäoppimisjaksolle, joka on nykyään nimeltään koulutussopimus. Koulutussopimus on teoriassa upea. Opettajan pitää tehdä jokaiselle oppilaalle oma henkilökohtainen opetus-/oppimissuunnitelma. Opettajilla ei kuitenkaan ole resursseja tehdä jokaiselle omaa suunnitelmaa, ja jos onkin, sitä ei voida toteuttaa resurssipulan takia.

Työssä tapahtuvalle jaksolle pitäisi lähihoitajaopiskelijalle nimetä oma työpaikkaohjaaja. Ohjaajan tulisi saada oppilaitoksen opettajalta tukea ja apua, jotta koulutus työpaikalla olisi onnistunutta ja oikeaa. Rahoituksen vähentäminen on vähentänyt reippaasti myös opettajia, joten heillä ei ole aikaa tukemiseen. Koulu ja opettajat tekevät parhaansa kuten myös työpaikkaohjaajat, mutta tilanne on mahdoton.

Työpaikoilla on niin kiire resurssipulan takia, etteivät kaikki työpaikkaohjaajat kykene ohjaamaan opiskelijoita siten kuin pitäisi. Tämä huoli tulee esille erittäin usein ja monilta kymmeniltä tuhansilta superilaisilta, jotka ovat syystä huolissaan opetuksen laadusta. Tämän saman huolen jakavat myös opiskelijat ja opettajat. Mikä siis on koulutusreformin tarkoitus?

ILMOITUS

Kansalaisten ja työntekijöiden osaamisen heikentäminen on erittäin huono suuntaus. Siitä ei hyödy kukaan. SuPer on moneen kertaan ottanut yhteyttä opetus- ja kulttuuriministeriöön sekä Opetushallitukseen asiassa. Meille on ajoittain luvattu hoitaa asioita kuntoon, mutta se on jäänyt pelkäksi puheeksi. Pitääkö tapahtua jotain katastrofaalista, ennen kuin asia otetaan vakavasti?

Kun uutta opetussuunnitelmaa tehtiin, yritimme saada lähihoitajakoulutuksen samaan turvallisuusluokkaan kuin lentokonemekaanikko, mutta meille kerrottiin, että tähän ei ole tarvetta. Tästä on valitettavasti tehtävä johtopäätös, että ihmisten hoitaminen ei ole yhtä tärkeää ja tarkkaa kuin lentokonemekaanikon työ. Vai onko kyse vain nykymaailman arvoista?

Silja Paavola
puheenjohtaja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer