Lehtikuva/Mikko Stig

Asuntobisnes tuottaa erinomaisesti kun asunnon myy moneen kertaan. Nouseva hintakierre syntyy muun muassa niin, että kukin omistaja vuorollaan lisää hintaan ansiottoman arvonnousun. Toinen yleinen tapa on maksattaa asunto moneen kertaan vuokralaisilla. Kun yksi väsyy, tulee tilalle toinen. Kaikkein hurjimpaan kannattavuuteen päässevät yksityiset aso- eli asumisoikeusyhtiöt, jotka ovat myös riskillisen sijoituspääoman (99-prosenttisesti) keränneet vuokralaisen asemaan jätetyiltä asukkailta.

Suomessa on tavallista, että vuokralainen ja aso-asukas joutuvat maksamaan vuosikymmenten mittaisesta asumisurastaan kahdesta kolmeen kertaa enemmän kuin sellainen, jolla on taustansa ansiosta mahdollisuus omistusasunnon ostamiseen.

Huikea vuokrataso, kotitalouden suurin menoerä, vaikeuttaa vuokralaisten ja heidän lastensa mahdollisuuksia asuntosäästämiseen ja poispääsyyn taloudellisesti alistetusta asemastaan. Pienituloisilla opiskelijoilla, työttömillä ja eläkeläisillä asumisen ahne hinnoittelu vähentää muiden välttämättömyyshyödykkeiden saantia, jopa lääkärissä käymistä.

Asuntobisneksen pyörittäjien kyllästämässä julkisuudessa asumisen kalleudesta syytetään asunnontarvitsijoita eli kysyntää ja rakentamisen kalleutta. Valitettavasti asumisen hinnoittelu ei yleensä perustu lähellekään todellisiin tuotantokustannuksiin vaan se on mahdollisimman markkinalähtöistä ja pyrkii voittojen maksimointiin. Usein myös paikallishallinto tukee ylihinnoittelua suosiessaan rakennusmaan kaavoituksessa suurinta raharumbaa pyörittäviä rakennuttajia.

Myös maan hallituksen, ympäristöministeriön ja eduskunnan teoilla sekä tekemättömyyksillä on erittäin suuri vaikutus asumisen hintaan. Aikoinaan torppareiden vapautus ja valtion Arava-lainoitus vapauttivat suurehkon osan kansasta vuokraorjuudesta ja vuokrasääntely hillitsi vuokrien nousua.

ILMOITUS

Sittemmin suunta on muuttunut, ja vuokrasääntelystä ja valtion asuntolainoista on luovuttu. Valtion korkotukemien uusien rakennusten hinta- ja käyttörajoitusten aikoja on lyhennetty rajusti. Asukkailla jo maksatettujen vanhempien rakennusten muuttamista kovanrahan taloiksi rakennuttajille edistetään nykyisenkin hallituksen toimin. Kohtuuhintaisten asuntojen määrä vähenee vuosi vuodelta absoluuttisesti.

Suuri osa niin sanotuista omakustannusperiaatteella hinnoitelluista vuokrista ja aso-vastikkeista on hivutettu alueen markkinavuokrien tuntumaan vedoten ”käyttöarvoon”, jonka tarkat kohdekohtaiset laskentaperusteet on salattu maksajilta. Vuokranmäärityksessä käytettävä kohteen arvioitu ”myyntiarvo” on todella kaukana mistään omakustannushinnoittelusta.

Tällaisessa tilanteessa ei enää riitä ratkaisuksi väittämä, että asumisen hinta saadaan edullisemmaksi vain rakentamalla lisää. Uudisrakentaminen ei vaikuta valtaosaan jo olemassa olevien asuntojen vuokrista moniin vuosiin, jos ollenkaan. Sen vahvistavat pitkältä ajalta kertyneet tilastot. Ratkaisevaa on se, keille ja millä ehdoilla uudet asunnot rakennetaan: suoraan asuntoa pysyvästi omaan asumiskäyttöön tarvitseville vaiko keinottelijoille. Vähintään yhtä tärkeää on puuttua demokraattisin keinoin asumisen hinnoittelun perusteisiin olemassa olevassa asuntokannassa.

Miksi joissain liki Suomen kanssa saman palkka-ja asumistason maissa – kuten esimerkiksi Itävallassa – keskimääräinen vuokrataso on vain puolet Suomen tasosta? Merkittävin ero näiden maiden välillä on asuntojen hallintamuotorakenteissa ja demokratian asteessa, ei rakentamisen määrässä.

Itävallassa asuinkerrostalojen yhteisöllinen omistaminen on yleistä ja asukkaat voivat vaikuttaa vahvasti asumisen hinnoitteluun. Suomessa vuokra- ja aso-asukkaiden päätösvalta ulottuu vain pihatalkoisiin ja muihin taloudellisesti vähämerkityksisiin asioihin. Sitä isommat hankinnat ja raha-asiat pysyvät kohteiden ulkopuolisten päättäjien salaisuutena.

Suomeen yritettiin 1990-luvulle tultaessa saada yhteisöllinen asuntojen hallintamuoto, mutta valitettavasti saatiin vain hieno nimi ”asumisoikeus”. Aso-asukkaiden päätösvalta säädettiin samaksi minimiksi kuin vuokralaisille vuokrataloissa. Siis taloja tuli, mutta hallinnollinen välimuoto ja aito, avoin omakustannushinnoittelu jäi saamatta. Yhtiöt onnistuivat estämään, ettei markkinoille tule niiden ylihinnoittelua paljastavaa hintakilpailua ja hintavertailua. Tästä kärsivät nyt aso-asukkaiden lisäksi myös vuokralaiset ja asunnon ostajat.

Asumisen kalleudesta kärsii maassamme miljoona ihmistä. Olisi jo aika nostaa tämä teema esille vaalikampanjoissa ja vaalikoneissa. Tarvitaan maksajien yhteisrintama, jollaista on rakentanut tänä syksynä kymmenen vuotta täyttävä AHA-kansalaisliike vaatimuksellaan ”Asumisen Hinta Alas”. Se on nostanut ilmiön näkyviin ja hakee jatkossa vapautta ratkaisusanoilleen.

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden lisensiaatti ja AHA-foorumin perustaja.


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 20 €/2 kk. Sähköinen digilehti alkaen 4,90 €/ kk.