Tällä viikolla on taas ollut hallituskriisi. Tiistaina alkuillasta hallituspuolueiden eduskuntaryhmät olivat koolla kriisikokouksissa, joissa ne puivat tunnelmia hallituksen sisällä. Syy on viime perjantaina Soinin luottamusäänestyksen jälkeen virinnyt keskustelu, jossa erityisesti kokoomus ja keskusta syyttelivät toisiaan menettelytavoista äänestyksen alla.
Kuvaavaa on, että luottamusäänestyksen jälkipeli näyttäisi herättävän enemmän tunteita hallituksen sisällä kuin se, että Suomen ulkoministeri toistuvasti esittää abortinvastaisia kannanottoja. Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo linjasi esimerkiksi kokoomuksen muutaman kansanedustajan äänestyskäyttäytymiseen liittyen, että “edustajat eivät voi ottaa erivapauksia”. Toisin sanoen Sipilän Suomessa erivapauksia ei ole sallittua ottaa naisten oikeuksien puolustamiseksi, mutta niiden ottaminen naisten oikeuksien vastustamiseksi on.
Sipilä, Orpo ja Terho aliarvioivat todella pahasti sen, miten kova tappio hallitukselle heidän lepsuilunsa Soinin suhteen on. Se kuvastaa näiden miesjohtajien täydellistä kiinnostuksen ja arvostuksen puutetta sellaisia oikeuksia ja arvoja kohtaan, jotka ovat naisten terveyden ja itsemääräämisoikeuden kannalta elintärkeitä.
YK:n arvion mukaan 47 000 naista kuolee vuosittain ja miljoona vammautuu turvattomien aborttien seurauksena. Oikeus turvalliseen aborttiin on itsestäänselvästi osa niin naisten itsemääräämisoikeutta kuin seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja keskeinen kehityspoliittinen kysymys.
Hallituksen asenne kuvastaa, miten vähän naisten ja tyttöjen oikeudet heitä loppupeleissä kiinnostavat. Kuvitelkaa tilanne, jossa ulkoministeri toistuvasti, tarkoituksella ja julkisesti ilmoittaisi kannattavansa Suomen välitöntä Nato-jäsenyyttä. Tai tilannetta, jossa ulkoministeri julkisesti linjaisi hyväksyvänsä lapsityövoiman käytön. Sellaisia kannanottoja ei kuittailtaisi kommenteilla ministerin ”sananvapaudesta”. Molemmat olisivat Suomen ulkopoliittisen linjan vastaisia ja jälkimmäinen räikeä ihmisoikeusloukkaus, aivan kuten Soinin aborttikanta.
Perjantain luottamusäänestys ei ollut äänestys aborttioikeudesta eikä ulkoministerin sananvapaudesta. Se oli äänestys, jossa punnittiin naisten ja tyttöjen oikeuksien todellinen painoarvo Suomen ulkopolitiikassa. Tulos oli surullinen.
Luottamusäänestyksen jälkeen näin monia epäuskoisia kommentteja, joissa ihmeteltiin, miten voi olla mahdollista, että Suomessa vuonna 2018 edelleen joutuu taistelemaan tasa-arvon ja naisten itsemääräämisoikeuden kunnioittamisen puolesta. Surullinen tilanne osoittaa taas kerran, että sillä on väliä, ketkä meitä hallituksessa ja eduskunnassa edustavat.
Toisille tasa-arvo on periaatekysymys, toisille ei.